tiistai 3. marraskuuta 2015

Like Water for Chocolate

Laura Esquivel, Like Water for Chocolate: A Novel in Monthly Installments with Recipes, Romances, and Home Remedies. Espanjankielisestä alkuteoksesta Como aqua para chocolate (1989) englanniksi kääntäneet Carol Christensen ja Thomas Christensen (1992). Anchor Books, New York, NY, USA, 1995.

Voiko ilmavaivoihin kuolla? Meksikolainen Laura Esquivel antaa ymmärtää, että voi, vaikkakin hänen romaaninsa Like Water for Chocolate (1995) on maagista realismia, jossa syy- ja seuraussuhteet noudattavat hetkittäin vieraita lakeja.

Meksikon maaseudulla 1900-luvun alun vallankumouksen myllerryksissä perinne ja uusi aika ottavat mittaa toisistaan. Tita on nuorin maatalon tyttäristä. Suvun perinteen mukaisesti nuorin tytär ei mene naimisiin vaan hoitaa äitiään tämän kuolemaan asti. Niinpä, kun Pedro tulee kosimaan, Mama Elena torjuu tämän mutta tarjoaa vanhinta tytärtään Rosauraa nuorimman sijasta. Pedro suostuu mutta ei rakkaudesta Rosauraan.
Unquestionably, when it came to dividing, dismantling, dismembering, desolating, detaching, dispossessing, destroying, or dominating, Mama Elena was a pro.
Tita alistuu tyrannimaisen äitinsä palvelijaksi, mutta pinnan alla kuohuu. Keittiöstä tulee Titan valtakunta ja ruoanlaitosta kanava hänen itseilmaisulleen. Titan ruoanlaitto on alkemiaa, joka muovaa todellisuutta. Ihmiset ovat haltioissaan hänen ruo'istaan—paitsi Mama Elena. Keittiön tärkein mauste on rakkaus, mutta milloin ruokaan joutuu kyyneleitä, kiihkoa tai ahdistusta, seuraukset ovat arvaamattomat: häävieraat joutuvat äkillisen oksennustaudin valtaan, rakennuksen kylkeen rakennettu varasto alkaa loistaa ylimaallista valoa, nuori nainen päätyy juoksemaan alasti pitkin peltoja päätyen lopulta vallankumouksellisten joukkoihin. Sitten jotkut saavat ilmavaivoja, mutta toisaalta syy voi hyvin olla myös hapan asenne.

Perinteet voivat olla ahdistavia valjaita, mutta ne tarjoavat myös reseptejä ja parannuskeinoja—ja väärinkäytettynä valtaa. Naiset kamppailevat kiivaasti asemastaan ja itsenäisyydestään haluamatta lopullista välirikkoa. Tunnelma ei asetu lähellekään perheidylliä, mutta murtuneista nenistä ja tulipaloista huolimatta kirjan sävy ei ole aivan vakava vaan pikemminkin lämmin, inhimillinen, sopivan groteski parodia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti