lauantai 15. joulukuuta 2012

The Third Reich at War

Richard J. Evans, The Third Reich at War: How the Nazis Led Germany from Conquest to Disaster. Penguin Books, London, UK, 2008.

The Third Reich at War on kolmas osa Richard J. Evansin kolmiosaisessa kirjasarjassa, joka käsittelee Saksan Kolmatta valtakuntaa. Ensimmäinen osa The Coming of Third Reich käsitteli natsien valtaannousua vuoteen 1933 ja toinen osa The Third Reich in Power sotaa edeltäviä vuosia 1933-1939. Nimensä mukaisesti tämä kolmas osa keskittyy Kolmannen valtakunnan sotavuosiin 1939-1945.

Evansin mukaan sota oli Hitlerin tavoite kaiken aikaa. Valtaannousun jälkeen koko yhteiskunta oli suunnattu sotaan valmistumiseen. Voitetun sodan jälkeen Saksan talous nousisi uuteen kukoistukseen voitettuine alueineen ja luonnonvaroineen. Saksa miehititti Versaillesin rauhassa menetetyn Reininmaan vuonna 1936, mitä seurannut asukkaiden kansanäänestys puolsi yhdistymistä Saksaan. Vuonna 1938 Itävalta liittyi osaksi Saksaa. Samana vuonna Tsekkoslovakian saksankieliset sudeettialueet liitettiin Saksaan Lännen johtajien suostumuksin. Saksa oli menettänyt alueita myös Puolalle, mutta Puolan johto ei taipunut Hitlerin uhkavaatimuksiin alueluovutuksista.

Sodan sattuessa Puola uskoi pystyvänsä pitämään puolensa kunnes Ranska ja Iso-Britannia ehtisivät apuun. Sota kesti kuitenkin vain noin neljä viikkoa. Saksalaiset olivat paremmin varustautuneita, he liikkuivat nopeammin, ja eri aselajien yhteistoiminta oli tehokasta. Silti saksalaisten tappiot olivat merkittävät: he menettivät kokonaisen divisioonan verran panssareita, tuhansia sotilaita ja neljänneksen lentokoneistaan. Sodan jälkeen Saksa perusti Puolaan hallinnon, jonka tehtäväksi tuli tuhota puolalainen kulttuuri tappamalla sen eliitti ja älymystö. Hitler halusi tehdä puolalaisista helootteja saksalaisen herrakansan käyttöön. Esikuvinaan Hitlerillä oli Australian ja Pohjois- ja Etelä-Amerikkojen asuttamiset. Seurasi mielivaltaisia teloituksia, silmitöntä väkivaltaa, väestön pakkosiirtoja, pakkotyöleirejä ja juutalaisille ghettoja.

Keväällä 1940 Saksa hyökkäsi Tanskaan ja Norjaan. Tanska kaatui muutamassa tunnissa, Norja kahdessa viikossa. Saksa hyökkäsi Belgiaan Ardennien läpi. Puolueeton Hollanti antautui Rotterdamin pommitusten jälkeen. Ranskan valloitus vuonna 1940 kesti vain viikon pidempään kuin Puolan. Saksa pelasti myös Italian epäonnistuneelta Balkanin valloitusretkeltä.

Nopeiden voittojen myötä sotaan epäillen tai kielteisesti suhtautuneet äänetkin vaimenivat. Yllätyshyökkäys ja uudenlainen taktiikka oli tehokasta. Britannia ei kuitenkaan antanut pommitusten alla periksi. Venäjällä kävi huonosti voitokkaasta alusta huolimatta. Saksan voimavarat eivät yksinkertaisesti riittäneet nopeaan sotaan. Kun yllätysetu oli käytetty, sota muuttui näännytystaisteluksi, jossa kilpailivat teollisuustuotannot, joka Neuvostoliitolla oli suunnattomasti suurempi. Yhdysvaltojen osallistuttua sotaan vaaka keikahti pahasti Saksan kannalta epäedulliseen suuntaan. Saksa yritti saada käsiinsä kipeästi tarvitsemaansa öljyä hyökkäämällä Pohjois-Afrikassa kohti Arabiaa ja Venäjällä kohti Kaspianmerta.

Länsivallat alkoivat pommittaa Saksan kaupunkeja ensin teollisuustuotannon tuhoamiseksi, sitten sotainnon laannuttamiseksi. Jatkuvat pommitukset heikensivät natsien kannatusta. Hitler asettui itse sodanjohtoon, koska piti kenraaleitaan saamattomina pelkureina, mutta tappioita alkoi tulla joka rintamalla. Kirjeet rintamalta välittivät koteihin kylmyyttä ja nälkää kärsivien sotilaiden epätoivoa. Hitler ei kuitenkaan antautunut, vaan uhrasi säälimättä Saksan sotilaita, kaupunkeja ja siviilejä epätoivoisessa taistelussa.

Evans kuvailee sodan vaiheita, mutta keskittyy oloihin ja tapahtumiin Saksassa. Rotuopin mukainen puhdistus kohdistui erityisesti juutalaisiin, joita Hitler kiivaasti syytti käynnissä olevasta sodasta, mutta myös romaneihin, puolalaisiin, slaaveihin, seksuaalivähemmistöihin, mielisairaisiin ja vammaisiin. Lukujen valossa systemaattinen tuhoaminen vetää lukijan hiljaiseksi, vaikkei asia uusi ole. Lukujen valossa myös sotilaiden harjoittama väkivalta valloitetuilla aluilla, erityisesti idässä, on hurjaa. Eikä Evans pyöritä pelkästään lukuja. Hän kaivaa esiin loputtomasti silminnäkijälausuntoja, päiväkirjoja, kirjeitä ja raportteja väkivaltaisista ja julmista yksittäistapauksista ja yhdistää nämä laajempiin tapahtumiin.

Hitler selvisi useista murhayrityksistä. Lentokoneeseen asetetut pommit eivät syystä tai toisesta räjähtäneet, Hitler ei ollutkaan sattumalta paikalla pommin räjähtäessä oluttuvassa tai paksu työpöytä suojasi paineaallolta. Upseerien salaliiton jälkeen seurasi puhdistuksia. Vastarintaliike ei saanut Länneltä vastakaikua. Liittoutuneet vaativat ehdotonta antautumista, eivätkä opposition mahdollisuudet tai vaatimukset olleet realistisia. Sitä paitsi Churchill, Roosevelt, Eisenhower ja Stalin pelasivat jo sodanjälkeistä valtapeliä. Kun sodan lopputulos alkoi olla selvillä, natsien keskuudessa käynnistyi itsemurha-aalto. Jotkut pelkäsivät rikostensa puolesta, mutta monet eivät halunneet elää maailmassa, jossa unelma Kolmannesta valtakunnasta oli peruuttamasti ohi.

Evansin Kolmatta valtakuntaa käsittelevä trilogia on kerrassaan loistava. Se on monipuolinen ja hyvin kirjoitettu kuvaus tapahtumista Saksassa viime vuosisadan alkupuolella. Sen akateemiset meriitit jääkööt ammattilaisten puntaroitaviksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti