Villette

Kuva: Archive.org

Charlotte Brontë, Villette (1853). Project Gutenberg E-Books, 2005. https://www.gutenberg.org/ebooks/9182

Muuttaessaan Labassecourin kuningaskuntaan (eli Belgiaan) lastenhoitajaksi Lucy Snowe on parikymppinen nainen vailla perhettä, vaurautta, verkostoja ja mainittavaa ulkonäköä. Lucy on kuitenkin fiksu ja ahkera, joten lastenkamari vaihtuu nopeasti luokkahuoneeksi ja lasten hoitaminen opettamiseksi. Muuten Villetten kaupunki tai kirjan kuvaama aikakausi tarjoaa niukalti mahdollisuuksia itsenäiselle naiselle. Lucyn pidättyvyyttä pidetään koppavuutena ja itsenäisyyttä kapinointina, joten avioliittomarkkinat eivät näytä hyviltä. Hänen ystävänsä, Villettessa koulua käyvä, nuori, kaunis ja kosijoitaan kiusaava Ginevra Fanshawe maalaa nopeasti Lucysta muotokuvan.

I suppose you are nobody's daughter, since you took care of little children when you first came to Villette: you have no relations; you can't call yourself young at twenty-three; you have no attractive accomplishments—no beauty. As to admirers, you hardly know what they are; you can't even talk on the subject: you sit dumb when the other teachers quote their conquests. I believe you never were in love, and never will be: you don't know the feeling, and so much the better, for though you might have your own heart broken, no living heart will you ever break. Isn't it all true?

Vaikka sopivat kanavat sukupuolten väliselle kanssakäymiselle ovat kapeat, Lucy joutuu nopeasti kahden miehen vaikutuspiiriin. Paul on sovinistinen, pöyhkeä ja itsevaltainen kollega. John on hänen perhetuttunsa, kaikin puolin miellyttävä ja mukava lääkäri. Niin Lucya sitten ohjataan, puetaan, komennetaan ja koetellaan.

Charlotte Brontën Villette (1853, suom. Syrjästäkatsojan tarina) etenee Lucyn oman kertomuksena vieraassa ympäristössä, jossa ei ole mitään kotoista, tuttua tai turvallista. Oman tilan voittamiseksi on oltava päättäväinen ja kärsivällinen. Vaikka Ginevran luonnehdinta on pintapuolisesti tarkkanäköinen, Lucyn sisäisestä maailmasta hän tietää vähän. Pinnan alla käy hienovarainen psykologinen koneisto, jonka tuottama intohimo oli aikanaan sopimatonta laadultaan ja määrältään. En kuitenkaan onnistunut löytämään kirjasta aivan sitä loistetta, josta mm. George Eliot ja Virginia Woolf sitä ylistävät.

Jane Eyre

Charlotte Brontë, Jane Eyre (1847). Toimittanut ja esipuheen kirjoittanut Stevie Davies. Penguin Books, London, UK, 2006.

Charlotte Brontë (1816-1855) oli vanhin Brontën sisaruksista, jotka selvisivät aikuisikään, ja yksi kolmesta kirjailijasisaresta. Brontë kieltäytyi useista avioliittotarjouksista, jatkoi opiskeluaan ja toimi opettajana kunnes keksi kirjailijanuran, johon hän houkutteli siskojaankin. Koska naiskirjailijoihin suhtauduttiin nuivasti ja toisinaan jopa vihamielisesti, siskokset päättivät julkaista teoksensa salanimien suojista. Niinpä Charlotte Brontën esikoisteoksen Jane Eyre tekijä oli alkuun Currer Bell. Kirja oli jo julkaisuvuonnaan 1847 arvostelu- ja myyntimenestys, ja kirjoittajan henkilöllisyydestä käytiin kiivasta spekulointia.

Jane Eyre (suom. Kotiopettajattaren romaani) on 1800-luvun puolivälin tietämille sijoittuva kasvukertomus. Kirjan kertoja orvoksi jäänyt Jane Eyre kärsii ensin tätinsä nurkissa ei-toivottuna perheenjatkeena ja päätyy sitten julmaan sisäoppilaitokseen Lowoodiin, jonka esikuvana toimi Charlotten omat kokemukset Cowan Bridgessä; Oppilaitoksen huonot olosuhteet johtivat hänen kahden vanhemman siskon keuhkotautiin ja kuolemaan vuonna 1825. Jane Eyre kuitenkin selviää, opiskelee, opettaa ja hankkiutuu lopulta kotiopettajattareksi Thornhill Halliin ja rakastuu omaperäiseen työnantajaansa herra Rochesteriin. Miehellä on kuitenkin taustaa, ja sen paljastuessa Jane joutuu kamppailemaan kunniansa, moraalinsa ja itsenäisyytensä kanssa.

Kuten monissa 1800-luvun englantilaisissa romaaneissa, tässäkin tarinassa sääty ja sukupuoli ovat läsnä kaikessa sosiaalisessa kanssakäymisessä.  Stevie Daviesin esipuheesta käy ilmi, että kirjan kirjoittamisen aikaan Englannissa käytiin kiivasta poliittista taistelua työläisten ja keskiluokan asemasta uudenlaisessa, teollistuvassa yhteiskunnassa. Vaikka Charlotte Brontë ei ollut poliittinen radikaali, Jane Eyre haastaa nämä kaksi viktoriaanisen yhteiskunnan määräävintä tekijää esittäen säädyt ja sukupuolet pohjimmiltaan samanarvoisina. Jotkut ovat nimenneet kirjan feministiseksi manifestiksi, koska se antaa äänen naiselle ja tämän näkemyksille asemastaan ja toiveistaan eri tapaan kuin edeltäjänsä.

Jane Eyren eli kertojan ääni on lumova ja jollain tapaa uskottava. Kirjan lumous ei kuitenkaan kanna täydellisenä aivan loppuun asti, vaan kerrontaa alkavat hidastaa pitkät julistukset ja koukeroiset vertauskuvat. Yhtä kaikki, Jane Eyre on kokonaisuutena kiehtova.