keskiviikko 6. joulukuuta 2017

Object Categories


On vaikea sanoa, onko Pekka Harnin esineiden luokittelujärjestelmä Object Categories (2010) tiedettä vai taidetta. Se ryhmittelee tuiki tavalliset kotitalousesineet piirteidensä mukaan morfologis-funktionaalisiin kategorioihin, jotka jäsentävät ympäristöämme hieman samaan tapaan kuin alkuaineiden jaksollinen järjestelmä tai eliöiden kehitystä kuvaavat fylogeneettiset puut. Luokitteleminen ja laajemmin yleistäminen ovat keskeisiä tapoja tuottaa tietoa. Juuri ajattelun selventäminen on tekijän itsensä nimeämä intentio. 

Postmodernina aikana tekijä on kuitenkin kuollut, joten hän on vain yksi ääni teoksen tulkinnassa. Esinekategoriat houkuttelevat puoleensa tulkintaa käsitetaiteena, jossa Harni lähestyy muodon käsitettä uudesta suunnasta perinteisten taidelajien ulkopuolella. Luokittelusta on järjestetty lukuisia näyttelyitä, jotka konkretisoivat kategoriat ryhmittelemällä valtavan joukon esineitä gallerian lattialla. Niinpä, jos taide kasvaa, kuten sanotaan, taiteen kukkaruukussa, Harnin järjestelmä on taidetta. Juuri teoksen taiteellisuuden tunnistamiseen liittyvä vaikeus vihjaa käsitetaiteen suuntaan.

* * * 

Sanottakoon, ettei kirja itse problematisoi kahtiajakoa. Harni katsoo tarjoavansa työkaluja esineisiin liittyvän ajattelun, keskusteluun ja suunnitteluun. Muotoilijana ja arkkitehtina hän muotoilee myös teoriaa. Juuri tämä näkökulma kahden (tai useamman) perinteen rajalla tekee kirjasta tavattoman mielenkiintoisen.

Esineet eivät ole alkuaineiden tai geenien tavoin luonnonilmiöitä vaan ihmisen tiettyä tarkoitusta varten valmistamia artefakteja. Suomen kielen perussanakirja (2004) toteaa seuraavaa:  
esine: määrätarkoitukseen käytettävä valmiste, tavara, väline; yl. aineellinen kappale.
Esine tallentaa muotonsa kautta käyttötarkoituksensa, koska esineet suunnitellaan ja valmistetaan jotain tarkoitusta varten. Louis Sullivanin sanoin ”form follows function” eli ”muoto seuraa käyttötarkoituksesta”.  Käyttötarkoituksia voi olla useampia kuin yksi, tai käyttötarkoituksellakin voi olla rakenne. Esimerkiksi rannekellosta voi tarkistaa ajan mutta sitä voi käyttää myös kommunikoimaan identiteettiä tai varallisuutta.
 
Käyttötarkoitus on suhde ympäristöön. Esiteollisina aikoina ympäristö muuttui hitaasti, jolloin myös työkalut kehittyivät hitaasti pienin korjauksin. Pitkän kehityksen tuloksena syntynyttä muotoa, kuten vaikkapa perinteistä kirvestä, on vaikea enää parantaa. Klapikone tai komposiittimuovinen varsi tarjoavat tehokkuutta tai helppoutta, mutta niiden myötä katoaa puuvarren tarjoama riippumattomuus.

Ihminen on aina ympäröinyt itsensä esinein. Arkeologit voivat jäljittää kulttuurin suhdetta ympäristöön kulttuurin jälkeensä jättämän esineistön kautta. Harni toteaa, että viime aikoina esineistö ei heijastele kulttuuriarvoja ja tarpeita entiseen tapaan. Kuluttaminen, johon yhteiskuntajärjestystää ylläpitävä talouskasvu nojaa, pohjautuu keinotekoisten tarpeiden synnyttämiseen, esineiden heikkoon laatuun ja vaikeaan korjattavuuteen. Esineiden nopea kierto kertoo, ettei ihminen osaa enää tunnistaa tarpeitaan.

* * *
Harni tiivistää kotitalousirtaimiston seitsemään erilaiseen kategoriaan, jotka ovat osin päällekkäisiä. Vaatteet, erilaisia pintoja tarjoavat huonekalut ja säilytystilaa tarjoavat pidikkeet, kuten nuottitelineet tai kynttilänjalat, muodostavat kukin omat ryhmänsä.

Kehoesineet ovat ihmisen vartaloon mitoitettuja, kannettavia esineitä, tavallaan keinotekoisia ihmisen ruumiinosien tai aistien jatkeita. Kehoesineitä ovat esimerkiksi suojalasit, rannekellot, vyöt, silmälasit, luistimet, nyrkkeilyhanskat ja muistitikut.

Tyypillisiä sisältimiä ovat myös astiat, laatikot ja pullot. Näissä esineissä säilyttämisen vuoksi on tyypillisesti tasainen pohja. Lisäksi niiden rakenteessa voi olla kahvoja, kansia, kaatonokkia jne. 

Jotkin kehoesineet ovat kuorellisia laitteita, kuten kuulokkeet ja matkapuhelimet. Kuorelliset laitteet näyttäisivät koostuvan nimenomaan teollisen ajan teknologiasta: kirjoituskoneista, leivänpaahtimista, ompelukoneista, radiovastaanottimista, laskimista jne.

Käsityökalut ovat vanha kategoria, jonka varassa ihminen hallitsi luontoa aina teollisen ajan alkuun asti. On yksi- tai kaksikahvaisia työkaluja. On pihtejä, puristimia, saksia, leikkureita, veitsiä, poria, piikkejä, vasaroita jne., jotka kaikki välittävät ihmisen käden liikkeet työstettävään esineeseen tai aineeseen.

Kiinnostavaksi Harnin hieroglyfien ilmaisema muotokieli käy sen tunnistaessa esineiden piirteitä. Esimerkiksi sisältimenä kannusta irtoaa viisi erilaista piirrettä: säilyttimellisyys, kahvallisuus, kannellisuus, nokallisuus ja tasapohjaisuus.


Kun valtava määrä esineitä ruoditaan vastaavien käsitteiden kautta, voidaan esineet ilmaista piirteiden yhdistelminä. Tällainen pilkkominen tarjoaa välineitä esineiden tutkimukseen ja analysointiin. Käytännön sovellutuksena tuotehakua voisi tehdä näiden piirteiden avulla.

* * *

Object Categories jäsentää muotoa ja kuvailee esineiden, ihmisen sekä ympäristön keskenäistä suhdetta. Kirja on tiivis, kuvitettu, lankasidottu, tyylikäs ja mielenkiintoinen. Innostuin töissä kahvikeskustelun esittelemän Harnin kategoriatyön. Erilaisten ontologioiden kanssa pelanneena osaan arvostaa yrityksiä jäsentää todellisuutta luokittelujen avulla, koska se on vaikeaa eikä aina ilmeisellä tavalla hyödyllistä. Aivan mahtavaa!

Pekka Harni, Object Categories: Typology of Tools. Englannin kielelle kääntänyt Jüri Kokkonen. Aalto University, School of Art and Design, Publication series B 96, 2010.
Lisää aiheesta:
  • Elinkeinoelämän Keskusarkisto: Pekka Harni, fida-seminaari, Teollisen muotoilun tarinoita 10.5.2012 Mikaeli, Mikkeli. (YouTube)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti