Empires of the Word

Nicholas Ostler, Empires of the Word: A Language History of the World. Harper Perennial, London, UK, 2005.

Nicholas Ostler on brittiläinen kielitieteilijä ja kirjailija. Empires of the Word on selvitys olosuhteista ja mekanismeista, jotka vaikuttavat kielten leviämiseen ja katoamiseen. Ostler ei tarkastele kielten evoluutiota tai vaikutusta toisiinsa vaan kielten historiaa (otsikon Language History). Samalla hän "joutuu" kertaamaan kieliä puhuneiden kulttuurien historian, ja tämä tekee kirjasta maallikolle erittäin herkullisen. Aihe on valtavan laaja, ja Ostler rajaakin tarkastelunsa kieliin, jotka ovat olleet maailmanlaajuisesti merkittäviä, kuten mm. sumeri, akkadi, egypti, kiina, sanskriitti, kreikka, latina, espanja, saksa, portugali, hollanti ja erityisesti englanti. Ennen vuotta 1492, kun Kolumbus löysi tiensä Amerikkaan, kielet levisivät maitse. Ostler jakaakin kirjan kahteen osaan, joista ensimmäisessä tarkastellaan maitse levinneitä kieliä.

Lähi-Idän suurilla kulttuureilla, Babylon, Assyria, Foinikia, Lyydia ja Persia, ei ollut kulttuurisia perillisiä huolimatta niiden mahtavuudesta. Alueella ei ole luonnonrajoja ja siten poliittinen vakaus on ollut ohimenevää. Pysyvää oli kirjoitustaito. Toisaalta myös seemiläiset kielet ovat pitäneet pintansa: arabia on alueella aramean ja akkadin perillinen. Tähän liittyen Raamatun tarina Baabelin tornista kertoo, kuinka ihmisten ylpeys johti yhteisen kielen ja yhteisen mielen lopulliseen menetykseen. Ehkä maanpaossa olleiden paimentolaisten näkökulmasta kaupunkien kaduilla kuului monta kieltä, mutta todellisuus poikkeaa tarinasta: Babylonissa puhuttiin akkadia noin 2000 vuoden ajan. Sen korvasi väestönsiirroissa paikalle osuneiden paimentolaisten aramea (koska heitä meni armeijaan, koska väestönsiirrot sotkivat väestön suhteita ja koska aramealaisia oli usein paikallisesti enemmän). Arabia jää alkuinnostuksen jälkeen pääosin uskonnolliseksi kieleksi.

Erityisen sitkeitä kieliä ovat olleet egypti, jota puhutaan tänä päivänä koptina, ja kiina. Molemmilla kielillä on tuhansien vuosien historia, ja molempien valtakunnat on valloitettu moneen kertaan. Egyptiä haastoivat samantyyppiset kielet (libyan suunnalta), kiinaa erityyppiset (altailaiset pohjoisesta), joten samanlaisuus tai erilaisuus ei ollut niiden vahvuus. Ostlerin mukaan molemmissa oli vahva keskusvalta, jota identifioi keisari, ja molemmissa oli korkea väestöntiheys, jolloin valloittavan kielen täytyy tehdä todella töitä vaikuttaakseen arkikieleen. Nämä ovat suojanneet kieliä. Molemmissa oli kirjoitusjärjestelmä, joka oli jäykkä, mutta joka palveli asiaansa. Kiinalainen merkkikirjoitus toimii useilla murteilla. Vaikka ääntämys muuttuu, merkki pysyy samana.

Sanskriitti levisi uskonnon ja runouden kielenä, kreikka siirtokuntien ja valloitusten myötä. Kreikka selvisi Rooman valtakunnassa latinan rinnalla ja päätyi jopa korvaamaan sen Bysantin kielenä. Latina korvasi kelttikielet Galliassa ja Hispaniassa, mutta Britanniassa se jäi kaupunkien kieleksi. Latina on sellaisenaan kuollut, mutta se elää puhekielistyneissä muodoissaan romaanisissa kielissä -- tähän Ostler viittaa latinan ensimmäisenä kuolemana. Roomalaisen hallinnon väistyessä Rooman läntisiltä alueilta kieli jäi. Kansainvaellukset eivät muuttaneet suuresti kielikarttaa. Germaaniset kielet eivät tarttuneet goottien, frankkien tai vandaalien asuttamille alueille. Heitä oli todennäköisesti kuitenkin aika vähän. Nuoret soturit etsivät vaimonsa paikallisista, jotka opettivat heidän lapsilleen äidinkieltään.

Germaanisilla kielillä näyttää olevan jonkinlainen kirous: ainoastaan Englantiin on tarttunut germaanisten valloittajien kieli. Onkin hyvä kysymys, miten anglit, saksit, juutit ja friisit juurruttivat niin täydellisesti kielensä Englantiin. Ostler viittaa David Keysin ajatukseen, että saari oli kärsinyt ruton vaivoista 500-luvun puolessa välissä, mikä oli heikentänyt kelttiläisväestöä.

Kirjapainotaidon kehittyminen 1400-luvun puolitiessä johti ennen pitkää latinan toiseen kuolemaan. Kieli oli säilynyt oppineiden kielenä, mutta pian 1500-luvulla kirkonmiehet alkoivat vaatia katolisessa kirkossa uudistuksia, mm. kansankielen käyttämistä jumalanpalveluksissa, Raamatun kääntämistä jne. Kun tiede piirit, esim. Ranskan Akatemia, alkoivat käyttää kansankieltä, latinalta kapeni käyttäjäkunta rajusti. Sanskriitti koki latinan tapaan ensimmäisen kuoleman. Siitä syntyi lukuisia uusia kieliä, mutta sen puhujat kapenivat harvalukuiseksi eliitiksi.

Valtamerien yli ensimmäiseksi levisi portugali. Kauppa-asemien ja lähetystyön myötä portugalia puhuttiin pitkin Kaakkois-Aasiaa. Saaristojen kielellisiin tilkkutäkkeihin tuotiin näin lingua franca. Hollantilaiset veivät myöhemmin Portugalin apajat Aasiassa, mutta hollantilaiset eivät opettaneet ja levittäneet omaa kieltään vaan malaijia. Portugali jäi pysyvästi Brasiliaan, minne suuntautui muuttoliikettä Portugalista. Uuden mantereen kansat eivät olleet kehittäneet vastustuskykyä tauteihin, joita eurooppalaiset toivat muassaan. Tykit, taudit ja itsenäisesti toimivat laivoja käyttävät seikkailijat ottivat Väli- ja Etelä-Amerikan pian haltuunsa. Espanjalaiset conquistadorit saivat joissain tapauksissa erityisoikeuksia ottaa useamman vaimon. Avioliittojen ja siirtolaisuuden myötä syntyi espanjankielinen eliitti. Uudisasutus on ollut keskeinen onnistumisen edellytys valloittajien kielen juurtumisessa.Venäjä levisi tämän lisäksi armeijan ja koulutuksen voimin.

Ranska, Venäjä ja Espanja vetäytyivät Pohjois-Amerikan uudisasutuksesta, ja niin valtakieleksi muodostui englanti. Tosin tällä hetkellä Yhdysvalloissa espanjaa puhuva väestö kasvaa nopeammin kuin englantia puhuva. Maailman puhutuimpien kielten joukossa englanti on tätä nykyä toisena mandariinikiinan jälkeen. Ostler muistuttaa, että moni laajalle levinnyt kieli on sittemmin hiipunut unohduksiin yllättäen (ottaen huomioon niiden laajuuden ja vaikutusvallan huippuaikaan).

Ostler pitää lukijaa otteessaan tarjoten lukuisia esimerkkejä eri kielistä ja valtakunnista (kustantajan sivuston mukaan Ostler pystyy työskentelemään 27 eri kielen kanssa). Kerronnan tueksi kirjassa on lukuisia karttoja, jos ei sattuisi muistamaan Väli-Amerikan siirtokuntia.Vaikka Ostler yrittää systematisoida, kielten leviämiseen liittyviä tekijöitä on melkein yhtä monta kuin on tarkasteltuja kieliä. Maallikolle lukukokemuksena Empires of the Word on mitä maittavin. Se tarjoaa historiaan hieman toisenlaisen, jos kohta mielenkiintoisen perspektiivin.