Muriel Barbery, Siilin eleganssi. Ranskankielisestä alkuteoksesta L'Élégance du hérisson (2006) suomentanut Anna-Maija Viitanen. Gummerus, Nørhaven, Tanska, 2013.Muriel Barberyn romaanin Siilin eleganssi (2006) vahvuudet on nopeasti lueteltu. Kas näin.
Mitä muuta romaanista voi sanoa? Päähenkilöissä ei ole sinänsä mitään vikaa, he vain eivät verhoa hahmojen takana tepastelevaa kirjailijaa ja filosofian professoria. Paloma, 12-vuotias moralisti, saarnaa nuorison pukeutumisesta, huumeiden käytöstä ja huonosta käytöksestä, ja Renée, viisikymppinen concierge, loihe luennoimahan keskiaikaisesta nominalismista, Edmund Husserlista ja ylipäätään yliopistollisen tutkimuksen tilasta. Jos Barbery on halunnut kääntää hahmot jotenkin päälaelleen, satiiriksi kirjasta puuttuu pyöräytyksen mahdollistava huumori ja älykäs vastakkainasettelu. Nyt nimittäin vaikuttaa siltä, että lukijan pitää ottaa päähenkilöt vakavasti.
Kirja kurottaa kohti kauneutta. Merkityksen manaaminen hienoin sanakääntein ja adjektiivein kääntyy melkein epätoivoiseksi pitsikoristeiden askarteluksi. Kirjan pyörittämä kauneuskäsityskin on 1800-luvun alkupuolen romantiikkaa, jossa ei satiirisille tulkinnoille ole tilaa. Eikä ongelma ole pelkästään se, että kauniista asioista sanotaan kauniita asioita. Sopivassa tarinassa jonkun lausumana nyt latteuksiksi valahtaneet ajatukset voisivat kenties toimia hienosti. Tässä romaanissa on vain kaksi samanlaista soosottelevaa ja luennoivaa ääntä ilman varsinaista kontekstia.
Tapahtumapaikka, sikäli kun kirjassa on tapahtumia, on rikkaiden asuttama kerrostalo Pariisissa, eikä mikään kirjan esittämä mielipide, juonne, kritiikki, teema tai motiivi karkaa sen rajaamasta turvallisuuden ja yleisen hyväksynnän piiristä. Toki Barbery loiventaa yleväksi ja mahtipontiseksi äityvää vuodatusta tunnistettavin viittauksin valtavirtaelokuviin. Näin päähenkilöt eivät ole liian idealisoitua, vaan heissä on "tarttumapintaa".
Juu ei.
