Aleksandr Solženitsyn (1918-2008) oli venäläinen kirjailija, jonka teokset käsittelevät enimmäkseen Stalinin ajan vankileirijärjestelmää Gulagia. Solženitsyn sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1970. Ivan Denisovitšin päivä ilmestyi Novyi Mir -lehdessä Stalinin kuoleman jälkeisen poliittisen suojasään aikana vuonna 1962. Silti kustantaja varmisti julkaisuluvan itseltään Hruštšovilta.
Ivan Denisovitšin päivä kertoo nimensä mukaisesti Ivan Denisovitš Suhovin päivästä siperialaisella vankileirillä. Hän herää aamulla ja yrittää kirjautua sairaaksi, mutta hänellä ei ole tarpeeksi kuumetta. Auringon noustua vankikolonna marssii paukkupakkasella työmaalle muuraushommiin, ja Suhov taistelee muun joukkueensa kanssa nälkää ja kylmää vastaan parhaansa mukaan. Suhov välttelee töitä pohtien, että työ on sitä, mihin hevoset kuolevat.
Suhovin asenne ei istunut hyvin vallitsevaan, iskurityöläisiä palvovaan sosialistiseen realismiin, joka ei ollut varsinaisesti realismia vaan stalinistista ideologiaa. Ivan Denisovitšin päivä oli jonkinlainen ase poliittisessa kädenväännössä Stalinin henkilökulttia vastaan, mistä kriitikot esittivät alkuun kiitosta. Poliittiset tuulet kuitenkin kääntyivät, ja kritiikki sekä kirjaa että sen kirjoittajaa kohtaa alkoi voimistua sen jälkeen, kun Hruštšov kammettiin vallasta vuonna 1964.
Aikalaisistaan poiketen Solženitsyn kuvailee leirioloja ilman ideologista verhoa. Kirjassa ei ole optimismia eikä moraalista opetusta, vaan se on alusta loppuun selviytymistä. Solženitsyn käyttää vankileirien slangia, jota Lahtela kääntää kohtuullisen toimivasti. Niille miljoonille, jotka eivät olleet uskaltaneet puhua leirikokemuksistaan, kirja antoi äänen.
Suuren Suomalaisen Kirjakerhon kustantamassa niteessä on myös kaksi lyhyempää novellia, Tapahtui Kretšetovkan asemalla ja Matrjonan talo.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti