Alas

J. Pekka Mäkelä, Alas. Like, Helsinki, 2013.

Romaanissaan Alas (2013) J. Pekka Mäkelä palaa Alshainin (2006) esittelemälle planeetalle. Kirja noudattaa samaa viiden erillisen näkökulman rakennetta kuin edeltäjänsä, mutta nyt tarinat ja henkilöt kietoutuvat tiiviimmin toisiinsa. Se väistää Alshainin alkupuolta vaivanneen sipsuttelun ja kuljettaa viivyttelemättä sen sijaan  näyttämölle tapahtumia ja ihmisten käsityksiä niistä — ja toisistaan. Lataus toimii, ja Mäkelä nykäisee lukijan mukaansa heti alusta.

Alshain-planeetan painovoimakuilusta ponnistavan kiertoratahissin arki järkkyy, kun koko rakennelma alkaa huojua. Sitten se romahtaa. Hissin katkeamiseen ja sortumiseen liittyvien tapahtumien takana Mäkelä käsittelee yksilön suhdetta yhteisöön ja lajiin, laajempaan kokonaisuuteen. Toteutammeko me vapaudestamme ja yksilöllisyydestämme huolimatta sittenkin jonkinlaista lajin yhteistahtoa? 

Kookkaalla punapäällä on taas käsi pystyssä: — Ymmärsinkö oikein? Mielestänne suuret keksinnöt syntyvät jonkinlaisesta... keskinkertaisuuden massasta eikä yksilöllisellä lahjakkuudella ole asian kanssa mitään tekemistä.

Amerikan tapaan Alshainin uusi planeetta vetää puoleensa myös idealisteja. Esimerkiksi fanaattiset airanilaiset haluavat elää Ayn Randin oppien ja erityisesti rationaalisen itsekkyyden mukaan. Jos tämän moraaliperiaatteen tinkimätön toteuttaminen vaikeutuu tai estyy, airanilaiset julistautuvat uhreiksi. Ympäröivän keskinkertaisuuden painovoima estää näitä lahjakkuuksiksi itsensä nimittäviä parempiosaisia vapautumasta ”loisten” otteesta ja tavoittamasta inhimillistä täydellisyyttä. Heille yhteisöllä ei ole mitään arvoa. Vaikka airanilaisten muotokuva on kenties turhan alleviivaava, Mäkelän romaanissa painovoima ja kiertoratahissi tarjoavat hedelmällisen maaperän ajatuksille yksilön ja yhteisön suhteesta. Siihen liittyen maininta ”minäilystä” on nyökkäys Ursula Le Guinin Osattomien planeetalle (1974), joka liikkui osin samalla maaperällä.

Rajoittamattoman henkilökohtaisen vapauden lisäksi romaani haastaa mieheyden tai miehisyyden. Hissin sortumista tarkastellaan uskottavien ja paljolti tavallisten ihmisten kautta, mutta perinteisesti tarinoiden miehisiksi tulkittuja toimintaan ja valtaan liittyviä rooleja kantavat nyt luontevasti naiset. Kaikki kertojat joutuvat muutosten eteen, mutta kaksi heistä on identiteettiään hakevia miehiä, joille näköalatasanne planeetan ulkopuolella tarjoaa konkreettisen ja symbolisen uuden näkökulman. Hmm. Planeetta rinnastuu minään... planeettaa peittää meri...  sen pinnan alla on alitajunta...

Alshainin meri olentoineen jää edelleen arvoitukseksi. Mäkelä jälkisanoissaan puhuu viiden romaanin kokonaisuudesta, joista tämä on vasta toinen osa, joten mysteerin äärelle varmasti vielä palataan.

Alas on mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä tieteisromaani. Pelkään omien oivallusteni huumassa suitsuttavani kirjaa liikaa, koska, vaikka se on hyvä, se ei ole täydellinen. Jokin kerronnassa estää heittäytymästä täysin kirjan vietäväksi. Ehkä sen harkittu arkisuus kostautuu puuttuvana terävyytenä. Kertojien tarinat muuttavat aiemmin kerrotun merkitystä, ja näin rakenne tuo kirjaan hienosti jännitystä. Odotuksia synnyttävien ilmiöiden ja näkökulmien sekaan on ripoteltu tapahtumia ja kuvausta, jotka tuntuvat mielenkiintoisen jännitteen purkavalta tyhjäkäynniltä. Niinpä viiden itsenäisen kertomuksen kokonaisuus tuntui sujuvalta mutta hieman epätasaiselta.

Odotan mielenkiinnolla, mitä Alshainissa tapahtuu jatkossa ja mihin Mäkelä kirjoittajana suuntaa.