Matt Roberts, Juoksemaan: Harjoittele oikein ja menesty. Englanninkielisestä alkuteoksesta Get running: How to get started, Stay motivated and run your best (2011). Docendo, Jyväskylä, 2012.Olen ennakkoluuloinen menestysoppaiden suhteen. Liikuntaan kannustavat kirjatkin vaikuttavat epäaidoilta maanpäällisen pelastuksen lupauksineen, iloisine lavastettuine juoksijoineen ja ärsyttävine selkääntaputteluineen. Tämä ärtymys on ehkä yllättävää, koska suhtaudun kirjoihin, muiden asiantuntemukseen ja liikuntaan hyvin positiivisesti. Monet parhaista ystävistäni ovat kirjoja. Silti heistäkin vain muutamilta, esimerkiksi Tristram Shandyltä, siedän puhuttelevaa sävyä.
Olen juossut kolme maratonia, ja tiedän noin suunnilleen, miten juostaan, miten rakennetaan harjoitusohjelma, miltä väsymys tai hyvin kulkeva juoksu tuntuu kehossa (joten en tarvitse neuvoja, kiitos vaan). Keski-ikä on kuitenkin uudehko asia. Palautuminen on hitaampaa, juokseminen raskaampaa, ja uudenlaiset krempat (joista kaikki haluaisivat puhua, mutta joiden yksityiskohtia kukaan ei jaksa kuunnella) alkavat muistuttaa kaiken katoavaisuudesta. Jokasyksyisten lajivalintojen ja -ohjelmien ylle lankeaa varjoja, mikä opettaa nöyryyttä. Lienee pakko niellä liikuntaoppaiden sietämätön puhutteleva sävy, jos mielii siirtää harjoittelun painopistettä vuosien jälkeen takaisin kestävyyspuolelle.
Jos olisin nähnyt Matt Robertsin juoksuoppaan englanninkielisen nimen, kirja olisi saattanut jäädä hyllyyn. Docendo-kustantamo on onneksi rauhoittanut otsikon tekohymyä. Robertsin asiallisesti nimetty Juoksemaan (2012) on tietysti (taitoltaan) värikäs, puhuttelevaa sävyä ja lavastettuja kuvia käyttävä pelastusopas. Siitä huolimatta se on oikeastaan aika hyvä.
Roberts on entinen kansainvälisen tason pikajuoksija ja julkkisstatuksen saavuttanut henkilökohtainen valmentaja. Hän tiivistää juoksemisen vaikutukset, fysiologian ja mekaniikan menemättä lihasten kemiaan tai (kehon omiin) hormoneihin sen pidemmälle. Juoksutyylejä on mistä valita, mutta kirjassa paljasjalkajuoksu ei kerää kiitosta. Roberts tarjoaa ensin juoksuohjelmat aloittelijoille viiden ja kymmenen kilometrin matkoille ja sitten kokeneemmille maratoniohjelman, mutta ei jätä kattausta siihen. Kun kirjaa selatessani huomasin viiden kuukauden ohjelman ultramatkoille (esim. kuusi maratonia viidessä päivässä Marokon aavikolla), taivuin lukemaan kirjan kokonaan. Kirjoittaja selvästi luottaa asiaansa ja osaamiseensa, mikä herättää lukijassakin luottamusta, vaikkei Marathon des sables kajastakaan mielessä.
Juoksijat saavat kaikenlaisia kipuja, joista osa on uusia ja tuntemattomia. Kivuilla on kuitenkin syynsä, eikä aina tai edes yleensä syynä ole rakenteellinen vamma, vaan esimerkiksi lihaskireys, huonot kengät, väärä tekniikka tai liian nopeasti kasvatettu harjoituskuorma. Roberts kuvaa muutaman tyypillisimmän ongelman oireet ja itsehoidon. Jos olisin lukenut kirjan kuukautta aikaisemmin, olisin ehkä nyt välttänyt ns. juoksijan polven eli tulehduksen—tai ehkä en. Vastusharjoittelun teen jatkossakin toisin kuin kirjassa, mutta huolellinen venyttely ja verryttely on joka tapauksessa pakko hyväksyä jokaiseen treeniin—kunhan taas pääsen radalle.
