The Snail-Watcher

Patricia Highsmith, ”The Snail-Watcher”. Kokoelmassa Eleven (1970). Penguin Books, Harmondsworth, UK, 1985.

Katsellessaan keittiössä kulhoon koottuja etanoita Peter Knoppert huomaa niiden miltei seisovan ja ”keinuvan toistensa edessä kuin huilunsoittajan lumoamat käärmeet”. Sitten ne näyttävät alkavan kiihkeästi suudella. Sattumalta alkanut etanoiden seuraaminen kehittyy nopeasti vakavaksi ihastukseksi. Herra Knoppert alkaa kerätä tietoa ja lasipurkkeja. Pian hänellä on työhuoneessaan ruokittavanaan kymmenittäin etanoita. 

Etanat ovat hitaita ja limaisia. Monet eivät pidä niitä edes eläiminä. Ne ovat hermafrodiitteja, sukupuoleltaan usein molempia, joten lisääntyminen poikkeaa nisäkkäistä. Knoppert löytää niistä kuitenkin sisältöä ja rauhaa elämäänsä. Kiinnostus tiivistyy pakkomielteeksi, ja työhuone muuttuu suureksi akvaarioksi. Toisaalta uusi harrastus heijastuu työelämään itsevarmuutena ja rohkeutena. Knoppert saa kiitosta ja mm. huomattavan palkankorotuksen.

Novellissaan ”The Snail-Watcher” (1970) Patricia Highsmith kuvaa paitsi pakkomielteen syntymistä myös omaa harrastustaan. Kissojen lisäksi kirjailijalla oli satojen etanoiden viljelmä. Hänen tiedetään kantaneen seuralaisinaan etanoita käsilaukussaan cocktail-tilaisuuteen.  

Novellin kerronta on sujuvaa ja hieman etäistä. Silti siinä kulkee seksuaalinen pohjavire, ja pakkomielteeksi kehittyvästä tirkistelystä lankeaa myös rangaistus. Graham Greene toteaa kokoelman esipuheessa, että Knoppert tuntuu seuraavan etanoita samanlaisen tunteettoman kiinnostuksen vallassa kuin Highsmith Tom Ripleyn edesottamuksia. Havainnon voisi laajentaa koskemaan koko Eleven-kokoelmaa.

Peukutus: sävy

Patricia Highsmithin novelli ”The Snail-Watcher” (1970) on samanaikaisesti viileä, etäinen, tarkkanäköinen ja selvästi kiinnostunut seuratessaan pakkomielteeseensä vajoavaa miestä. Etanat uhmaavat nisäkkäiden kategorioita ja vastaavat kiihtyvään mielenkiintoon luontaisella tavalla.

Born Failure

Patricia Highsmith, ”Born Failure”. Kokoelmassa Nothing that Meets the Eye: The Uncollected Stories by Patricia Highsmith (E-Book). W. W. Norton, New York, NY, USA, 2003.

Jotkut ihmiset syntyvät menestyjiksi, mutta Winthorp Hazlewood vaikuttaa epäonnistujalta jo viisivuotiaana. Edes voittajaa lupaileva lempinimi ”Winnie” ei käännä hänen kohtaloaan. Takaiskuja satelee.

Taitamattomuudestaan ja huonosta tuuristaan huolimatta Winnielläkin on unelmia. Hän haluaa perustaa tavaratalon. Vaimonsa ohjaamana hän perustaa pieneen vermontilaiseen Bingleyn kaupunkiin sekatavaramyymälän, jonka varassa pariskunta kitkuttelee vuosikymmeniä. Ahkeruus ja sitkeys eivät riitä kumoamaan vastoinkäymisten ja hyväuskoisuuden tuhoavaa voimaa. Jokainen arjesta poikkeava tapahtuma suistaa Winnien lähemmäksi kuilun reunaa.

Kun kyseessä on Patricia Highsmithin (1921-1995) novelli, takaiskut virittävät pahaenteisen tunnelman. Ikään kuin kulisseissa odottaisi jotain vielä pahempaa. Highsmithin olisi odottanut puhaltavan vähin erin tarinasta kaiken lämmön, mutta ”Born Failure” on yllättävän sentimentaalinen. Kun Winnie saa yllättäen käsiinsä valtavan perinnön, novellin siihenastinen sävyn valossa on selvää, ettei vanha pariskunta pääse lomamatkalleen. Bingley on kuitenkin yhteisö, jossa Winniellä on oma paikkansa. Hän on kuin elävä marttyyri, joka ei koskaan käperry ongelmiinsa tai itsesääliin.

Winthorp Hazlewood muistuttaa taitamattomuudessaan Mark Twainin novellin ”Luck” (1891) päähenkilöä Arthur Scoresbya. Missä Scoresbyn eeppinen kompastelu kääntyy aina voitoksi, Winnien ponnistelut vääjäämättä epäonnistuvat. Twain tietysti liioittelee komedian tuottamiseksi, mutta mihin Highsmith liioittelullaan pyrkii? Epävarmuus tarinan sävystä — alkuun Highsmith sivaltelee päähenkilöään melkein ilkikurisesti — pitää lukijan otteessaan.

Kokoelma Nothing that Meets the Eye (2003) sisältää julkaistuja ja julkaisemattomia novelleja tuotteliaan Highsmithin uran varrelta. Aiemmin julkaisematon ”Born Failure” syntyi toukokuussa 1953.

Peukutus: hahmo

Novellissaan ”Born Failure” Patricia Highsmith kartoittaa taitamattoman, hyväuskoisen mutta äärimmäisen sitkeän Winthorp Hazlewoodin kautta yksilön ja yhteisön suhdetta. Syntymässä määrätty kohtalo pitää amerikkalaisen unelman Winnien ulottumattomissa, mutta hän ei syytä ketään eikä lakkaa yrittämästä. Hänen vastoinkäymisensä eivät uhkaa yhteisön arvoja vaan päinvastoin vahvistavat niitä. Siksi kaikki pitävät hänestä.

The Talented Mr. Ripley

Patricia Highsmith, The Talented Mr. Ripley (1955). W. W. Norton & Co., New York, NY, USA, 2012.

Patricia Highsmithin tunnetuin romaani The Talented Mr. Ripley (1955) käynnistyy, kun parikymppinen, sekalaisia toimistotöitä tekevä Tom Ripley saa yllättäen toimeksiannon laivanvarustaja Herbert Greenleafilta yksinkertaisesti matkustaa Italiaan ja taivutella laivanvarustajan poika Dickie palaamaan kotiin. Herra Greenleaf luulee Tomia Dickien opiskelukaveriksi Princetonin yliopistosta, mutta Tom on ollut vain sattumalta joskus samoissa juhlissa. Tämä sinänsä harmiton väärinkäsitys sekä Ripleyn harrastamat pikkupetokset herättävät lukijassa aavistuksia, ettei tarina ole kovin onnellinen.

Saavuttuaan Sisilian rannikolle Mongibelloon Tom Ripley lumoutuu Välimeren tunnelmasta ja yksinkertaisen ylellisestä elämästä, jota Dickie kuluttaa maalaillen ja viettäen joutilaita päiviä amerikkalaisen Marge Sherwoodin kanssa.

He'd let a few days go by, he thought. The first step, anyway, was to make Dickie like him. That he wanted more than anything else in the world.

Sitten hitaasti lämminnyt ystävyys, lounaat, iltapäivät rannalla, illalliset ja Napolin nähtävyydet alkavat luonnostella kolmiodraamaa. Koska Mongibello on italiankielinen nimi Etnan tulivuorelle ja koska Tom on lyhenne nimestä Thomas, joka juontuu (kreikan kautta) aramean kaksosta tarkoittavasta sanasta תאומא (Taumā), lukija alkaa olla melko varma, ettei tarina ei voi päättyä hyvin.

If you wanted to be cheerful, or melancholic, or wistful, or thoughtful, or courteous, you simply had to act those things with every gesture.

Bran Nicol on todennut, että Highsmithin romaaneissa toistuvat kaksoiselämä ja toiseen henkilöön kohdistuva pakkomielteenomainen kiinnostus. Niinpä, kun Dickie yllättäen kuolee, Tom näkee mahdollisuuden tekeytyä ihailemakseen henkilöksi. Hänestä tulee Dickien kaksoisolento: hän omaksuu Dickien olemuksen ääntä, eleitä ja sanavalintoja myöten. Koska Tom ei ole Dickie kuin uusien tuttavuuksien silmissä, hänen valepukunsa paljastumisen vaara tuottaa jännitystä.

Ahdistava tunnelma, joka tietysti kaiken aikaa tiivistyy, on romaanin kantava voima. Psykologinen jännitys on taitavasti rakennettua: se ei perustu keinotekoiseen ähräämiseen vaan viime kädessä monitahoiseen Tom Ripleyn hahmoon, joka pitää kynsin hampain kiinni mahdollisuudestaan paeta kammoksumaansa tyhjänpäiväistä raatamista ja tavallisuutta. Kirjan kertoja on tunteeton ja etäinen, kieli on tyylikästä ja hillittyä, ja tapahtumat enimmäkseen hyvin arkisia voiden kuitenkin karata arvaamattomasti käsistä. Kaiken aikaa Tom laskelmoi, luotaa mahdollisuuksiaan ja villitsee epäilyksiään.

Jos Robert Louis Stevensonin Jekyll-Hyde -kaksoisolento kuvasi myöhäisviktoriaanista  kaksinaismoralismia ja tekopyhyyttä, niin John Scaggsin mukaan Tom Ripleyn kunnianhimo ja itsekäs häikäilemättömyys muodostavat kääntöpuolen amerikkalaiselle unelmalle. Aikakautensa tapaan Ripley jahtaa vaurautta ja menestystä ilman moraalista ankkuria. Samaan tapaan ilman moraalista ankkuria on itse Highsmith: kirja ei tee kummoisia sopimuksia lukijansa kanssa, ei selvittele ratkaisua korituoleissa eikä asetu tuomitsemaan. Tarina on arvaamaton, säälimätön ja tyylikäs. Tyylikäs.

Lisää aiheesta:

• Bran Nicol, Patricia Highsmith (1921-1995). Teoksessa Charles Rzepka ja Lee Horsley (toim.), A Companion to Crime Fiction, Wiley-Blackwell, Chichester, UK, 2010, s. 503-509.
• John Scaggs, Crime Fiction: The New Critical Idiom. Routledge, Abington, UK, 2005.