Óðinnin ratsu

Óðinnin ratsu: skandinaaviset jumaltarut. Muinaisnorjalaisista Edda-teksteistä toimittanut ja suomentanut Anni Sumari. Like, Keuruu, 2007.

Brittiläinen sarjakuvakäsikirjoittaja Peter Milligan on verrannut moderneja supersankareita antiikin ikonisiin heeroksiin: Teräsmiehestä ja Oidipuksesta on kirjoitettu useita, toisistaan hieman poikkeavia versioita. Taruista ja erityisesti myyteistä voi tietenkin ammentaa pyhyyttä ja maailmankuvaa, mutta supersankarisarjakuvien tavoin ne palvelevat myös viihteenä.

Supersankarit nousivat mieleeni lukiessani Anni Sumarin kokoamaa muinaisskandinaavista tarumukaelmaa : episodimaisissa kohtaamisissa tanner tömisee ja vuoret murenevat, kun jättiläiset, pedot ja jumalat ottavat mittaa toisistaan. Kuten antiikin heeroksilla tai skandinaavisilla jumalilla, ei supersankareillakaan ole mainittavaa psykologiaa. He ovat pikemminkin arkkityyppejä, ehkä muutamin poikkeuksin.

Óðinnin ratsu: skandinaaviset jumaltarut (2007) on Edda-taruista koottu mukaelma, jonka tavoite on tehdä skandijumalat ja -mytologia suomalaisille tutuksi. Tarut kertovat maailman synnystä, jumalten suhteista, taisteluista ja tuhosta. Silti usein on vaikea tunnistaa, mitä tarinassa tai episodissa on panoksena, ja siten tapahtumat jäävät etäisiksi. On ennustuksia, taikaesineitä, kateutta, ahneutta ja alkoholia sekä tuhoisaa kilpailua urheudesta.

Sumarin työstämien tarinoiden kertojan tyyli hieman vaihtelee, mutta kaikkinensa kerronta on sujuvaa proosaa. Taruja värittää myös huumori: kaikessa on "jutun" makua, joten on vaikea yhdistää tarinoita vakavaan uskollisuuteen. Ehkä muinaisskandinaaviseen mytologiaan pitäisi perehtyä paremmin.

Egill Yksikätinen - muinaissaagoja Pohjolasta

 Helga Hilmisdóttir, Kirsi Kanerva ja Sari Päivärinne (toim.), Egill Yksikätinen - muinaissaagoja Pohjolasta. Finn Lectura, 2013.

J. A. Hollo, Jyrki Mäntylä ja Antti Tuuri ovat suomentaneet useita nimekkäistä saagoista, mutta työmaata riittää. Muinaisislannin kurssilla Helsingin yliopistossa opiskelijat onnistuivat heille annettujen katkelmien käännöksissä sen verran hyvin, että Helga Hilmisdóttir päätti järjestää käännöstalkoot. Tuloksena syntyi seitsemän muinaissaagan ja parin katkelman käsittävä Egill Yksikätinen - muinaissaagoja Pohjolasta. Talkoisiin osallistui toistakymmentä kielen ja historian harrastajaa ja ammattilaista.

Muinaissaagat ovat satua. Ne pohjautuvat germaaniseen kertomusperinteeseen ja sijoittuvat ehkä noin 400-800 -luvuille. Tarinoissa on kytkyjä todellisiin paikkoihin, hallitsijoihin ja taisteluihin, mutta maantiede tai historialliset yksityiskohdat eivät rajoita tapahtumia. Sankarit kohtaavat jättiläisiä, kääpiöitä, hirviöitä, kirouksia, loitsuja, petosta ja suunnattomia aarteita. Tarinat eivät pureudu sankareiden psykologiaan vaan keskittyvät sanomisiin ja tekemisiin. Imperfekti vaihtuu hetkessä preesensiin, kun miekat alkavat heilua.

Kokoelma on samantyyppinen kuin aiemmin lukemani Seven Viking Romances. Itse asiassa Bósin saaga (Bósa saga ok Herrauðs) sekä Egill Yksikätisen saaga (Egils saga einhenda ok Ásmundar berserkjabana) esiintyvät molemmissa. Tarinoissa vilisee myös muista saagoista tuttuja henkilöitä, kuten Nuoli-Odd, Ketill Lattanenä ja kuningas Gautrek. Kirjan lopussa on nimilista, joka sisältää saagoissa esiintyvät henkilöt lisänimineen ja alkuperäisasuineen. Lisänimet ovat ylistäviä (Sviði Uljas, Ólafr Merikuningas, Ìngjaldr Julma), kuvaavia (Brynjólfr Kameli, Ása Määräilevä, Hergill Nappiahteri) tai hauskoja (Ragnarr Karvahousu, Ketill Makoilija, Thormóðr Katkera). Luku- tai käännöspiirissä on varmasti naurettu. Tarinat ja niiden henkilöt todistavat, että huumori ei ole moderni keksintö. Romantiikkakaan muinaissaagoille vierasta.

"Mitä sinä haluat?" kysyi tytär.
"Haluaisin kastaa varsani viinilähteessäsi", hän sanoi.

Työssä on tähdätty kaunokirjalliseen lopputulokseen ja se näkyy: käännökset ovat sujuvia. Paikoin harhaileva kerronta ja nimien luettelointi ovat elimellinen osa "saagatekniikkaa". Kirjan toimittajat ovat kirjoittaneet saagakirjallisuutta, kääntämistä ja valittuja tekstejä täydentävän esipuheen. Kirjan taittoon ja ulkoasuun on nähty erityisesti vaivaa. Painojälki on kaksiväristä; teksti on mustaa, otsikot punaisia. Taitto on siisti, teksti nähdäkseni virheetöntä ja jokaisen tarinan käynnistää Eva Eskelisen mustavalkokuvitus. Mikä ihmeellisintä, kirja on lankasidottu. Lankasidottu!

Toivottavasti näitä tulee lisää.

Seven Viking Romances

Seven Viking Romances. Muinaisnorjasta englanniksi kääntänyt Herman Pálsson ja Paul Edwards. Penguin Books, London, UK, 1985.

Seven Viking Romances sisältää nimensä mukaisesti seitsemän muinaisnorjalaista satua. Tarinat alkavat Skandinaviasta, mutta sankarit matkustavat seikkaillessaan kauas kotiseudulta. Samalla, kun kotirannat jäävät taakse, jäävät myös realistisen kerronnan pidäkkeet. Maantieteellinen etäisyys tuo muassaan jättiläiset, noidat, kiroukset, muodonmuuttajat, ennustukset ja loihditut esineet. 

Arrow-Odd (Ǫrvar-Odds saga) saa lapsena tietää, että hänen hevosensa tappaa hänet kolmensadan vuoden iässä. Hän viettää tuon ajan poissa Hålogalandista taistellen, ryöstäen ja purjehtien Itämerellä, Finnmarkissa, Bjarmalannissa, Jotunheimissa ja Välimerellä. King Gautrek (Gautreks saga) on hajanainen tarina länsigöötanmaalaisen kuninkaan isästä, muista sankareista, itse Gautrekista, tämän avioliittopuuhista ja lopulta laiskasta Gautrekin tyttären kosijasta. Halfdan Eysteinsson (Hálfdanar saga Eysteinssonar) kertoo monivaiheisesta sotaretkestä Laatokan rannalle ja muista seikkailuista.  

Bosi and Herraud (Bósa saga ok Herrauðs) alkaa itägöötanmaalla, kun Bosi puhkoo silmiä ja katkoo käsiä pallopelin aikana. Ystävykset Bosi ja Herraud lähtevät ryöstöretkille sovittaakseen teon, mutta palattuaan sattuu taas veritekoja, ja ystävykset saavat korvaavaksi tehtäväkseen etsiä harvinaisen petolinnun kultakirjaimin koristeltuja munia. Noitia, taisteluita, kostoa ja verta. Egil and Asmund (Egils saga einhenda ok Ásmundar berserkjabana) kertoo sankareiden edesottamuksista ja tarinatuokiosta jättiläisten kanssa. Egil lipsauttaa sekaan katkelman Odysseiaa. Thorsteinn Mansion-Might (Þorsteins þáttr bæjarmagns) on kokoelma Thorin urotöitä uudelleen kerrottuna norjalaisen vaikean ja itsepäisen Thorsteinnin tekeminä. Helgi Thorisson (Helga þáttr Þórissonar) on lyhyt kertomus, kuinka Helgi sotkeutuu lapin matkallaan vieraisiin naisiin ja kuinka kuningas Olavin mahti suojaa häntä loitsuilta.

Vaikka hauskoja lukuhetkiä kirja tarjoaakin, viikinkisaduilta puuttuu sukusaagojen hienovarainen sosiaalinen ympäristö, eivätkä sadut tartu lukijaan saagojen tapaan. Pálsson ja Edwards ovat liittäneet kirjaan esipuheen, jossa luonnehditaan näiden satujen alkuperää ja sijaa muinaisnorjalaisessa perinteessä.

The Saga of King Hrolf Kraki

The Saga of King Hrolf Kraki. Toimittanut ja muinaisnorjasta englanniksi kääntänyt Jesse L. Bryock. Penguin Books, London, UK, 1998.

Kalifornian yliopiston muinaisnorjan ja keskiajan skandinavian tutkimuksen professori Jesse L. Bryock on kääntänyt saagoja ja kirjoittanut viikinkeihin liittyvää tietokirjallisuutta. Kuningas Hrolf Krakin saaga on ns. muinaissaagoja: sen tapahtumien arvellaan sijoittuvan kansainvaellusten ajalle n. 400-500 -luvuille. Useimmista myöhemmistä saagoista poiketen Kuningas Hrolf Krakin saagassa esiintyy fantasia-aiheita, haltioita, noitia ja hirviöitä. Bryock toteaa esipuheessaan, että tarinassa esiintyvien kuninkaiden uskotaan viittaavan vanhoihin klaani- tai heimopäälliköihin.

Saaga kertoo Hrolfin suvusta ja edesottamuksista sekä Hrolfin seurueeseen liittyvistä, toinen toistaan urheammista sotureista, joista merkittävin on karhun ja naisen ristisiitos Bodvar Bjarki. Saagojen tyyliin kuuluu, että miehet uhoavat ja ovat herkkiä kunniastaan. Kun istumajärjestys on viimein selvitetty, kuningas ja soturit lähtevät Uppsalaan oikaisemaan noitakuningas Adilin tekemiä vääryyksiä.

Bryockin käännös on kevyt ja helposti luettava. Kirjassa on mittava, saagan taustoja ja yhteyksiä mm. Beowulfiin selvittävä esipuhe, selityksiä, nimenselvennyksiä, kartta ja sukupuita.