Reinventing Comics

Scott McCloud, Reinventing Comics: How Imagination and Technology Are Revolutionizing an Art Form. Perennial, New York, NY, USA, 2000.

Scott McCloud on yhdysvaltalainen sarjakuvantekijä, joka on tullut kuuluisaksi sekä sarjakuvia koskevista tietokirjoistaan että sarjakuvaan liittyvistä keksinnöistään (24-hour comics, Infinite Canvas). Periaatteessa Reinventing Comics jatkaa siitä, mihin Understanding Comics jäi. McCloud lukee auki sarjakuvan historiaa, muotoilee sarjakuvan määritelmää uudelleen ja etsii taidemuodon kehityssuuntia.

Sarjakuvakustantajat Yhdysvalloissa päättivät suunnata sarjakuvat pääasiassa lapsille, jolloin sarjakuvan sisällölle asetettiin tiukat reunaehdot (Comics Code). Tämä on jarruttanut sarjakuvan kehitystä ja synnyttänyt paitsi yksipuolisen myös pääomavaltaisen julkaisukulttuurin. Keskeiset kehityssuunnat tai "vallankumoukset", joissa McCloud näkee oman sukupolvensa epäonnistuneen liittyvät sarjakuvan arvostukseen kirjallisuutena, sarjakuvan arvostukseen taiteena, tekijänoikeuksiin, uusiin innovaatioihin, suuren yleisön näkemykseen sarjakuvista, sensuuriin, tekijöiden ja tarinoiden sukupuoli- ja kulttuurijakaumaan ja genren yksipuolisuuteen. Monet asiat ovat 1980- ja 1990-luvuilla muuttuneet hieman parempaan suuntaan, mutta McCloudin mielestä sarjakuva ei ole lähelläkään niitä ilmaisun ja kerronnan potentiaaliaan.

McCloudin mukaan digitaalisuus on avain näiden ongelmien ratkaisemiseksi. Digitaaliset työkalut mahdollistavat uudenlaiset kuvallisen kerronnan tavat (tehosteet, 3D-mallinnus) ja vielä vuonna 2000 melkein kaikki digitaalista sarjakuvaa tekevät olivat "uudisasuttajia" digitekniikan suhteen. Toiseksi internet mahdollistaa uudenlaisen, suoran jakelun, jossa katoavat kustantajan, levittäjän ja vähittäismyyjän roolit. Tällöin julkaisukynnys madaltuu. Sarjakuva voi olla alusta loppuun digitaalinen, jolloin missään vaiheessa mitään fyysistä ei tarvitse siirtää. Kolmanneksi sarjakuvan digitaalisuus avaa uusia mahdollisuuksia sarjakuvan rakenteelle, kun ruutuja ei tarvitse järjestää painetun sivun muotoon.

McCloud onnistuu jäsentämään sarjakuvakerronnan ongelmia ja ratkaisuja olematta kuiva. Kirjan eetos tarttuu lukijaan, ja vaikka digitaalisen sarjakuvan innovaatiot eivät ehkä lumoa kaikkia, alalla on runsaasti tilaa erilaisille kokeiluille. Reinventing Comicsin piirrosjälki ei ole tosin aivan yhtä terävää kuin Understanding Comicsissa ja erityisesti Making Comicsissa.

Making Comics

Scott McCloud (2006) Making Comics: Storytelling Secrets of Comics, Manga and Graphic Novels. HarperCollins, New York, NY, USA.

Scott McCloud on uudessa teoksessaan koonnut sarjakuvallisen kerronnan tekniikat yksiin kansiin. Kirja on itsessään sarjakuva sarjakuvasta, missä McCloudia kuvaava nörde kuljettaa tarinaa yli parin sadan sivun verran. Nördehahmon lisäksi sivuilla vilisee esimerkkejä muiden sarjakuvista. Tekstiä ei kerrontatekniikan vuoksi ole paljon, joskin lukujen välissä on kooste, viitteitä ja harjoitustehtäviä.

Johdannossa todetaan, että sarjakuvien piirtämiseen liittyvää opastusta on tarjolla runsaasti, mutta oppaat ovat vaiti siitä, miten tarina pitäisi pilkkoa ruutuihin, mitä ruutuihin pitäisi sijoittaa ja miten tekstin ja kuvan yhteistyö toimii. Sitten McCloud puhuu ajoituksesta, rajauksesta, kuvituksesta, tekstistä ja ruutujen välisestä liikkeestä. Koska teos on sarjakuva, McCloud pystyy esittämään asiansa tehokkaasti tavallaan kahdella tasolla: esimerkissä ja esimerkin esittelyssä.

Sarjakuvat ovat tarinoita, joilla on kirjoittaja ja lukija. Lukija lukee paitsi tekstiä ja kuvia myös hahmojen ruumiinkieltä. Hahmojen suunnittelun lisäksi kirja tuo esiin ilmeet ja ruumiinkielen merkityksen sangen ansiokkaasti. Tekstin ja kuvan suhdetta analysoidessaan McCloud jakaa yhdistelmät muutamaan kategoriaan ja tarjoilee näistä esimerkkejä ja suosituksia. Maailmojen rakentaminen tarkoittaa tunnelman luomista ympäristön kuvaamisella -- perspektiivissä tai ei. Työkaluista esitellään lyhyesti perinteiset siveltimet ja piirtimet sekä digitaaliseen tekemiseen tarvittavat välineet. Lopuksi McCloud käsittelee sarjakuvakulttuuria kokonaisuutena, pureskelee Mangan yhtäältä suosion syitä ja toisaalta kerrontamenetelmien kirjoa, ja sitten jakaa sarjakuvan tekijän karkeasti nelikenttään: klassistit (perinne, tekniikka), animistit (sisältö, tarina), formalistit (sarjakuvakerronnan mahdollisuudet ja rajat) ja ikonoklastit ("kuvainraastajat", rehellisyys, aitous, lahjomattomuus). Jako on mielenkiintoinen, vaikka todellisuudessa kukin sarjakuvan tekijä on luultavasti näiden yhdistelmä. Kirja päättyy lyhyeeseen kuvaukseen sarjakuvien ammattimaisesta tekemisestä. Tämän jälkeen seuraa erinomainen lähdeluettelo sarjakuvan tekemisestä.

Vaikka sarjakuvan tyyli on pääosin hieman kliininen, lukija saattaa silti pitää kertojan äänestä. Yksitoikkoisuutta rikkovat eri tyylien sekoittelu, otteet ja esimerkit. Yksi ongelma on, että lukujen välissä pitkät tekstikatkelmat on painettu sarjakuvakirjasimin, mikä tekee niistä silmille raskaita. Kuten kirjoittajan Understanding Comics tämäkin teos pyörii omassa teoreettisessa eetterissään, ei suuresti liimaudu aikaisempaan akateemiseen tutkimukseen. Esitys on johdonmukainen, käytännöllinen ja itse tehty. Edesmenneeseen Will Eisneriin ja McLuhaniin viitataan ahkerasti. Yhtä kaikki, Scott McCloudin teos, jos mikä, inspiroi ja ohjaa sarjakuvien tekemiseen.

Understanding Comics

Scott McCloud (1994) Understanding Comics: The Invisible Art. HarperCollins, New York, NY, USA.

Sarjakuvat kärsivät stigmasta: historiastaan johtuen niitä pidetään lasten viihteenä. Scott McCloud analysoi kirjassaan sarjakuvan alkuperää, rakennetta, keinoja, genrejä ja kerrontaa. Kirja on sarjakuvamuodossa, joten kuvat kuljettavat tarinaa ja tekstiä on vähän. Silti McCloud onnistuu siinä, mihin tähtääkin. Hän pystyy käsittelemään abstrakteja ja teoreettisia aiheita kohtuullisen sujuvasti kuvan ja tekstin yhteistyönä -- ja tämähän on juuri sarjakuvan pointti.

Alkuun etsitään sarjakuvalle määritelmää, ja päädytään termiin "sekvenssitaide" (sequential art). Sitten tarkastellaan kielen ja kuvan suhdetta. Kolmas luku käsittelee ruutujen välistä tilaa, ruutujen välistä suhdetta ja sitä, miten tarina kulkee ruudusta toiseen, vaikka ruutu vangitsee periaatteessa vain yhden hetken. McCloud löytää kuudenlaisia siirtymiä ruudusta toiseen: 1) hetkestä toiseen, 2) toiminnasta toiseen, 3) subjektien välinen, 4) kohtausten välinen, 5) aspektien välinen ja 6) non sequitur. Erityisen mielenkiintoista on eri tekijöiden käyttämien siirtymien jakauma. Länsimaisessa sarjakuvassa siirrytään pääosin toiminnasta toiseen, jonkin verran subjektien välillä ja vähän kohtausten välillä. Japanilainen manga-sarjakuva poikkeaa länsimaisesta esimerkiksi sillä, että ruutujen välillä on usein aspektisiirtymä; samaa tilannetta tai tunnelmaa maalaillaan eri kulmista.

Neljäs luku perehtyy sarjakuvan aikakäsitykseen. Aihe on monimutkainen selittää auki, mutta lukijalle se ei ole tyypillisesti ongelma. Viides luku perehtyy sarjakuvan viivan käyttöön - keskeisesti pyöritään esittämisen/muistuttamisen (resemblance) ja merkityksen maastossa. Kuudennessa luvussa McCloud tarkastelee tekstin ja kuvan suhdetta, redundanssia ja kerrontaa. Seitsemäs luku on mielenkiintoinen lähestyminen tarinan kerrontaan, sen vaiheisiin ja sarjakuvan tekemisen motiiveihin. Lopuksi katsotaan nopeasti värien käyttöä ja esiteltyjen asioiden solmimista konkreettiseksi sarjakuvaksi.

McCloudin kirja tarjoaa mielenkiintoisen teoreettisen kehikon sarjakuvan tekemiseen, minkä avulla tekijä voi sijoittaa mielessään itsensä sopivaan kohtaan perinnettä. Kirja avaa myös sarjakuvakerronnan uudella tavalla, vaikka teoreettinen esitys ei liiemmin ammenna aikaisemmasta akateemisesta tutkimuksesta. Siinä mielessä esitys on todellakin sarjakuvamainen: käytännön läheinen, itse tehty ja teoreettiselta rakenteeltaan kevyehkö.