The Hollow Pilgrim

Ville Vuorela, The Hollow Pilgrim. A Stalker RPG Novel. Finn Lectura, 2014.

Neuvostoliittolaisten Arkadi ja Boris Strugatskin romaani Stalker - huviretki tienpientareelle (1972) on scifi-klassikko. Maapallolla vierailleet muukalaiset ovat jättäneet jälkeensä muutamia alueita, joilla esiintyy vaarallisia, fysiikan lakeja rikkovia ilmiöitä. Nämä alueet eli ns. vyöhykkeet aidataan, ja niitä alkaa valvoa ja tutkia kansainvälinen Instituutti, mutta lakia ja vaaroja uhmaten vyöhykkeille hiipii seikkailijoita, stalkereita, etsimään vieraita esineitä ja teknologiaa.

Pelisuunnittelija Ville Vuorela hankki käsiinsä lisenssin ja julkaisi vuonna 2008 Stalker-roolipelin, joka sijoittuu Strugatskien romaanin maailmaan. Peli oli suomalaisittain menestys paitsi uudenlaisen sääntöjärjestelmänsä myös erikoisen pelattavan maailmansa puolesta. Englanninkielinen laitos ilmestyi vuonna 2012.   

The Hollow Pilgrim on Vuorelan roolipelin maailmaan sijoittuva kiehtova sci-fi -romaani. Vuorelan romaani käynnistyy noir-henkisenä dekkarina, kun kirjan päähenkilö agentti Jacob Moncke tutkii kollegansa murhaa, mutta tapahtumat kääntävät sen ennen pitkään tieteistoiminnaksi, jota siivittää kosto. Tapahtumapaikka on Keski-Eurooppa, jossa Toulousen aidattu vyöhyke lyö laineita aina Saksassa ja Itävallassa asti.

It would be a cold day but unlike in the of southern France, the cloud cover was breaking up above the Zone, torn apart by unseen forces and anomalous drafts. Shafts of sunlight shot through these rifts but did little to ease the overall sense of melancholy and abandonment all around them. 

Anomaliat pysyvät siististi aitojen sisällä, mutta niiden vierasperäiset vaikutukset valuvat aitojen ulkopuolelle. Vyöhykkeiden vaikutuksille altistuneet ihmiset kärsivät mutaatioista, ja Ranskassa altistuneita on erityisen paljon, koska "vierailu" osui suoraan Toulousen päälle. Nämä ihmiset muodostavat myös poliittisen ongelman; mutaatiot ovat outoja ja vakavia, ja maailman myötätunto alkaa laimeta. Vyöhykkeitä ympäröiville turva-alueille on syntynyt lain ulkopuolella toimivia yhteisöjä ja järjestöjä, joiden vaikutukset Ranskaan ovat varsinaisen Toulousen eristämistä suuremmat. Vilkas musta pörssi kauppaa vyöhykkeiltä haettuja esineitä eteenpäin. Vyöhykkeet ovat ilmiönä tietysti politisoituneet, ja vyöhykkeitä valvova ja hallinnoiva Instituutti valtuuksineen muodostaa omalakisen piirin kansallisvaltioiden sisälle - tai pikemminkin päälle.

Kuten Hannu Rajaniemen Kvanttivarkaasta (2010) alkanut trilogia, myös The Hollow Pilgrim on ilmestynyt nimenomaan englanniksi tavoitellen heti suomenkielistä lukijakuntaa laajempaa yleisöä. Vuorelan kaikin puolin sujuva englanti on puhekielimäistä, mikä sopii pulp-henkeen, mutta hetkittäin kertojan ja hahmojen rekisterit tuntuvat sekoittuvan. Päähenkilö käyttää alatyyliä, mikä vyöhykkeen ilmiöiden tapaan tarttuu ihmisiin (ja kertojaan). Moncke yrittää karkein sanoin saada keskustelussa yliotetta kokeneista kelmeistä, mikä on kaiken nähneeltä poliisilta ja entiseltä ammattisotilaalta heikkoa tilannetajua. Kyynisestä noir-perinteestä huolimatta kohtaamiset ja dialogi voisivat hyötyä useammasta sävystä. Toki kirjassa nähdään oivaltavaakin  kerrontaa.

He half-expected Moncke to smile or scoff at him but instead the senior agent's relaxed expression vanished. For a single intake of breath he looked old, tired and utterly crushed by his own cynicism. Then it all disappeared under an impassive mask of indifference and a bad shave.

Kaiken kaikkiaan The Hollow Pilgrim ei mieti, pysähdy tai takeltele, vaan sivuilta välittyy viihdyttävä toiminta ja mehukas outous. Parhaimmillaan kirja on kuljettaessaan tapahtumia pitkin maanalaisia tunneleita, ruostuneita teollisuushalleja ja vyöhykkeen petollista maisemaa. Vaikka tarina on suoraviivainen, monin tavoin kahden maailman rajalla elävä Moncke ei ole mikään helppo samaistumisen kohde. Miehen otteet ovat yllättäviä ja kovia -- suhteessa muihin hän muodostaa jonkinlaisen moraalisen anomalian.

Kannen alaotsikko lupailee kirjasarjaa. Toivottavasti kirjalle saadaan jatkoa. Maailmoja ja erityisesti niiden risteyskohtia Vuorela osaa totisesti luoda.

Häirikkötehdas

Ville Vuorela, Häirikkötehdas: nörttinä koulussa ja töissä. Finn Lectura, Saarijärvi, 2011.

Internet on tarjonnut alakulttuureille elintärkeän kanavan. Internetissä pelattavien moninpelin ympärille on muodostunut yhteisöjä. Kanssakäyminen (ja kiusaaminen) on saanut uudenlaisia muotoja. Samaan aikaan nörttien taidot ovat muuttuneet yhteiskunnan kannalta kullanarvoisiksi (jos nördeiksi ei lasketa kaikkia tietokonepeleihin uppoutuvia hedonisteja). Kulttuuri on monin tavoin nördeistynyt.

Peliteollisuus on nopeasti kasvava viihteen muoto, joka perinteisten arvojen suunnalta näyttää rappiolta. Pelien vaarallisuutta lapsille korostetaan, vaikka keskimääräinen peliharrastaja on 30-vuotias mies ja peleissä kuten elokuvissa kulkee ikärajat. Peliharrastus ei ole tehnytkään pelaajista saatananpalvojia tai väkivaltaisia huumehörhöjä, kuten valtavirta halusi pitkään ajatella. Monet pelialalla toimivat ammattilaiset ovat toki poikkeavuuksia, jotka nähneet peruskoulun huonot puolet hyvin läheltä, mutta ohjelmistoala ja erityisesti pelifirmat ovat ehkä muita suvaitsevaisempia.

Ville Vuorela on suomalainen pelisuunnittelija. Vuorela on toiminut monessa tietokonepeliyhtiössä suunnittelijana ja julkaissut viisi perinteistä pöytäroolipeliä. Häirikkötehdas on kokoelma kirjoituksia peruskoulusta, internetin tuomasta murroksesta ja peliteollisuudesta. Peruskoulua tuskin kukaan muistaa lämmöllä, mutta Vuorela joutui pahasti luokanvalvojain yhdenmukaistamisvimman hampaisiin. Oma lukunsa on koulukiusaaminen, ja yksi Vuorelan pointti tuntuukin olevan, että opettajat ovat lasten ja nuorten edesottamuksista pahasti pihalla. Niinpä lapset ja nuoret pitkälti kasvattavat toisensa, jolloin kaikki poikkeavuudet pääsevät osaksi Kärpästen Herrasta. Vuorela pohtii pelien ja pelikäsitteiden soveltuvuutta opetukseen, mutta kaikki näyttäisi edellyttävän pienempiä luokkakokoja.

Häirikkötehdas on omaelämänkerrannallinen selvitys ja jonkinlainen pamfletti. Koulun ja pelien käsittely vuorottelee luvusta toiseen ilman ilmiselvää rakennetta. Betonibunkkereihin rakennettujen koulujen jäykät otteet ovat helposti tunnistettavia kaikille historiattomien lähiöiden kasvateille. Yhdenmukaistamisessa tulee uhreja, mutta 1980-luvun jälkeen kulttuuri on pirstoutunut, eikä se entiseen tapaan tarjoa jaettuja arvoja, joita vasten systeemi voisi lapsia jauhaa. Ohjelmajulistus jää epäselväksi ja samoin julistuksen kohdeyleisö. Kenties kirja on tarkoitettu opettajille tai sosiologeille muistutukseksi erilaisuudesta, joka väärin tulkitaan häiriköinniksi.