lauantai 16. elokuuta 2008

A Short History of the Future

W. Warren Wagar, A Short History of the Future, 3. laitos. The University of Chicago Press, Chicago, IL, USA, 1999.

Yhdysvaltalainen historian professori W. Warren Wagar luonnostelee yhden kehityskulun seuraavaksi 200 vuodeksi. Kirjan ensimmäinen laitos julkaistiin vuonna 1989, kun Neuvostoliitto oli vielä jossain määrin voimissaan. Vaikka Wagar ei ole varsinaisesti halunnut uudelleen kirjoittaa historiaansa, joitain korjauksia tässä uudemmassa laitoksessa on.

Teos jakautuu kolmeen osaan. Ensimmäinen projisioi nykykehityksen 2000-luvun ensimmäisen vuosisadan puoliväliin. Kestämättömän kulttuurin oireet kriisiytyvät ympäristöongelmina ja poliittisina konflikteina. Wagar ei peittele kapitalismin vastaisuuttaan: kapitalismi tuottaa vastakkainasettelua, eriarvoisuutta ja ongelmia. Lisäksi ihmisen kyky rakentaa ydinaseita johtaa väistämättä niiden käyttöön jossain vaiheessa. Kriisejä voidaan väistää vuosikymmeniä, mutta joku painaa nappia jossain vaiheessa. Wagarin maailmassa sotilaallinen kriisi kehittyi pitkään jatkuneessa heikossa taloustilanteessa.

Toinen osa käsittelee sodan jälkeistä maailmaa. Kolmannessa maailman sodassa, joka alkaa 2044, kuolee yli 7 miljardia ihmistä. Henkiin jääneet 2 miljardia yrittävät rakentaa uudenlaisen maailman keskitetyn sosialistisen hallinnon alle. Ihmisiä ei valtaa mikään ylimaallinen solidaarisuus tai veljesrakkaus, joten hallinto turvautuu koviin otteisiin. Väestönkasvua rajoitetaan, teollista tuotantoa ohjataan kulutuksen maksimoinnista käytettävyyteen ja kestävyyteen. Kansalaispalkka, koulutus ja yhdenvertaisuus pohjustavat uudenlaisen kulttuurin.

Kaikki eivät ole kuitenkaan tyytyväisiä. Kolmas osa kehittelee säröjä, jotka ilmestyvät maailman hallituksen pintaan. Ennen pitkää oppositio saa vallan, ja maailma jakautuu pienten autonomisten paikallisyksiköiden tilkkutäkiksi. Väestönkasvun rajoitukset puretaan, mutta kellään ei ole tilaa kasvaa kovasti suuremmaksi. Tämä ei kuitenkaan johda sotiin vaan rauhanomaiseen yhteiseloon.

Wagar keskittyy poliittiisiin linjoihin. Teknologinen kehitys kulkee rinnalla, mutta Wagar ei esittele mitään uutta, muista vastaavista narratiiveista poikkeavaa. Lukujen päätteeksi Wagar liittää käsitellyn aikakauden kirjeitä.

4/5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

O niin kuin oikeus

Kun entisen aviomiehen (so., ensimmäisen entisen aviomiehen) pienvaraston sisältö päätyy huutokaupattavaksi maksamattomien laskujen vuoksi,...