Kustaa H. J. Vilkuna on kulttuurihistorian dosentti ja Suomen historian yliassistentti Jyväskylän yliopistossa. Vilkuna on kirjoittanut Ruotsin vallan ajalta muutaman teoksen, mm. Viha (2005) ja Paholaisen sota (2006). Vilkunan viimeisin teos, Neljä ruumista, käsittelee neljää 1600-luvun lopulla tehtyä henkirikosta uhreineen, syytettyineen ja oikeusprosesseineen.
Kirjan kuvaamana aikana Suomi on Ruotsin valtakunnan periferia, missä talvi, köyhyys ja etäisyydet tekevät tapahtumista paikallisia, mutta jonne maailman suuret tapahtumat lyövät laimeina aaltoina. Sodat kaukana jossain nielevät kylien nuoria miehiä mutta toisaalta pätevöittävät maan hallintokoneistoa. Tervan, merkittävän vientituotteen, ympärille kytkeytyy monenlaista kähmintää, josta kaikki haluavat saada osansa. Hallintovirat ovat erinomaisen verkostoituneen eliitin käsissä. Ruotsin valtakuntaan istutetaan 1600-luvulla tuomarilaitos, joka systematisoi oikeuskäytännöt ja -asteet. Eri oikeusasteiden välillä liikkuu merkittävä määrä puhtaaksikirjoitettua dokumentaatiota, josta osa on säilynyt muodossa tai toisessa tähän päivään.
Vilkuna kokoaa aikakauden useista eri lähteistä osin dialogimuotoon neljä henkirikostapausta. Uudessakaarlepyyssä tervaporvari menettää henkensä virkamiehen kanssa käydyn yhteenoton jälkeen. Viipurissa vänrikki ja vääpeli selvittelevät välejään miekat kädessä. Ruoveden suurpitäjässä paimenpoika löytyy tapettuna. Kiteellä väkivaltaisen sairauskohtauksen uhrina on perheen äiti.
Tapauksia käsitellessään Vilkuna vyöryttää lukijan eteen 1600-luvun lopun ajankuvaa, vanhoja sanoja, sukuja, nimiä, tapoja, ilmiöitä ja tarinan muassa jännitystä. Dialogimuoto tekee historiasta elävää, mutta paikoin Vilkunan proosa tukkeutuu adjektiiveista ja yksityiskohdista. Yhtä kaikki, maallikolle Neljä ruumista on mitä herkullisin lukukokemus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti