Tom Sjöblom, Druidit: Tietäjiä, pappeja ja samaaneja. Tietolipas 200. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki, 2006.Tom Sjöblom on uskontotieteen dosentti, teologian tohtori ja keltologi, eli kelttien historian, kielen ja kulttuurin tutkija. Druidit on parisataasivuinen johdanto kelttiläisen kulttuurin mystisiin tietäjiin. Esipuheessa Sjöblom mainitsee altistuneensa Asterix-sarjakuvalle lapsena, mikä myöhemmin kasvoi tieteelliseksi kiinnostukseksi.
Alkuun Druidit selventää kelttiläisyyttä, joka voi tarkoittaa monta asiaa. Antiikin kirjoittajille keltti (lat. Celtae, kr. Κελτοί) oli barbaari, joka asui lännessä. Keltti voi olla myös kelttiläistä kieltä, kuten vaikka gaelia, iiriä, kymriä tai bretonia puhuva henkilö. Keltti voi myös kuulua rautakautisen esineistön kautta tunnistettuun kulttuuriin (Hallstatt ja La Tène), joiden kulttuuripiiri levisi Reinin ja Tonavan yläjuoksujen ympärille. Irlannin varhaiskeskiaikaista kulttuuria sanotaan niin ikään kelttiläiseksi. Myös nykyirlantilaiset pitävät itseään keltteinä, vaikka katolinen identiteetti on kovin kaukana esikristillisestä, rautakautisesta perinteestä. Sjöblom pureskelee näitä ja muita määritelmiä lähdeaineiston, antiikin tekstien, sankarikertomusten ja arkeologisten löytöjen voimin ja esittää vielä yhden määritelmän: keltit ovat joukko ihmisiä, joilla on yhteinen mentaliteetti ja uskontoperinne.
Sjöblom jatkaa myyttisistä kertomuksista ja uskontoperinteestä. Indoeurooppalaisia kieliä puhuvien kulttuurien tapaan kelteilläkin on tarina kosmisesta alkuolennosta, joka uhrataan ja jonka ruumiista luodaan maailma ja maailmankaikkeuden järjestys. Missä germaanien Edda puhuu Ymir-jättiläisestä, irlantilainen kansalliseepos Táin Bó Cuailgen puhuu Findbennach-härästä. Kelttien sankarikertomuksissa jumalten kähnäämisen lisäksi muistetaan karjanajamista eli -ryöstöä, mikä välitti paimentolaisheimojen sotureille identiteettiä ja ihanteita. Sjöblom esittelee kelttien kalenteria, aikakäsitystä ja uhraamista, jotka kaikki liittyivät toisiinsa.
Vaikka roomalaiset hyväksyivät ja joissain tapauksissa osin omaksuivat valloittamiensa kansojen jumalat, he eivät suvainneet druidismia. Ilmeisesti he näkivät, että druidien suuri poliittinen valta oli ongelma. Niin sanottu poseidonioslainen perinne -- Poseidonios Apamaelaisen mukaan -- korosti kelttien ja druidien barbaarisuutta. Yksi tärkeimpiä kelteistä ja druideista kertova lähde on Caesarin Gallian sota, joka lasketaan poseidonioslaiseen perinteeseen. Sen mukaan druidit muodostivat soturien rinnalle oppineiden luokan, johon saattoi kouluttautua. Kelttien keskuudessa druidit opettivat, johtivat rituaaleja ja toimivat tuomareina. Druidit eivät kirjoittaneet oppejaan peläten niiden leviämistä ja muistinsa heikkenemistä.
Myöhempi aleksandrialainen perinne piti puolestaan druideja jaloina villeinä ja mystisen viisauden vaalijoina. Kirjassaan Naturalis Historia Plinius vanhempi kuvaa druidit maageina ja parantajina sivuuttaen mahdollisen poliittisen vaikutusvallan. Käsitys valkoisiin kaapuihin verhoutuneista druideista leikkaamassa misteliä on peräisin Pliniukselta. Dion Khrysostomos puolestaan samastaa druidit kuninkaita neuvoillaan hallitseviin persialaisiin maageihin, egyptiläisiin pappeihin ja intialaisiin brahmiineihin, mutta ei puhu uskonnollisesta roolista mitään. Myöhemmin kirkkoisä Clemens Aleksandrialainen nostaa druidit itse Pythagoraan opettajiksi.
Keskiajalla keltit kirjoittivat itse itsestään -- tosin kirjoittajina olivat kirkonoppineet. Tekstit ovat joko epiikkaa, eli epähistoriallisia kertomuksia, tai pyhimyselämäkertoja. Sjöblom esittelee muutaman irlantilaisen druideja sisältävän kertomuksen. Eepoksissa soturit hakevat druideilta apua, pyhimystarinoissa papit mittaavat voimiaan druidien pahoja voimia vastaan.
Sitten Sjöblom siirtyy tarkastelemaan druidi-sanan etymologiaa. Plinius katsoi sen johtuvan kreikan tammea tarkoittavasta sanasta drus, jolloin dru+wid olisi tammen tietäjä. Ilmeisesti kuitenkin drus on aluperin tarkoittanut puita yleensä, kuten germaanisten kielten sananjuuri dreu (vrt. ruotsin träd, englannin tree). Kuitenkin dreu tarkoitti alunperin lujaa ja voimakasta (liett. druvas, persian druva). Täten dru+wid olisi voimakas tietäjä. Sjöblom sijoittaa druidit kelttien uskonnollisten asiantuntijoiden jatkumoon, jossa bardit viihdyttivät tarinoillaan, runonpuhujat ennustivat ja opettivat ja druidit tämän lisäksi tunsivat sotataitoa, ennusmerkkejä ja magiaa. Sjöblom käy läpi tekstikatkelmia, joissa viitataan druidien ja uskonnon tai jumalten suhteeseen. Druidit näyttävät hoitaneen heimon suhdetta jumaliin muiden toimiensa ohella asuen ja ylläpitäen jumalten taloa, jossa jumalat asuivat. Druidien shamanismia Sjöblom epäilee, koska shamanismille olennaisesta transsikokemuksista tai -matkoista ei ole tietoa siinä merkityksessä kuin shamaanit niitä tekivät eli siirtyäkseen henkitodellisuuteen. Tietäjiä druidit kuitenkin olivat; sen todistavat säilyneet lakitekstit, jotka samastavat heidät "taitajien" joukkoon. Uhripappeina druidit johtivat eläin- ja ihmisuhrauksia, jotka eivät olleet tavattomia tuona aikana.
Kiinnostus druideihin elpyy renessanssin aikaan, kun galleista ja germaaneista haluttiin tehdä arvostettuja esi-isiä ja kansallisten myyttien takuumiehiä. Oppineet kynäilivät traktaatteja 1500- ja 1600-luvuilla, ja mainittakoon tässä kohtaa, että Stonehengellä ja druideilla ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa, vaikka 1600-luvulla niin esitettiinkin. Kelttien saapuessa Brittein saarille rituaalielämä Stonehengen ympärillä hiipui. 1700-luvulla maallikot perustivat druidiseuroja, jotka pyrkivät vahvistamaan paikallishenkeä ja -ylpeyttä. Ohessa syntyi myös monenlaista keinotekoista ja keksittyä rituaalitraditiota. Druidiseuroja on edelleen, mutta monet niistä tunnustavat, ettei kelttien druidismilla ole enää mitään tekemistä niiden kanssa. Monet uuspakanalliset liikkeet ovat ammentaneet varhaisten druidiseurojen tavoista ja rituaaleista omiin tarpeisiinsa.
Sjöblomin kerronta on selkeää ja akateemisen varovaista -- mitä vaikeasti lähestyttävä aihe edellyttääkin. Kirjan luvuissa kulkee mukana kiitettävä määrä pitkiä, käännettyjä lainauksia alkuteksteistä. Mielenkiintoista.
