torstai 5. syyskuuta 2013

Paholaisen haarukka

Juha Seppälä, Paholaisen haarukka. WSOY, Juva, 2008.

Vuonna 2008 kansainvälinen talousjärjestelmä kävi kuilun partaalla. Syitä oli monia, mutta päällimmäisenä oli pankkien harjoittama arvopaperistettujen luottojen kyseenalainen markkinointi sekä luottoluokittajien ja näiden asiakkaiden väliset eturistiriidat. Kriisin ennustajia oli vähän, mutta jälkikäteen tuohtumus oli laajaa. Ainakin hetken.

Juha Seppälän vuonna 2008 julkaistu Paholaisen haarukka ilmestyi erittäin sopivaan aikaan. Vaikka kirja ei kriisin aivan ennusteesta menekään, se ennakoi kriisin käänteitä ja lopputulosta ansiokkaasti.  Se on kuitenkin ennen kaikkea upeasti rakennettu romaani.

Paholaisen haarukka (engl. devil's fork) on kuva, joka esittää äkkiä katsottuna normaalia kolmipiikkistä, mutta haarukka paljastuu pian optiseksi harhaksi: kuvassa yhden piikin taho kuuluukin myös toiselle piikille, mikä tekee kuvasta fyysisen mahdottomuuden. 

Seppälän Paholaisen haarukka rakentuu oivallisesti tällaisen harhan ja fyysisen mahdottomuuden varaan. Kirja esittelee joukon ihmisiä: Jumalan Kyynelenä esitellyn syrjäytyneen työttömän, varallisuudenhoitajan Lari Laineen, tämän siskon, elokuvakäsikirjoitusta työstävän Laura Laineen ja keskiluokkaisen Lehtosen pariskunnan. Luvut on kirjoitettu yhdestä näkökulmasta, mutta kerronnan näkökulma vaihtuu usein yllättäen kesken kaiken. Juonta kirjassa on ehkä nimeksi, mutta tapahtumien herättämä jännitys korvautuu pian kysymyksellä, kuka on kenenkin tarinassa.

Varallisuudenhoitaja Laine on rahan puolella (muita vastaan), mikä sellaisenaan taustoittaa talouskriisiä. Varallisuudenhoitajan tehtävä on kiilata tuotteensa asiakkaan ja sijoituskohteiden väliin ja niistää asiakkaasta mahdollisimman paljon rahaa tarjoten vastineeksi köykäisiä sijoitusiltamia ja esitteiden maalaamia hymyileviä samastumisen kohteita. Laine suhtautuu ihmisten kusettamiseen kaikella tyyneydellä; hän pelkistää elämän ihmisten väliseksi taloudelliseksi vaihdannaksi, joka tuntuu olevan päämäärä itsessään. Sukulaisuuskin on enää muodollinen omaisuuteen liittyvä perinne, pahvista, petoksesta ja omistussuhteista rakennettu tuotannon malli.

Yhdysvaltalainen antropologi Marshall D. Sahlins on todennut: Money is to West what kinship is to rest. Rahatalous on purkanut monet sellaiset ikivanhat rakenteet, jotka ovat perinteisesti antaneet turvaa, aseman ja identiteetin. Kun ihminen jää työttömäksi ja putoaa arvoketjujen ulkopuolelle, katoavat häneltä turva, asema ja identiteetti. Katoamista paikataan leimoin, lääkkein ja ryyppyputkin. Ryöstö on vaihdannan muoto siinä missä petoskin.

Edes palkkatyö, päivittäinen kahdeksan tunnin kuolema, ei tarjoa alati kiihkeästi muuttuvassa maailmassa identiteettiä kuin harvalle. Verkkotuottaja Kari Lehtonen on se keskiluokka, jolle talouskriisien laskut ojennetaan.
     Hän oli osa tietotekniikkaa, ja se oli aina ulkoistettavissa. Hän oli toimittaja, jonka perinteinen osaamiskulttuuri oli pelkkä painolasti.
     Hänellä ei ollut omaa, kapeaa nicheä, joka olisi venynyt pitkäksi hännäksi. Hän tiesi saavansa lopulta pitkän nenän, sen tapaisen kuin rahastomainoksissamme on.
Seppälä piirtää modernista ajasta toivottoman kuvan. Kulttuurin ytimessä on tarkasti mitattu aika, joka tekee kaikista, varainhoitajastakin, kilpailevia koneen osia. Kello ei pysähdy vaikka sitä lyö. Sen ympärillä on perinteisen humanismin sijaan ahneuden varaan rakennettu mutkikas koneisto, joka tarjoaa mahdollisuuksia satunnaisesti ja palkitsee epätasaisesti. Missä humanismi näyttää vielä sykkivän, paljastuu pian valhe, harha ja etääntyminen.

Seppälän käyttämä kerronta kolhii. Kieli ei pyri kauneuteen vaan tehokkuuteen. Karheat, lyhyet virkkeet kolisevat toisensa jälkeen. Dialogin ja juonenrakentelun sijaan Paholaisen haarukka koostuu paljolti monologeista, enkä voinut olla vertaamatta sitä äskettäin lukemiini DeLillon romaaneihin. Kaikissa tarina on taka-alalla ja merkitystä syövyttävän uuden kulttuurin mekanismit etualalla. Missä DeLillon kerronnan sävyt sotkeentuivat ja luennot jäivät etäisiksi, Seppälä tuntui onnistuvan tarttumaan lukijaan. Kaksin käsin.

2 kommenttia:

  1. Juha Seppälä ei oikein kuulu mukavuusalueelleni, mutta kirjoitat tästä niin hyvin, että kiinnostuin. Se on kauhea ajatus, että talous ja raha eivät ole enää yksi yhteiskunnan osa-alue vaan kaikki määrittyy niiden kautta ja on niille alisteista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Paholaisen haarukka on paras lukemani kotimainen kirja pitkään aikaan. Täytyy kuitenkin tunnustaa, että aloin lukea sitä muutama vuosi sitten, mutta se jäi silloin syystä tai toisesta kesken. Nyt toisella yrityksellä kirja imaisi mukaansa heti, kun kerronta alkoi syöttää kierteisiä.

      Kunto alkaa kestää pieniä retkiä epämukavuusalueelle. Ehkäpä Seppälän Sydänmaakin kulkisi tällä kertaa loppuun asti.

      Poista