Uskonto ja ihmismieli

Kimmo Ketola, Ilkka Pyysiäinen ja Tom Sjöblom, Uskonto ja ihmismieli: johdatus kognitiiviseen uskontotieteeseen. Gaudeamus, Helsinki, 2008.

Viimeisten vuosikymmenten aikana aivotutkimus on aimo harppauksin. Aivojen kuvaaminen palauttaa uskonnontutkimuksenkin tavallaanluonnontieteiden piiriin: uskonnollista ajattelua selitetään ihmisaivojen käyttäytymisen pohjalta. Koska ihmisaivojen oletetaan olevan samanlaiset kulttuurista riippumatta, voidaan tuloksia kerätä ja yleistää eri kulttuuripiireissä. Kirjassa ei Jumalien olemassa oloon oteta kantaa.

Kirja jakautuu kahteen osaan: ensimmäisessä osassa Ketola, Pyysiäinen ja Sjöblom esittelevät kognitiivisen uskontotieteen peruskäsitteet ja saavutukset. Jumaliin ja vastaaviin olentoihin viitataan intuitionvastaisina agentteina, jotka sotivat ihmisen oppimaa intuitiivista ontologiaa vastaan. Optimaalisesti intuitionvastaiset kuvaukset (representaatiot) ovat muita tehokkaampia, koska ne jäävät muita paremmin mieleen ja kuitenkin prosessoituvat aivoissa mutkattomasti.

Uskonnollinen perinne siirtyy sukupolvelta toiselle valikoivien voimien kautta: siirtyminen nojaa evolutionaariseen (vrt. meemit) tai epidemologiseen malliin koulukunnasta riippuen. Lisäksi siirtymiselle on kuvattu kaksi moodia: opillinen (toisto) ja imaginen (tunne). Uskonnolliset myytit ja representaatiot puetaan usein kertomuksiksi, koska ihmisellä on luontainen taipumus käsitellä ja omaksua havaintoja ja kokemuksia nimenomaan kertomuksina, narratiiveina. Narratiiveissa kulkee mukana myös tunnesignaali, joka tapaa koukuttaa kuulijansa. Uskonnolliset rituaalit vahvistavat yhteisön jäsenten käsityksiä toistensa luotettavuudesta ja sitoutumisesta yhteisön arvoihin. Mitä kalliimpia rituaaleja, sitä vaikeampi niitä on feikata. Niinpä uskonnollisten utooppisten yhteisöjen elinkaari on pidempi kuin maallisten.

Toinen osa koostuu yhdeksän eritasoisen kirjoittajan tekstejä. Joukossa on tapaustutkimuksia (teol. fuksien jumalkäsitys, miten psykoterapia käsittelee uskonnollista ahdistusta, Nokia Missio, jne.) ja tutkielmia (paratiisiuskomukset, Egyptin jumalkuninkaan syntymä rituaalina, rock-jumalat). Melkein kaikissa teksteissä, myös ensimmäisessä osassa viitataan Pascal Boyerin Religion Explained -kirjaan. Pieni harjaantumattomuus paistaa joissain teksteissä, joskaan ei ihan häiriöksi asti.

Kokoomateos antaa maallikolle jonkinlaisen käsityksen kognitiivisesta uskontotieteestä, ja erityisesti ensimmäisessä osassa on paljon mielenkiintoista käsitteistöä. Kirja on johdanto, ja ehkä joitain käsitteitä olisi toivonut käsiteltävän hieman vuolaammin. Esim. rituaaleista kertova luku olisi voinut olla pidempi -- aihe on mehukas.

3/5

Luokkakokous

Jarkko Tontti, Luokkakokous. Otava, Keuruu, 2007.

Jarkko Tontti kertoo tarinan, kuinka kolmikymppiset järjestävät lukion luokkakokousta. Päähenkilöitä on kaksi: it-alan uraohjus Toni ja keskiajan väitöstutkija Matias. Molemmat ovat edelleen kiinni lukioihastuksessaan, ja maailmaa - tai ainakin naisia - mitataan tämän ideaalin mukaan. Hesarissa Luokkakokousta esitellään väliinputoajakohortin sukupolviromaanina, ja kirja manaa esiin tuttuja asioita, jotka ovat kenties yhteisiä 1980-luvulla koulunsa käyneille. Suuri sukupolviromaani kirja ei kuitenkaan ole.

Tontti kirjoittaa rennosti, mikä tarkoittaa epätäydellisiä virkkeitä ja viitteenomaisia ajatuksia. Kaikki havainto on jotenkin negatiivista. Siitä huolimatta henkilöiden välinen ja siten koko tarinan jännite on aika laimeaa, eikä kirja oikein imaise mukaansa.

Red Mars

Kim Stanley Robinson, Red Mars. Bantam Books, New York, 1993.

Hard science fiction viittaa tieteiskirjallisuuteen, joka painottaa teknisiä yksityiskohtia sekä tieteellistä tarkkuutta ja pyrkii esittämään ideansa johdonmukaisena kokonaisuutena kirjoittamisajankohdan aikaan tunnetun tieteellisen tiedon pohjalta. Kim Stanley Robinsonin Red Mars - Mars-trilogian ensimmäinen osa - on Wikipedian mukaan esimerkki kovasta scifistä. Robinson kertoo tarinan Marsin asuttamisesta, joka alkaa "ensimmäisen sadan" kansainvälisen tutkijan ja insinöörin lähettämisestä Marsiin 2026. He rakentavat tukikohdan, tutkivat Marsin oloja ja valmistelevat laajemman siirtokunnan rakentamista. Tarina kulkee noin kymmenen keskeisen tutkijan näkökulman kautta maalaten teknisiä, sosiaalisia ja ideologisia ristiriitoja Marsin asuttaminen ja siellä eläminen aiheuttaa.

Niinpä Mars on punainen monestakin syystä. Planeetan maaperä on rautaperäinen ja siten punainen. Tutkijoiden keskuudessa punaisuus viittaa koulukuntaan, jonka mukaan laajaa maankaltaistamista (terraforming) ei pitäisi käynnistää, vaan Mars pitäisi säilyttää mahdollisimman ennallaan. Osa tutkijoista (anarkistit) haluaa irtautua monikansallisten yhtiöiden otteesta vallankumouksen avulla ja perustaa uudenlaisen yhteiskunnan. Idealismin, siirtolaisuuden ja kaivostoiminnan jännitteet lopulta kasvavat mittoihin, jossa maaperä värjäytyy verestä. Samaan aikaan maapallo painii ilmastonlämpenemisen, resurssien saatavuuden heikkenemisen ja ylikansoittumisen kanssa. Paikoin ilmiöissä on viitteitä Stablefordin ja Langfordin ajatuksiin.

Mars on kylmä ja karu. Ajoittain planeettaa kiusaavat hiekkamyrskyt. Robinsonin esittelemä tekniikka nostaa ihmisten tehokkuutta, mutta kirjassa ruoka, lämpö ja energia ovat edelleen keskeisiä reunaehtoja. Teksti on siistiä, ja sen välittämä kuva maailmasta ja ihmisistä on älykäs. Robinsonin henkilöt esiintyvät uskottavina tiedemiehinä ja asiantuntijoina, mutta heidän välinen draama on hieman jäykkää. Mars sen sijaan on silti lumoava. Tarina jatkuu kahdessa jatko-osassa.

Before France and Germany

Patrick J. Geary (1988) Before France and Germany: The Creation and Transformation of The Merovingian World. Oxford University Press, New York, USA.

Patrick Geary on keskiajan professori Kalifornian yliopistossa. Before France & Germany sijoittuu hänen tutkimusuransa ja myös tutkimusalueen alkupäähän. Hieman yli pariin sataan sivuun Geary saa upotettua germaanien vaellukset ja Rooman sekasorron aina Karolingien nousuun. Se on tarina, kuinka läntisen Rooman alueet muovautuvat ensin barbaarikuningaskunniksi ja sitten keskiaikaiseksi kristilliseksi euroopaksi.

Geary tarkastelee germaanien suhteita Rooman imperiumiin ennen kansainvaelluksia ja Rooman yhteiskunnallisia muutoksia, jotka olivat seurausta läntisten Rooman maaseudun väestökadosta, verotulojen kaventumisesta ja rahoitusongelmista. Erot vapaan talonpojan ja epävapaan maaorjan välillä katoavat, ja maanomistus keskittyy magnaattien käsiin. Rooman valtakunta paikallistuu, so. verotus, politiikka ja päätöksenteko saavat paikallisen värin. Germaaniheimot puskevat Tonavan ja Reinin yli. Idässä gootit tulevat yli sotajoukkona, ja ostrogootit ottavat haltuun Italian ja visigootit perustavat kuningaskunnan Etelä-Ranskaan. Frankkeja ei kirjallinen perimätieto juuri noteeraa; he tulivat osaksi imperiumi pienissä ryhmissä luopuen germaanisesta identiteetistään huomattavasti joustavammin.

Kirja on upea kuvaus Merovinkien noususta Gallian valtiaiksi, sekä kirkon, luostarilaitoksen ja piispojen roolista Gallian valtapolitiikassa. Geary jäsentää aikakauden mielenkiintoiseksi roomalaistuneiden germaaniheimojen politiikaksi ja välienselvittelyksi. Aikakaudella ei ole suuria nimiä, jotka olisivat kääntäneet oppikirjojen huomion, joten maallikolle lukukokemus on avartava ja herkullinen. Kirjan keskeinen pointti on, ettei Rooma kulttuurisessa mielessä romahtanut. Galloromaaninen aristokratia jatkoi roomalaisia tapoja ja hallintoa pitkälle keskiajalle. Pohjoisesta tulleet frankit eivät varsinaisesti vallanneet vaan sulautuivat olemassa olleeseen eliittiin. Tosin se, mitä saattoi pitää roomalaisena tai roomalaisuutena, muovautui sekin vuosisatojen saatossa.

Teksti on tiivistä. Kappaleita pitää sulatella kartan kanssa, jos yksityiskohdat ovat uusia. Geary yhdistää aikalaisteksteihin arkeologisia löytöjä, ja rajaa alueita, joista lähteet ovat vähäisiä.