Roger Fowler (1991) Language in the News -- Discourse and Ideology in the Press. Routledge, London, UK.Monet pitävät uutisia 'kovina faktoina': se, mitä uutisoidaan, on se, mitä tapahtuu. Sitten on niitä, jotka pitävät uutismediaa puolueellisena. Kirjassaan uutisoinnin kielestä englannin kielen ja kielitieteen professori Roger Fowler (1939-1999) kumoaa edellisen väitteen ja rakentaa jälkimmäisen varaan. Historiallisia lähteitä tutkivalle tai diskurssianalyysia harjoittavalle lähteen ja sen kuvaaman tapahtuman ero ei varmasti ole mitenkään uusi. Fowler ei kuitenkaan antaudu syyttämään mediaa varsinaisesti mistään vaan tarkastelee, miten kielen avulla luodaan ja vahvistetaan ideoita (ideologioita), arvoja ja uskomuksia. Keskeinen ajatus on, että kieli ei ole puolueeton.
Fowler aloittaa tarkastelemalla, mitä uutisoidaan. Maailmassa tapahtuu kaikenlaista kaiken aikaa, mutta vain pieni osa tästä kaikesta päätyy uutistoimituksen juttulistalle tai julkaisuun asti. Eivätkä maailman tapahtumat käänny jutuiksi sellaisenaan, vaan uutisia kerätään ja tuotetaan. Uutisarvolle hahmotellaan seuraavia kriteerejä (s. 13-14) : 1) taajuus (Tapahtuma uutisoidaan, jos sen tapahtumataajuus on lähellä uutisten taajuutta. Hitaita prosesseja uutisoidaan harvemmin.), 2) koko (10 kuollutta > 2 kuollutta), 3) selkeys (Uutisoitava tapahtuma on hyvä voida kytkeä kulttuurillisiin stereotypioihin), 4) merkityksellisyys (Ruotsi > Chile), 5) kysyntä (ihmiset odottavat tiettyjen tapahtumatyyppien uutisointia: jalkapallo-ottelut, kuninkaalliset häät jne) , 6) yllätyksellisyys, 7) jatkuvuus (Kun jotain on uutisoitu, se säilyttää uutisarvonsa vaikka tapahtuma laantuisikin), 8) ladonta (mitä muuta uutisoidaan, mille on tilaa), 9) viittaukset suurvaltoihin, julkkiksiin tai johonkin ikävään ylipäätään. Lisäksi uutistoimittajat ja uutisten lukijat sijoittavat tapahtumat henkisiin lokeroihin jäsentääkseen ja arvottaakseen tapahtumia. Nämä lokerot ovat kulttuurisidonnaisia stereotypioita; jos tapahtuma ei liity näihin, sitä on vaikeampi raportoida. Uutisointi on painottaa talousasioita, rahaa ja poliittista valtaa. Niinpä eliitin ja suuryritysten lehdistötilaisuudet uutisoidaan.
Kielen ja keskustelun (diskurssin) esittely kuvaa lyhyesti kielistä nousevia käsitteellisiä tai arvostuksellisia eroja. Lisäksi sivutaan semiotiikkaa. Fowlerin mukaan uutisten kieli koodaa ne arvot ja ideologiat, jotka on kielessä sosiaalisten ja diskursiivisten perinteiden seurauksena. Toimittaja ei voi näitä muuttaa mielivaltaisesti. Toimittaja sen sijaan tuo byrokraattisen tai teknisen kommunikaation tavallista ihmistä lähemmäksi. Arvomaailma, jota vasten uutisointia tehdään, ei lausuta varsinaisesti julki. Piilossa taustalla ovat ns. "hyvät asiat" kuten laillisuus, sovittelu, kompromissit, yhteistyö, järjestys, rauhallisuus, suvaitsevaisuus, rakentavuus, avoimuus, rehellisyys jne. Nämä arvot muodostavat konsensuksen, joka oletaan toimittajille ja lukijoille yhteiseksi ja jota uutiset vahvistavat (s. 52). Paradoksaalisesti uutisointi koskee hyvin usein näiden arvojen vastakohtia, so. suuria poikkeamia normeista.
Lingvistisessä analyysissä sitten kaivetaan esiin kieleen kätkettyjä arvoja ja uskomuksia. Pohjaksi otetaan Hallidayn funktionaalinen käsitys kielestä (esitys, vuorovaikutus, teksti), mutta Fowlerin mukaan nämä funktiot seuraavat sosiaalisesta tilanteesta ja perinteestä. Lähtökohdaksi hän ottaa Hallidayn transitiivisuuden (transitivity), joka on hieman kieliopillista transitiviisuutta (onko verbillä objekti?) laajempi. Havainto tapahtumasta tai tilanteesta pitää pakottaa kielelliseen asuun, ja tutkimalla "kuka teki mitä kenelle", voidaan löytää kielen sisäisiä oletuksia ('nainen ammuttiin' vs. 'mies ampui naisen'). Syntaktisen tarkastelun hedelmällisin pointti on laaja nominalisointi (substantiivien käyttäminen verbien sijaan), jota Fowler pitää sen koukeroisuuden vuoksi erinomaisena keinona ideologioiden ja arvojen koodaamiselle. Sanaston tarkastelu paljastaa sanaryppäitä, joista voi helposti johtaa tekstin aiheen.
Myös diskriminointi kulkee kielessä. Miesten ja naisten ammattinimikkeitä tai titteleitä kohdellaan eri tavoin. Keskusteleva kirjoitustyyli voi käyttää puhekielen sanoja (Benkku, kepulainen, demari, hörhö), jotka sisältävät arvolatauksen. Fowlerin esimerkissä ehkäisyneuvontaa ja -välineitä hakevat nuoret naiset saavat päällensä viktoriaaniset asenteet, joita siunaa Korkein oikeus päätöksellään ja joita vahvistaa uutisointi sanavalinnoillaan. Naisten seksuaalisuuden hallintaa, par excellence! Joukkoja ja ryhmiä niputetaan ja nimetään käsitteellisenä pikakirjoituksena, mutta nimeäminen kantaa myös arvolatauksen. Fowler pureksii brittiläisen salmonellahysterian uutisoinnin 1988-9 näillä menetelmin kahden luvun verran.
Sanomalehdet ovat television jälkeen tärkein ikkuna maailmaan - tai oli ainakin 1990-luvun alussa. Niiden julkaisutaajuus ja laaja jakelu tekevät niistä merkittäviä mielipiteen muokkaajia. Talousasiat ovat näkyvästi esillä, mutta suurimmat päivälehdet olivat myöhässä esimerkiksi viimeaikaisen "credit crunchin" kanssa. Miksi?
"Economic circumstances strengthen this importance, and lend shape to the ideology. The main economic purpose of newspapers appears to be to sell advertising space, and again they second only to television as a medium for consumer advertising. And consumer advertising is based on the representation of ideal fictional worlds, i.e. sets of beliefs about desirable personal and social behaviour in relation to such products as cars, deodorants, coffee, hair care, washing powders and sweets. The texts of the newspapers themselves also offer fictional model worlds, for example the obsessive discussion in the tabloids of television soap operas as if real, of actors, personalities and stars, the escapism of the travel pages in the middle-class papers. From the advertisers point of view, the textual content of the paper must be broadly congruent with the products to be advertised, and this is a well-known constraint on what the papers can say, or at least a problem." (s. 121)Ei ehkä kannata odottaa automainoksia ja keskustelua tai uutisia autojen haitoista samaan lehteen.
Fowlerin kirja on hyvin kirjoitettu, ja sen kieli on huolellista. Kirjassa on lukuisia esimerkkejä, jotka vääntävät rautalangasta transitiivisuuden ja nominalisoinnin. Kirja onnistuu tavoitteessaan eli osoittamaan, että kielen sisällä kulkee informaation lisäksi myös uskomuksia ja arvostelmia ja että lehdistön kielenkäyttö vahvistaa sosiaalisesti hyväksyttyä normistoa, konsensusta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti