The Human Figure

John H. Vanderpoel, The Human Figure. Dover Publications, Mineola, NY, USA, 1958.

John H. Vanderpoel opetti 30 vuotta Chicagon Art Institutessa ja oli mm. Georgia O'Keefen opettaja. The Human Figure on elävänmallinpiirustusopas, joka julkaistiin ensimmäistä kertaa vuonna 1908 ja josta Dover Publications on ottanut uusintapainoksia vuodesta 1958 alkaen.

Vanderpoel esittelee ihmisvartalon yksityiskohtaisesti tekstin ja kuvien kautta. Hän jakaa ruumiinosat pinnoiksi ja muodoiksi, jotka yksinkertaistavat piirtämistä ja osien suhteiden mittaamista. Vanderpoelin omat esimerkkipiirrokset ovat häikäiseviä, mutta niitä käsittelevä teksti on kuivaa. Se käy läpi yksityiskohtaisesti esimerkiksi nenänjuuren ja huulten suhdetta, käsivarren ja olkapään massojen muuttumista alla liikkuvien lihasten takia -- kaikki arvokasta tietoa, mutta tekstin kautta havainnollistaminen on raskasta.

Sagas of Warrior-Poets

Diana Whaley (toim.), Sagas of Warrior-Poets. Penguin Books, London, UK, 2002.

Diana Whaley on Newcastlen yliopiston varhaiskeskiajan tutkimuksen professori, joka on erikoistunut muinaisnorjankieliseen kirjallisuuteen. Sagas of Warrior-Poets on kokoelma saagoja, joiden päähenkilöt ovat nimen mukaisesti sotureita ja runoilijoita. Whaley on kirjoittanut kirjaan mielenkiintoisen johdannon, jossa käsitellään saagoja yleisesti kirjallisuutena, kirjan saagojen teemoja, runoutta ja syntyhistoriaa. Lisäksi kirjan lopun liitteissä on Islannin kartta, johon on merkitty kunkin saagan tapahtumapaikat sekä tietoa varhaiskeskiajan islantilaisesta sosiaalisista, poliittisista ja oikeudellisista rakenteista, islantilaisista maatiloista, kirjan saagojen rakenteesta, runoista, sanastosta ja saagakirjallisuudesta ylipäätään.

Kirjan saagat, Kormakin saaga (Kormáks saga), Hallfredin saaga (Hallfreðar saga), Gunnlaugin saaga (Gunnlaugs saga), Bjornin saaga (Bjarnar saga Hítdaelakappa) ja Viglundin saaga (Víglundar saga), ovat rakenteeltaan samankaltaisia. Nuori ja pystyvä soturirunoilija rakastuu palavasti nuoreen ja kauniiseen naiseen, saa vastarakkautta, mutta kilpakosija pelaa päähenkilön sivuun. Seuraa ulkomaan matkoja, kaunaa, petosta ja taisteluita. Runoja pudotellaan keskustelun lomaan, ja niissä kulkevat päähenkilöiden mielialat ja tunteet pilkanteosta rakkauteen. Kääntäjät eivät ole muotoilleet kielikuvia, kenningejä, uudelleen, vaan ne on käännetty sanasta sanaan englanniksi, toki kylkeen on liitetty "oikea" tulkinta. Taistelukäärme tai haavasauva on siten miekka, korujen kantaja on nainen ja esimerkiksi kilpien punertaja on soturi.

Johdantoineen ja liitteineen Sagas of Warrior-Poets on maallikolle erinomaista luettavaa.

Askeleen jäljessä

Henning Mankell, Askeleen jäljessä. Ruotsinkielisestä alkuteoksesta Steget efter (1997) suomentanut Laura Jänisjärvi (1999). Otava, Keuruu, 2000.

Henning Mankell on ruotsalaisen realistisen dekkarityylin uran uurtajia. Komisario Kurt Wallander -rikostarinat ovat olleet suosittuja niin kirjoina kuin elokuvina.

Askeleen jäljessä on järjestyksessään kuudes Wallander-tarina. Ystadin poliisin rikostarkastaja löytyy kuolleena asunnostaan, eikä kuolema näytä itsemurhalta. Hän oli tutkimassa kolmen nuoren yllättävää katoamista; nuorilta tuli postikortteja pitkin Eurooppaa, mutta omaiset eivät pidä niitä aitoina. Tutkinta osoittautuu monimutkaiseksi, kun Wallander samalla kamppailee oman terveytensä kanssa.

Mankellin kerronta vyöryy lyhyinä virkkeinä. Kuusisataasivuista kirjaa olisi ollut tilaa tiivistää. Murha on kuitenkin murha, ja monivaiheinen tutkinta pitää mielenkiintoa yllä.

Varjo

Karin Alvtegen, Varjo. Ruotsinkielisestä alkuteoksesta Skugga (2007) suomentanut Sirkka-Liisa Sjöblom. WSOY, Juva, 2008.

Karin Alvtegen on ruotsalainen kirjailija, käsikirjoittaja ja lavastaja. Varjo on hänen viides suomennettu kirjansa. Se kertoo Nobel-palkitusta kirjailijasta Axel Ragnerfeldtistä ja hänen perheestään. Perhettä palvellut kotiapulainen kuolee vanhuuteen, ja testamentti kaivaa esiin vanhat synnit, joita perhe on hautonut vuosikymmeniä. Takakansi mainostaa kirjaa psykologiseksi "huippujännäriksi", mutta jännitystä syntyy vasta loppupuolella. Alkutilanne on niin ladattu, että kirja on ennalta-arvattava.

Lumiukko

Jo Nesbø, Lumiukko. Norjankielisestä alkuteoksesta Snømannen (2007) suomentanut Outi Menna. WSOY, Juva, 2009.

Norjalaisen Jo Nesbøn dekkarissa Oslossa katoaa perheenäiti. Talon pihalle jää selittämätön lumiukko. Kun tulee esiin toinen samantyyppinen katoamistapaus, apulaispoliisipäällikkö Harry Hole tietää jahtaavansa sarjamurhaajaa. Hole saa tasapainoilla vuotavan poliisilaitoksen ja nälkäisen lehdistön välillä.

Nesbøn kerronta on edelleen napakkaa. Tällä kertaa tarinassa on vähemmän Holea ja enemmän juonenkäänteitä.

Pelastaja

Jo Nesbø, Pelastaja. Norjankielisestä alkuteoksesta Frelseren (2005) suomentanut Outi Menna. WSOY, Juva, 2008.

Norjalaisen Jo Nesbøn oslolainen apulaispoliisipäällikkö Harry Hole saa selvitettäväkseen Pelastusarmeijan sotilaan murhan. Miestä ammuttiin päähän joulupadan vieressä vilkkaalla kadulla, mutta kukaan ei tunnu pystyvän antamaan ampujasta tuntomerkkejä eikä muistamaan kasvoja.

Nesbø kirjoittaa vakuuttavaa rikosdraamaa. Harry Hole kompastelee poliisijohdon, rikollisten, läheistensä ja itsensä kanssa olematta typerä, itsekäs tai kylmä.

The Maritime Paintings of Montague Dawson

Ron Ranson, The Maritime Paintings of Montague Dawson. David & Charles, Newton Abbot, UK, 2008 (1993).

Montague Dawson (1895-1973) oli englantilainen taidemaalari, Henry Dawsonin pojanpoika. Taideharrastuksensa hän aloitti varhain, ja myi ensimmäisiä töitään jo ennen teini-ikää. Sitten hän päätyi kuvittajaksi Lontooseen, kunnes ensimmäinen maailmansota alkoi. Sodan ajan hän palveli Laivastossa pienillä aluksilla, kuten troolareilla ja miinanraivaajilla. Samaan aikaan hän teki mustavalkoista lehtikuvitusta sodan tapahtumista. Sodan jälkeen Dawson päätyi Charles Napier Hemyn oppiin ja kaupallinen kuvitus jäi sivuun. Toisen maailmansodan aikaan hän teki pikkutarkkaa lehtikuvitusta kiertäen telakoita, haastatellen silminnäkijöitä ja syynäten Laivaston tarjoamia piirustuksia.

Dawson oli hyvin ahkera ja tuottelias, ja hänen työnsä hallitsi ja sääteli myös perhe-elämää. Hän oli parhaina vuosinaan tiettävästi Picasson jälkeen parhaiten ansaitseva taidemaalari. Erityisen haluttuja olivat hänen maalauksensa klippereistä, yhdysvalloissa kehitetyistä erittäin nopeista purjelaivoista, joilla rikottiin nopeusennätyksiä kaikilla reiteillä.

The Maritime Paintings of Montague Dawson käsittää yli 80 maalauksen lisäksi piiroksia, luonnoksia ja muutamia valokuvia. Aaltoilevan meren, pilvisen taivaan ja vanhojen purjealusten käsittely on lumoavaa.