torstai 30. elokuuta 2018

The House of The Spirits

Isabel Allende, The House of The Spirits. Espanjankielisestä alkuteoksesta La casa de los espíritus (1982) englanniksi kääntänyt Magda Bogin. Corgi Books, London, UK, 1985.

Trueban sukutarina alkaa myyttisellä ajalta. Esteban on aikeissa kosia Rosaa, vauraan del Vallen suvun kaunista, vihreähiuksista tytärtä, ja raataa kaivoksissaan kerätäkseen riittävästi varallisuutta avioliittoa varten. Rosa kuitenkin kuolee myrkkyyn, jonka poliittiset vastustajat tarkoittivat hänen isälleen, ja pettynyt Esteban vetäytyy korjaamaan ränsistynyttä sukutilaansa.

Vuosisadan alkupuolella tapahtumat ja hahmot ovat tarunhohtoisia. Esteban on kuuluisa eeppisiin mittoihin kiihtyvistä raivokohtauksistaan ja tavastaan maata väkisin talonpoikien tyttäriä kuin antiikin Zeus. Kun hän aikanaan kysyy Del Vallen suvusta jotakuta toista naimaiässä olevaa tytärtä, tarjolla on vain Clara. Suvussa on seikkailijaa, päättömiä ruumiita ja satumaisiin mittoihin kasvavia koiria, joten on luontevaa, että Clarakin on selvänäkijä.

Vähitellen Chilen maaseudulle hiipii teknologiaa ja niiden mukana uusia ajatuksia. Patrón kuitenkin haluaa sanella ihanteet ja päätökset omilla maillaan. Vaikka Esteban toistuvasti huomaa menneensä otteissaan liian pitkälle, patriisin identiteetti ei jousta eikä taivu. Maailma polarisoituu, ja alustalaisten padotut toiveet kanavoituvat poliittiseksi toiminnaksi. Kun perheen naiset vastaavat mustelmiin vaikenemalla ja etääntymällä, romaani joutuu antamaan hetkittäin Estebanille minä-kertojan äänen, josta hänet voi tunnistaa ihmiseksi.
No one's going to convince me that I wasn't a good patrón. Anyone who saw Tres Marías in decline and who would see it now, when it's a model estate would have to agree with me. That's why I cannot go along with my granddaughter's story about class struggle.
Isabel Allenden esikoisromaani The House of The Spirits (1985, suom. Henkien talo) kertoo kiivaudesta, rakkaudesta, poliittisista ideologioista ja rauhattomista vainajista, joiden kanssa Trueban suvun naiset neuvottelevat kolmessa polvessa. He taistelevat itsenäisyydestään mieshirviöiden, poliittisen murroksen ja perinteen puristuksissa. Missä Laura Esquivelin romaanissa Like Water for Chocolate (1989) ruokareseptit muuttuivat itsenäisyyden ja vallan välineiksi, Allenden naiset hallitsevat taloaan ennustuksin ja tarinoin — kerrontakin kulkee enimmäkseen heidän kauttaan.

Trueban suvun kohtalo on rinnakkainen koko maalle. Poliittisten ihanteiden rintamalinjat kulkevat perheen sisällä. Katkerat, rakkaudetta kasvaneet aviottomat lapset perivät vääristyneet ihanteet. Kartanon kolhitut alustalaiset etsivät onneaan muualta. Sotilasvallankaappaus kiihtyy väkivaltaisine pidätyksineen ja raakoine kuulusteluineen eeppiseen raivoon. Kun ihmiset vaikenevat ja etääntyvät, julkisessa tilassa surisevat enää marmeladin tahrimat kärpäset.

Allenden henkilöhahmot tuntuvat täyteen ladatuilta myyttien sankareilta, eivätkä heidän rakkautensa tai vihansa, voimansa tai heikkoutensa ole kevyitä kantaa. Herkkien psykologisten vivahteiden sijaan sisäiset ristiriidat juontuvat äärimmäisten tunteiden törmäyksistä. Sukutarinan pitkä aikaskaala kietoo eeppiset jännitteet ja maagiset langanpäät kiehtovaksi tarinaksi, joka 1970-lukua lähestyessään alkaa tiivistyä karheaksi realismiksi.