Niukkuuden maailmassa

Ville Lähde, Niukkuuden maailmassa. Eurooppalaisen filosofian seura ry / niin & näin, Tallinna, 2013.

On esitetty, että se, mikä ei voi jatkua loputtomiin, jossain vaiheessa päättyy. Ajatus voi kuulostaa yksinkertaiselta tai jopa itsestäänselvältä, mutta länsimaiden vallitseva ideologia ja poliittinen keskustelu ovat tehneet kuumeisesti töitä tämän väistämättömyyden harhauttamiseksi. Taloustieteessä viljellään korvaavuuden lakia ("kun jokin loppuu, jostain tulee korvaava vaihtoehto"), joka nojaa kilpailusta seuraavaan ylivertaiseen inhimilliseen neuvokkuuteen. Politiikassa puhutaan kestävästä kehityksestä tai kestävästä talouskasvusta, jotka ovat käsitteellisiä ristiriitoja.

Poliittista keskustelua etenkin nyt taloudellisen kriisin aikaan hallitsee puhe talouskasvun vaihtoehdottomuudesta. Puhe on siinä mielessä perusteltua, että nykyisen elämäntavan ylläpitämiseksi talouskasvu onkin ehdottoman tärkeää. Taivaanrantaan on kuitenkin kerääntynyt pilviä: keskeisten resurssien saatavuus heikkenee tulevaisuudessa, eikä nykyinen kulutukseen keskittynyt elämäntapa ole ylläpidettävissä saati kasvatettavissa.

Niukkuuden maailmassa on analyysi tulevaisuuden maailmasta, jossa öljyn, makean veden, viljeltävän maan ja ruoan saatavuus heikkenee. Kirja pureutuu erityisesti niukkuutta ympäröiviin käsitteisiin, ideologioihin ja ongelmiin, joita paitsi sopeutuminen myös sitä koskeva keskustelu kohtaa. Sen kirjoittaja Ville Lähde on suomalainen ympäristöfilosofi. Hän tutkinut mm. luontokäsitykseen liittyviä kysymyksiä sekä ympäristöajattelua ja kirjoittanut sen (itse)kritiikkiä.

Alkuun Lähde pohtii, miksi muutos on niin vaikeaa. Olemme historiallisessa tilanteessa, jossa energiankulutus on kasvanut kiihtyvään tahtiin ainakin vuosisadan verran. Siitä on seurauksena nähty aineellisen kulttuurin loisto, yltäkylläisyys ja väestönkasvu. Myös ideologiat ovat rakentuneet kasvun varaan ja suorastaan olettavat sen jollain tapaa jatkuvan. Kulttuurina perimme päivittäin maailman, jossa asiat tehdään tietyin tavoin. Tapoihin liittyy rakenteellista hitautta, joka tekee muutoksista vaikeita ja samalla suojaa kulttuuria suurilta heilahteluilta. Länsimaissa elämme yltäkylläisyyden keskellä. Keskustelu niukkuudesta voi käynnistyä vasta, kun se on yhteistä todellisuutta.

Meidät on vallannut illuusio, että ihminen elää irrallaan materiaalisesta taustastaan. Maailmassa, jossa öljylle ei ole olemassa määrällisessä tai laadullisessa mielessä korvaajaa, tämä illuusio haihtuu. Monet ympäristön tarjoamat "yhteishyvät", joita ihminen on nauttinut ikään kuin ilmaiseksi, kuten vaikka vedenkierto, ovat paikoin katkenneet esimerkiksi ruoantuotannon laajentamisen takia. Ongelmat on usein ulkoistettu kauas kuluttajien näkyviltä, joten toiminta ja sen seuraukset eivät välttämättä näy edes samalla mantereella.

Lähde pureutuu niukkuuteen tarkastelemalla sen erilaisia ilmenemismuotoja: on absoluuttista ja suhteellista niukkuutta. Edellinen viittaa esimerkiksi kuivilla alueilla viljelyn mahdollistaviin akvifereihin, jotka kerran tyhjennyttyään eivät täyty ihmisen kannalta missään mielekkäässä ajassa. Suhteellista niukkuutta on lannoitteina käytettävien fosfaattien kohdalla: ne vähenevät mutta ne ovat korvattavissa.

David Hume mukaan niukkuudesta on seurannut resurssien jakamiseen liittyvät säännöt, joiden varaan on sitten syntynyt yhteiskuntia. Niukkuus on myös taloustieteen lähtökohta: markkinoita ei voi olla ilman niukkuutta. Taloustieteen käsittelemä niukkuus on aina kuitenkin rajattua, eli se on väliaikaista; korvaava vaihtoehto paikkaa niukkuuden ennen pitkää. Tällainen ajattelu Lähteen mukaan ohittaa resurssien laatuun liittyvät ongelmat: on olemassa resursseja, kuten esimerkiksi raakaöljy, joita ei voi korvata termodynamiikan tai tehtyjen investointien vuoksi jollain toisella. Ehkä selkeämpi esimerkki on viljeltävä maa: jopa vanhat jäärät tunnustavat, ettei maata tule lisää. Niukkuus voi siis olla äärimmäistä, jolloin se alkaa purkaa auki Humen maalaamia jakamiseen liittyviä sääntöjä. Tilalle astuu pakkovalta tai pahimman laatuinen anarkia.

Ympäristöliikkeetkään eivät välty analyysilta. Lähde tunnustaa liikkeiden tekemän työn suuren arvon, mutta epäilee toimijoiden ymmärrystä niukkuuden maailmasta. Ympäristökysymys on  abstraktio, joka peittää alleen laadullisesti erilaisia ilmiöitä. Esimerkiksi ympäristöongelmat syntyvät eri syistä ja uhkaavat joskus luontoa, joskus ihmistä, eikä näin ollen niihin ole mitään yleistä ratkaisua. Ongelmien niputtaminen yhteen peittää niiden syyn ja haittaa näin ongelman ymmärtämistä ja siten ratkaisemista. Lähde korostaa, että maailma on monimutkainen, eikä yksittäisten perimmäisten syiden etsiminen ole hedelmällistä.

Miten demokratia sitten kohtaa niukkuuden? Nihilisti ei jaksa uskoa muutokseen. Ihmiset puhuvat kauniisti, mutta ostavat lopulta halvinta. Lähde tunnustaa, että ihmiset ovat ristiriitaisia ja yksilöinä ailahtelevia, mutta kokonaisen kulttuurin kykyä sopeutua uusiin olosuhteisiin ei tulisi arvioida yksilöiden motiivien kautta. "Kyvykkyys tai kyvyttömyys sopeutua muutoksiin on aina yhteiskunnallisesti rakentunut. Klassiset ympäristöhistorian esimerkit kertovat tästä, ei 'ihmisen tuhoisuudesta'".

Yksilöt tekevät enimmäkseen symbolisia ympäristövalintoja. Keskeiset ongelmakohdat, so. liikkuminen, asuminen ja ruoka, ovat maailmassa valmiiksi eivätkä ole suurelta osin yksilön käsissä. Kulutuksen vähentäminen ei anna markkinoille hintasignaalia. Muutos edellyttää valtion ohjausta. Tämä tarkoittaa, että politiikka on jatkossa entistä tärkeämpää. Talouden vahva asema politiikassa on tuore ilmiö, mutta niukkuuden maailmassa politiikka ottaa johtavan aseman. Lähde kuitenkin korostaa, ettei kulutuksen vähentäminen automaattisesti johda parempaan yhteiskuntaan.

Lähteen Niukkuuden maailmassa on sitä, mitä filosofia voi parhaimmillaan olla käsitellessään ajankohtaisia ilmiöitä. Kirja tarjoaa niukkuuteen liittyville ongelmille nimet ja näiden muodostamaa kieltä käyttäen kirjoittaja jäsentää ongelmia, niiden ympärillä käytävää keskustelua ja ennakoi vaihtoehtoja, joita yhteiskunnilla on. Lähde kirjoittaa huolellista, harkittua ja etäännytettyä tutkimuskieltä: kirjoittaja ei tule kokemuksineen tekstin ja lukijan väliin, eikä hän esittele tai maalaile maailmanlopun kuvia tekstinsä tueksi. Lähde ei kuitenkaan siloittele viestiään: rivien välissä paistaa edessä olevan muutoksen laajuus ja valinnoistamme riippuen sen tylyys. Tyylikeinona se on tehokas.

Muutos on välttämätön ja väistämättä vaikea.