sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Siilo

Hugh Howey, Siilo. Englanninkielisestä alkuteoksesta Wool (2013) suomentanut Einari Aaltonen. Like Kustannus, Keuruu, 2013.

Yhdysvaltalainen Hugh Howey alkoi kirjoittaa kirjoja päivätöidensä ohella, mutta perinteisen kustannussopimuksen sijaan hän päätti pitää langat itsellään ja julkaista teoksensa e-kirjana. Kun hän oli julkaissut tukun muutamia tuhansia kappaleita myyneitä novelleja ja romaaneja, hänen teoksensa Siilo keräsi yllättäen taakseen mittavan lukijakunnan. Kirjan menestys on tehnyt hänestä jonkinlaisen keihäänkärjen itsejulkaistuille e-kirjoille. Itse Ridley Scott on ostanut kirjan elokuvaoikeudet.

Kuuntelin alkukeväästä Howeyn haastattelun Guardianin kirjallisuuspodcastissa ja nyt kirjamessujen aikaan sain Like Kustannukselta suomennoksen arvostelukappaleen sekä tilaisuuden päästä haastattelemaan kirjailijaa vajaan tusinan muun kirjabloggarin kanssa. Howey vastaili hyväntuulisesti kysymyksiin kirjoittamisestaan, Siilosta ja kustannusmaailmasta.

Siilo on dystopiaa. Ilmakehä on jonkin katastrofin jäljiltä siirtynyt uuteen, myrkylliseen tasapainotilaan, jossa ihminen ei voi elää. Henkiinjääneiden rippeet asuttavat valtavaa maanalaista siiloa, joka on suljettu systeemi kahdellakin tapaa. Ensinnäkin ihmisten käyttämät raaka-aineet, happi ja ravinto kiertävät siilon sisällä; vain öljyä porataan maan uumenista. Toiseksi siilon käsitys ulkopuolisesta maailmasta perustuu vain yhteen, tietokoneiden hallitsemaan ikkunaan.

Siilo on myös läpileikkaus yhteiskunnasta. Pitkälle toistasataakerroksinen maanalainen rakennelma on jaettu vyöhykkeisiin tehtävien mukaan: huipun tuntumassa keikkuvat päättäjät ja omavaltainen IT-osasto, keskivaiheilla ruoantuotanto ja pohjalla rasvakourat koneineen ja generaattoreineen. Kallis viestintä ja portaiden vaivalloisuus eristää vyöhykkeitä toisistaan, mikä pitää yllä tasapainoa.

Siilon ovet avataan vain ulospääsyä varten. Kun vaimonsa kuolemaa sureva seriffi Holston vaatii päästä ulos, pormestari Jahns joutuu etsimään seuraajaa. Parhaaksi vaihtoehdoksi paljastuu alimmista kerroksista mekaanikko Juliette, joka ei ole kaikkien mieleen. Siilon tasapainotila järkkyy peruuttamattomasti.

Siilo on ahdas, hauras, ja harva ymmärtää, mikä pitää maanalaisen pelastuskapselin käynnissä. Kirjoittaja kasvoi maatilalla ja ehti ennen kirjailijan uraansa mm. korjailla veneitä ja asentaa AV-laitteita, mikä näkyy kirjassa öljyisinä generaattoreina, yskivinä pumppuina ja rönsyilevinä sähköjohtoina. Huolimatta erikoistumisesta elämä siilossa on korostetun tasa-arvoista, jopa naisia ihannoivaa.

Kirjan vastaanotto on ollut kaksijakoista. Kirja on mainittu tieteiskirjallisuuden 50 Shades of Greynä, mutta yhteistä näillä on vain julkaisukanava. Howey osaa kirjoittaa: Siilo on vauhdikas ja mielenkiintoinen scifi-jännäri, jonka tiheä, epätoivoinen tunnelma vain liukastelee vain aivan hetkittäin kermaisissa ihmissuhteissa. Kirjaa on toisaalta myös verrattu dystopian merkkiteoksiin, kuten Vuonna 1984 tai Uusi uljas maailma. Tarina toimii, mutta kirjan kylmyys, sen kuvaaman maailman henkinen ankaruus tai sen kyynisyys ei ole tarpeeksi lohdutonta nostamaan sitä esikuviensa rinnalle. Yritys on kuitenkin hyvä.

2 kommenttia:

  1. Aika samoilla linjoilla. Siilosta tuli kyllä vahvasti mieleen Matrixista tuttu maanalainen aika pitkälti samantuntuinen yhteiskunta kylmine maisemineen. Siilo meni muutenkin meikäläisellä kokeiluna eli Siilon nämä ensimmäiset osat tuli luettua Kindlellä. Mielenkiinnolla odotan mitä kirjailijalta tulee seuraavaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Siilo ja Matrix molemmat vieläpä käsittelevät ihmisen havaintoa maailmasta. Vanhat filosofiset ongelmat (Plato & Descartes) on väännetty tarinaksi, jossa herääminen johtaa konfliktiin. Siilossa ei kuitenkaan ole myyttisiä tai uskonnollisia sävyjä.

      Kaveri tuossa huomautti, että kirjan lähtökohta on aika samanlainen kuin Fallout-videopelissä. Toisaalta, jos ilmakehä ei suosi ihmistä, tarinan premissiksi ei ole montakaan muunlaista vaihtoehtoa.

      Poista