torstai 17. syyskuuta 2015

David Copperfield

Charles Dickens, David Copperfield (1850). Johdannon kirjoittanut Jeremy Tambling. Penguin Books, London, UK, 2004.

Kun nuori ja viaton David Copperfield joutuu yksinkertaisen ja väkivaltaisen isäpuolensa komentamana ankeaan koulukotiin ja sitten ankaraan työhön, ehdin säikähtää, että romaani olisi samanlainen kuin Oliver Twist. Dickens kuitenkin alkaa käyttää kuitenkin useampaa sävyä ja tarjoaa mielenkiintoisehkon kasvutarinan, jonka monet tapahtumat perustuvat hänen omaan lapsuuteensa ja nuoruuteensa.

Charles Dickensin romaani David Copperfield (1850) on melodramaattinen ja romanttinen mutta se säilyttää kuitenkin sanaston ja havainnon tukevasti realismissa. Päähenkilön ja kertojan viattomuus karisee ja lapsuuden ensimmäiset esikuvat himmenevät ja vaihtuvat iän myötä. David Copperfield ei kiertele eri toreilla ja turuilla vuoroin potkittavana ja vuoroin hellittävänä, vaan toisin kuin Oliver Twist hän toimii ja tekee valintoja. Hän on hyväsydäminen, tarkkanäköinen mutta hetkittäin ristiriitainen hahmo.

Dickens ei yleensä tyydy loivaan kontrastiin. Niinpä tämäkään romaani ei peittele kauneuden ja hyvyyden syvää yhteyttä. Tarinaan marssii myös joukko karikatyyrejä, joista huomattavin lienee Davidin vastakohta Uriah Heep. Molempien lapsuus tuottaa kolhuja, mutta Uriah—jatkuvasta nöyryyden julistuksistaan huolimatta—katkeroituu. Rujon ja vastenmielisen hahmon piirteet on tiettävästi lainattu H. C. Andersenilta, jonka Dickens ehti tavata ennen romaaninsa kirjoittamista.
'When I was quite a young boy,' said Uriah, 'I got to know what umbleness did, and I took to it. I ate umble pie with an appetite. I stopped at the umble point of my learning, and says I, "Hold hard!" When you offered to teach me Latin, I knew better. "People like to be above you," says father, "keep yourself down." I am very umble to the present moment, Master Copperfield, but I've got a little power!' 
Dickensin romaani liikkuu köyhien, heikko-osaisten ja aina vahvempiensa sortamien keskuudessa. Kohtalot heilahtelevat laidalta laidalle, kun taloudellinen vakaus haihtuu epäonnen, kuoleman tai heikkouden seurauksena. Nämä käänteet tarttuvat henkilöihin ennakoimatta ja väkivalloin. Vaikka päähenkilönä ja kertojana on mies, tarina tuntuu käsittelevän naisten kohtaloita suhteessa miehiin, avioliittoon ja kotiin. Heikkoudet, usein kasvatuksesta johtuvat, ovat tarinassa kohtalokkaita, koska kuolema on ainoa sopiva tapa siirtää henkilöhahmo sivuun. Vaikka tarinassa itsehillinnän, viisauden ja kotitalousosaamisen yhdistelmä on kiistaton naisideaali, hahmona Davidin täti Betsey Trotwood on kaikkein mielenkiintoisin. Tämä itsenäinen ja rohkea nainen rikkoo jäykkiä sukupuolirooleja ja toimii hetkittäin oikeudenmukaisuuden jumalattarena.
    'You can go when you like; I'll take my chance with the boy. If he's all you say he is, at least I can do as much for him then, as you have done. But I don't believe a word of it.'
    'Miss Trotwood,' rejoined Mr. Murdstone, shrugging his shoulders, as he rose, 'if you were a gentleman—'
    'Bah! Stuff and nonsense!' said my aunt. 'Don't talk to me!'
    'How exquisitely polite!' exclaimed Miss Murdstone, rising. 'Overpowering, really!'
En voi sanoa edelleenkään löytäneeni Dickensistä aivan sellaista suuruutta, jota olisin toivonut. Romaani on hieman jaaritteleva, mikä johtuu tietysti siitä, että se julkaistiin alunperin jatkokertomuksena.

8 kommenttia:

  1. Hyvä tuo huomio naiskohtaloista. David Copperfield on minun rakkain Dickensini ja Uriah Heep vastenmielisin kirjallisuudessa tapaamani hahmo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luen tai luin Dickensiä kentien väärin odotuksin. Etukäteen luulin Dickensiä hieman hauskemmaksi, vähän sellaiseksi kuin Henry Fielding. Naurut ovat antaneet odottaa itseään, mutta onhan noita Dickensejä vielä useita lukematta.

      Heep on tosiaankin vastenmielinen.

      Poista
  2. Mielenkiintoinen postaus yhdestä lempikirjastani. Uriah Heep on kyllä yksi kirjallisuuden vastenmielisimpiä tyyppejä, siksi minusta kuulostaa hämmästyttävältä, että hänen piirteensä olisi lainattu toiselta lempikirjailijaltani H.C.Andersenilta, jonka sartuja rakastan. En tiedä, millainen luonne Andersen oli, mutta minun on vaikea kuvitella häntä satujensa perusteella niin vastenmieliseksi ja ulkokullatuksi kuin Uriah Heep.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaan, kirjoitukseni antaa hieman väärän kuvan, sillä juonittelevat luonteenpiirteet eivät tule Andersenilta vaan Heepin fyysinen olemus ja maneerit. Wikipedia sanoo seuraavaa: "Much of David Copperfield is autobiographical and some scholars believe Heep's mannerisms and physical attributes to be based on Hans Christian Andersen, whom Dickens met shortly before writing the novel. Uriah Heep's schemes and behaviour are more likely based on Thomas Powell, employee of a friend of Dickens, Thomas Chapman."

      Toisaalla Wikipedia kertoo kuitenkin, että Dickens lakkasi pitämästä yhteyttä: "Ten years later, Andersen visited England again, primarily to meet Dickens. He extended a brief visit to Dickens' home at Gads Hill Place into a five-week stay, to the distress of Dickens' family. After Andersen was told to leave, Dickens gradually stopped all correspondence between them, to the great disappointment and confusion of Andersen, who had quite enjoyed the visit and never understood why his letters went unanswered."

      Käsittääkseni Andersen ei ollut paha, ilkeä tai väkivaltainen vaan rasittavan itsekeskeinen. The Guardinin Paul Binging kirjoittaa Jackie Wullschlägerin Andersen-elämäkerran arviossaan näin: "An unmarried man, without family of his own, he was dependent, emotionally and physically, on others until the day of his death, demanding assurance, consolation, praise and home comforts. In his sixties, he was described by an English visitor to one of his surrogate families as "a child ... entirely egotistical, innocently vain, the centre of life, interest, concern and meaning to himself". And after his death the great Danish critic, Georg Brandes, perhaps the first to appreciate quite how extraordinary and innovative his stories were, wrote that "Andersen's mind was wholly filled by himself"."

      Andersenin päiväkirjoihin—tai Jackie Wullschlägerin kirjoittamaan eläkertaan—ei kannata tutustua, jos haluaa säilyttää kuvan puhtoisesta satusedästä. Hän piti kirjaa asioista, joista ei pidetä kirjaa. :-)

      Poista
    2. Kiitos lisätiedoista. Ymmärrän kyllä, että kirjailijan persoona ei välttämättä lyö yksiin kirjojensa kanssa. Jotain, uskoisin näin, se mikä on kirjoitettu kuvastaa kuitenkin kirjailijasta.
      Dickensistäkin näin kerran jonkun pätkän dokumenttia, jossa ei annetttu kovin kiiltokuvamaista kuvaa Dickensistäkään. Kun en elänyt heidän läheisyydessään on vaikea sanoa, olisinko viihtynyt heidän parissaan samalla lailla kuin kirjojensa.

      Poista
    3. Miljoonasade lauloi aikoinaan: "Hei älä koskaan ota runoilijaa // luoksesi asumaan. // Se ryyppää, rähjää ja rellestää // ja kaataa kaljaa sun kitaraan." :-)

      Onneksi kirjailijoista ei tarvitse pitää, vaikka pitäisi heidän kirjoistaan. Olen yrittänyt olla myös tietämättä kirjailijoista sen tarkemmin, mutta epäonnistun toisinaan, ja sitten heidän elämäkerrannalliset tapahtumansa tai julkiset kommenttinsa alkavat vaikuttaa lukukokemukseen.

      Poista
  3. Andersenkin sen todistaa: todellisuus on tarua ihmeellisempää. Kiitos näistä mielenkiintoisista tiedonjyväsistä. Tämä on se ainainen konflikti, lukijat, kuuntelijat haluaisivat kovasti rakastaa myös rakastamiensa teosten tekijöitä. Ja usein tekijöistä, taitelijoista paljastuu sietämättömiä piirteitä. So what, se ei vähennä teosten arvoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, lukijana kyhään kirjoittajasta mielessäni muotokuvan, vaikka yritän taistella tällaista taipumusta vastaan. Hmm. Toisaalta en muista tehneeni tätä saduille. Ehkä saduissa kertoja ei ole tarinassa samalla tavalla läsnä. Pitääpä jossain vaiheessa kokeilla Aisoposta ja katsoa, miten käy.

      Sain juuri päätökseen kirjan, jonka tekijästä kirjoittajana minulla oli ennakkoluuloja hänen muiden tekstiensä perusteella, enkä olisi kirjaa lukenut, jollen olisi saanut sitä lahjaksi. En ajatellut, että kirjoittajalla voisi olla kirjan verran kiinnostavaa sanottavaa. Olin väärässä.

      Poista