Ihmissudet

Pekka Kilpinen, Ihmissudet: asiakirjoja ja kertomuksia. Yliopistopaino, Helsinki, 2002.

Pop-kulttuuri ja Hollywood hallitsevat nykykäsityksiä ihmissusista, ja Kilpinen on kirjoittanut lyhyehkön kirjan ihmissusista kumotakseen tämän vallalla olevan sarjakuvasuden. Kirjaan hän on liittänyt kuulustelupöytäkirjoja 1500- ja 1600-luvuilta, myöhempiä ihmissusitraktaatteja ja suomalaisia kansantarinoita. Kertomukset susiksi (tai paikoin karhuiksi) muuttuvista ihmisistä ovat vanhoja. Jo Herodotos mainitsee skyyttien mailla eläneen neurien kansan, joka saattoi muuttua susiksi. Ihmissusitarinoita on hyvin yleisesti eri kansanperinteissä, mutta noitavainojen aikaan kirjataan ihmissusien tekemiä rikoksia ja niistä tuomittuja ihmisiä. Noitavainojen hiipuessa myös ihmissusioikeudenkäynnit alkavat vähetä. Britanniasta ei tunneta vastaavia oikeudenkäyntejä lainkaan, siellä kun suhtauduttiin muodonmuutoksiin epäilyksellä. Sudet metsästettiin Euroopasta sukupuuttoon, ja niin tarinatkin alkavat kuolla. Niinpä vainot siirtyvät 1600-luvulla itään.

Suomessa tarinat kertovat susiksi noidutusta hääväestä tai rikollisisista, mutta Lapissa pahojen ihmisten kerrottiin muuttuneen susiksi tehdäkseen pahaa syöden karjaa ja poroja. Itä-Euroopassa ihmissusilla oli puolestaan yhteys vampyyreihin. Joissain tarinoissa susi ottaa ihmisen muodon (wylkolek). Ukrainassa ihmissusi (vovkulak, volkolak) muuttui vampyyriksi (vopyr) ennen kuolemaansa. Serbiassa ne ovat olleet sama asia. Itä-Euroopassa oikeaoppisuus ja demonologian vähäisyys ei herättänyt Länsi-Euroopan kaltaisia vainoina.

Ihmissudet olivat teologeille opillinen ongelma: miten järjellinen ihminen saattoi asettua järkeä vailla olevan eläimen ruumiiseen? Niinpä syntyy erilaisia teorioita paholaisen, ihmisen ja suden syyllisyydestä.

Kilpisen kirja on hauska kuriositeetti. Kirjan kuvitus koostuu vanhoista puupiirroksista, mutta joidenkin kuvien resoluutiossa on toivomisen varaa.