Rooman puolesta

Adrian Goldsworthy, Rooman puolesta: Sotilaat, jotka loivat Rooman valtakunnan. Alkuteoksesta In the Name of Rome. The Men Who Won the Empire (2003). Ajatus Kirjat, Jyväskylä, 2006.

Adrian Goldsworthy on kirjoittanut yli puolen tusinaa sotahistorioita Rooman valtakunnan ajalta. Rooman puolesta esittelee 15 menestynyttä roomalaista sotajohtajaa toisesta puunilaissodasta 200-luvulla eKr. aina Belisariuksen kampanjoihin 500-luvulla jKr. Kirja käsittelee merkittävissä määrin johtamista: miten entisajan kenraalit johtivat joukkojaan, miten he innostivat tai tunnistivat miestensä tuntoja. Lähteinä Goldsworthy käyttää pääasiassa klassisia lähteitä, Liviusta, Plutarhosta, Appianusta, Caesaria, Sallustinusta jne. mutta tarjoilee paikoin esim. arkeologien viimeaikaisia löytöjä taisteluihin liittyen.

Kirjan kattama pitkä ajanjakso luonnollisesti tuo esiin muutoksia. Toisen puunilaissodan aikaan roomalaiset taistelivat vielä suoraviivaisesti herooisessa hengessä, mutta toistuvat tappiot Hannibalia vastaan johtivat muutoksiin. Joukoista koulutettiin kurinalaisempia, taisteluihin ryhdyttiin vain suotuisissa olosuhteissa, ja joukkojen huoltoon kiinnitettiin erityistä huomiota. Sotajohtajat olivat periaatteessa amatöörejä; johtamiseen ei ollut akatemioita. Johtamiseen koulittiin käytännön kautta jo nuorena: eliitin jäsenet saivat virkoja hoitaakseen, ja uralla eteneminen (esim. senaatissa) edellytti myös sotajoukoissa palvelemista.

Sotaa johdettiin pääasiassa linjojen takaa. Silloin tällöin kenraalit heittäytyivät taisteluun mukaan, mutta yleensä tunnustettiin, ettei melskeestä käsin voinut hallita kokonaisuutta, jaella käskyjä ja siirrellä reservejä. Monet roomalaisista kenraaleista aloittivat kouluttamalla legioonansa marssittamalla niitä poikin samalla, kun kurinpitoa kiristettiin. Joissain tapauksissa pitkään kaupungeissa sijoitettuna olleilla joukoilla oli tapana ostaa kuormajuhdat kantamuksilleen ja kuljettaa (jalka)vaimoja legioonan mukana. Johtaja teki näistä mukavuuksista lopun. Hän marssi joukkojensa mukana ja palkitsi taistelussa onnistumisista ja urheudesta. Voittoisat sotaretket tekivät legioonistä uskollisia nimenomaan johtajaa kohtaan. Tätä alkoi tapahtua erityisesti sen jälkeen, kun legioonalaisuus ei enää edellyttänyt tiettyä varallisuustasoa, vaan värväys ulotettiin köyhiin yhteiskuntaluokkiin, joilla ei ollut peltoja viljeltävänä tai omaisuutta menetettävänä. Vähin erin legioonista muotoutui pysyvä ammattiarmeija.

Endeemiset sisällissodat uuvuttavat Rooman valtakunnan voimavarat. Legioonat Reinin ja Tonavan linnoituksilla 200-luvulla ovat enää murto-osa Caesarin tai Pompeiuksen vahvuudesta. Barbaarit käyttivät rappeutuvaa tilaa hyväkseen. Tosin legiooniin värvättiin rajaseudun germaaneja tai mutta niiden uskollisuus ei kohdistu suoraan Roomaan vaan paikallisiin magnaatteihin, kenraaleihin. Sotajoukot huomaavat voivansa nostaa tai kaataa keisareita, ja johtajien ja johdettavien suhde muuttuu. Niinpä Belisarius joutuu miestensä painostuksen alla taistelemaan epäedullisissa asemissa, katselemaan armeijansa holtitonta ryöstelyä ja taiteilemaan epäluotettavien yksiköiden kanssa.

Niinpä vuosien mittaan sodankäynnin luonne muuttuu. Taistelukentälle marssivat joukot pienevät, ja massiiviset taistelut vaihtuvat kahakointiin, ryöstelyyn ja piirityksiin. Nämä tunnusmerkit jatkuvat läpi keskiajan aina 1400-luvulle asti. Toisaalta hallitsijoiden (tai senaatin) kateus ansioitunutta kenraalia kohtaan ei oleellisesti muutu. Kolme kenraaleista (Sertorius, Pompeius, Caesar) murhataan, yksi saa tehdä itsemurhan (Corbulo), kahden kuolemaan liittyy myrkytyshuhuja (Scipio Aemilianus, Germanicus). Scipio Africanus syrjäytettiin politiikasta ja Belisariusta pidettiin vankina vallankaappaussyytösten nojalla.

Goldsworthy pystyy herättämään antiikin taistelut eloon usein sangen niukan aineiston pohjalta. Tuloksena on - ainakin maallikolle - mukaansatempaava johdanto roomalaiseen, esiteolliseen sodankäyntiin. Kirja houkuttelee palaamaan antiikin historian ääreen. Suomenkielisessä laitoksessa vilisee pieniä kirjoitusvirheitä siellä täällä, mutta muuten teksti on sujuvaa.