The Upside of Down

Thomas Homer-Dixon, The Upside of Down - Catastrophe, Creativity and the Renewal of Civilization. Island Press, Washington, DC, USA, 2008.

Thomas Homer-Dixon on kanadalainen valtiotieteen professori, joka on tutkinut kansainvälistä turvallisuuspolitiikkaa ja yhteisöjen sopeutumista talouden, ympäristön ja teknologian muutoksiin. The Upside of Down on kirjoitettu "suurelle yleisölle", kun aiemmin tällä palstalla esitelty Environment, Scarcity, and Violence oli suunnattu enemmän akateemiselle yhteisölle. Verkkosivujensa mukaan kirja on kahminut tukun tietokirjapalkintoja Kanadassa.

Alkuun Homer-Dixon maalaa viisi keskeistä ongelmaa - tai "rakenteellista rasitusta" ("tectonic stresses") - jotka jännittyvät yhteiskunnissamme ja jotka lauetessaan voivat aiheuttaa suurta tuhoa kytkeytyneessä ja erikoistuneessa yhteiskunnassa.

• Populaation kasvusta syntyy rasitusta, kun kasvu ja sen epätasainen jakautuminen synnyttää kuilun rikkaan ja köyhän maailman osan välille.
• Energian ja erityisesti öljyn saatavuus tulee kiristymään.
• Ympäristöongelmat heikentävät viljeltävän maan, makean veden, metsien ja kalakantojen tilaa.
• Ilmasto muuttuu toimiemme seurauksena.
• Talousjärjestelmämme synnyttää epätasapainoa ja epävarmuutta eripuolilla maailmaa - erityisesti köyhissä maissa.

Näillä ongelmilla on mahdollisuus vahvistua yhtäältä pitkälle kehittyneen kytkeytyneisyyden (globalisaatio) kautta. Toisaalta nämä viisi ongelmaa kiristävät olosuhteita ja herättävät tyytymättömyyttä kaukana länsimaista, ja nykyinen teknologia on kohottanut pienten ryhmien potentiaalista tuhovoimaa, mikä on riski, jos tyytymättömyys kehittyy väkivallaksi.

Homer-Dixon huomauttaa, että kulttuurissamme on tapana tarkastella ongelmia irrallaan toisistaan. Asiantuntijat pitäytyvät omissa karsinoissaan, eivätkä ulota päätelmiään oman erityisalueensa ulkopuolelle. Ongelmien suhdetta toisiinsa tai riskien kumuloitumista ei juuri pohdita. Ongelmat voivat edetä epälineaarisesti ylitettyään jonkin kynnysarvon. Tästä on saatu näyttöjä Antarktiksella, jossa lämpeneminen kiihtyy. Maapallon jäljellä olevat öljyvarat ovat yhä enenevissä määrin poliittisesti räjähdysherkän Persianlahden alueella. Ilman alueen tuotantoa länsimaiden järjestelmä pysähtyy -- ei ehkä täysin mutta lähes. Ilmastonmuutos on herättämässä Australiaa ja Afrikan sarvea kovin ottein: kuivuus riuduttaa joet ja tappaa karjan. Esimerkkinä samanaikaisesta usean ongelman ketjusta Homer-Dixon muistuttaa elokuusta 2003, jolloin Pohjois-Amerikan koillisosa kärsi laajasta sähkökatkosta. Alkuun shokki tuntui piristävältä vaihtelulta, mutta sitten alkoivat akut hyytyä, bensapumput, raha-automaatit ja tukiasemat sammua, jääkaapit ja pakastimet sulaa. (Samanlainen kehä vaivasi hurrikaanien riepottelemaan rannikkoa Louisianassa tänä vuonna.)

Kytkeytyneisyys on tavallista ekosysteemeissä. Emeritusprofessori Crawford "Buzz" Holling on kehittänyt ekologisia systeemejä koskevan panarkisen teorian, jonka mukaan ekosysteemin adaptiivisuus kiertää syklissä: kasvu, romahdus, uudelleen syntyminen ja taas kasvu. Esimerkiksi metsä ympäristönä muuttuu, kun eliöt kehittyvät. Kasvun alkuvaiheessa biomassan määrän kasvaessa kasvaa myös ravinteiden määrä. Eliölajit tulevat riippuvaisiksi toisistaan. Maatuvat jätökset tarjoavat kasvualusta yhä suuremmalle ja monimuotoisemmalle eliölajistolle. Missä vain elintilaa tai toimintoa tarvitaan, siihen keksii jokin laji keskittyä. Sitten metsä "aikuistuu" ja kasvu hidastuu. Sen tasapaino on herkän itsesäätelyn varassa. Eliölajit toimivat omassa nichessään erinomaisen tehokkaasti. Holling esittää, että tämä kasvu ei voi kestää loputtomiin. Ennen pitkää pitkälle erikoistunut järjestelmä, joka kehittyi runsaan ravinteiden aikana, tuottaa heikkenevän tuoton kehän. Ekosysteemin resilienssi, sen joustavuus ja elinvoimaisuus heikkenevät, kun kaikki sen osat toimivat hyvin pienen marginaalin varassa. Systeemi ei pysty puskuroimaan ulkopuolelta tulevaa shokkia ja sen sisäisten riippuvuuksien ansiosta shokki leviää koko järjestelmään. Samanaikaisesti sen sisäiset riippuvuudet lisääntyvät, sen uudistumispotentia kasvaa, mutta sen resilienssi heikkenee, kun tehokkaasti olosuhteet hyödyntävä systeemi ei jätä uudistumispotentialle energiaa, jolla syntyisi uusia lajeja -- ts. olemassa olevan järjestelmän ylläpito syö yhä suuremman osan potista. Systeemi haurastuu. Tulipalo, myrsky, tuhohyönteisparvi tai kuivuus riittävät romahduttamaan koko ekosysteemin, esim. metsän.

Homer-Dixonin keskeinen ajatus on, että meidän järjestelmämme on tällainen kompleksinen ja kytkeytynyt kokonaisuus, jonka kyky kohdata shokkeja on haurastunut. Hän lainaa Joseph Tainterin ajatuksen Rooman "tuhosta". Rooman kasvu loppui, koska sen pitkälle erikoistunut yhteiskunta alkoi kuluttaa yhä suuremman osan tuotetusta energiasta, ruoasta. Sotaretket toivat pitkään kasvua, mutta mielekkäille huoltoyhteyksille on rajansa. Kun järjestelmä söi yhä enemmän, sivilisaatio aloitti diminishing returns -kiertoajelun.

Meidän talousjärjestelmämme nojaa jatkuvaan kasvuun, ja alkaa olla jo aika selvää, että kasvulla on reunaehdot. Vasta käynnistynyt talouskriisi osoittaa, miten nopeasti ja laajalle tiukkaan kytkeytynyt järjestelmä levittää ongelmansa. Kokonaisuutena kasvuun perustuvaa talousjärjestelmän toimintaa selitetään lisäämään kaiken aikaa selityksiin selityksiä hieman samaan tapaan kuin maakeskeisen maailmankaikkeuden tähtien ratoihin: kiertoratojen sisällä oli kiertoratoja. Järjestelmässä ei ole tasapainoa. Se tuottaa jyrkkää eriarvoistumista. Silti Homer-Dixon ei ole heittämässä kapitalismia romukoppaan, ainoastaan sen globalisoidun muodon, joka haurastuttaa kansainvälisen talouden äärimmäisyyteen viedyllä optimoinnilla.
Taloudellinen ja poliittinen järjestelmä ovat tulosta talouskasvusta ja nojaavat kasvun imperatiiviin. Koska kapitalismi on vallitsevan ideologian mukainen, tarvittavat muutokset muiden ongelmien vaurioiden vähentämiseksi kohtaavat jyrkkää vastustusta. Ideologisesti olemme maalanneet itsemme nurkkaan.

Homer-Dixon lukee auki tilastoja ja maalaa lukijan eteen melko lohduttoman näkymän. Romahdus ei ole kuitenkaan väistämätöntä tai väistämättä huono asia. Erikoistuneisuus purkautuu auki, riippuvuudet katoavat ja metsä voi aloittaa uuden kasvun. Monimuotoisuudelle on lukuisia väyliä toteutua. Tämä katagenesis on kaiketi se upside tässä kaikessa. Lisäksi tähän voi varautua. Jos ihmiset rakentavat uudelleen sen varmennusverkoston, jonka globaali kapitalismi on syönyt, pahimmat ongelmat voidaan välttää, mutta työhön pitää ryhtyä viimeistään nyt. Homer-Dixon kuvaa eri ongelmat hyvin, mutta upside-optimismissa hän hieman kompastelee. Hän tuntuu tavoittelevan "kestävän kasvun" ideaalia, vaikka se on käsitteellinen ristiriita. Ilman "positiivista spinniä" kirja olisi ollut hyvin synkkä, koska ongelmia hallitsisi järjestelmän sisäinen determinismi.

Teksti on moitteetonta asiakieltä. Raunioiden kiertely ja niiden äärellä kontemplointi eivät ole mitenkään loistavia, mutta ehkä ilman omakohtaista kuvausta kirja olisi jäänyt etäiseksi ja kylmäksi. Vaikka kirja on suunnattu "suurelle yleisölle", siinä on yli sata sivua viitteitä ja lähteitä.

Broken Angels

Richard Morgan, Broken Angels. Gollancz, London, UK, 2003.

Muuntohiilen kirjoittaja Richard Morgan jatkaa dystooppisen maailmansa tarinaa. Entinen erikoisjoukkojen upseeri Kovacs sotkeutuu Sanction IV -planeetan arkeologisiin kaivaustöihin. Samalla ympärillä riehuu sota. Marsilaisten teknologian kaivuuseen sekaantuvat korporaatiot, poliitikot ja kapinalliset.

Tietoisuus on edelleen siirrettävissä kehosta toiseen, ja aisteja sekä kykyjä voidaan tehostaa algoritmisin simulaatioin ja huumein. Koska ihminen voidaan ladata periaatteessa mihin tahansa kehoon, ei ole varmaa, kuka on kukin. Rotu menettää merkityksensä, mutta toisaalta kulttuurit korostavat identiteettiä. Hahmojen reaktioiden kautta Morgan onnistuu luomaan harlanilaisuuden ja erityisesti quellismin ympärille lähes myyttisen sävyn.

"War is like any other bad relationship. Of course you want out, but at what price? And perhaps more importantly, once you get out, will you be any better off?"
--Quellcrist Falconer, Campaign Diaries

Tarina vyöryy eteenpäin vauhdilla, eikä Morgan häpeile heittää peliin bioaseita, ydinkärkiä tai marsilaista huipputeknologiaa. Hetkittäin tekstissä vilahtaa filosofisia ongelmia, mutta pian ne peittyvät lääkkeisiin ja ruudinsavuun. Morganin toinen kirja ei ole edeltäjänsä tavoin puhdasta cyberpunkkia mutta on edelleen toimivaa scifiä.

Keisari

Ryszard Kapuściński, Keisari. Puolankielisestä alkuteoksesta Cesarz (1978) suomentanut Tapani Kärkkäinen. Like, Keuruu, 2006.

Ryszard Kapuściński on puolalainen lehtimies ja kirjailija, joka on todistanut monen 1900-luvun päämiehen tai valtion romahdusta. Keisari käsittelee Etiopian hallitsijaa Haile Selassieta, joka piti maata otteessaan vuodesta 1916 vuoteen 1974. Vuonna 1930 hän nousi keisariksi keisarinna Zewditun kuoltua.

Kapuścińskin kirja koostuu Selassien hallinnon virkamiesten, palvelijoiden ja muiden haastatteluista ja kirjoittajan omista kommenteista. Selassie piti ohjat tiukasti omissa käsissään tehden valtakunnassaan pienimmätkin nimitys- ja investointipäätökset. Hovin ilmapiiri oli vainoharhainen; keisari keräsi tietoja laajan ilmiantajaverkostonsa kautta, eikä kukaan voinut olla varma paikastaan hallinnossa. Hän ei kirjoittanut mitään muistiin, vaan nojasi toimissaan ja päätöksissään muistiinsa. Korruptio ja nepotismi rehotti valtoimenaan takapajuisessa ja pysähtyneessä Etiopiassa, mutta ongelmista syytettiin virkamiehistöä. Keisari nautti suurta suosiota kansan parissa. Hänen persoonaansa liitettiin jumalaisia ominaisuuksia, ja hän oli Etiopian kirkon päämies.

Vähitellen kuitenkin 1900-luvun tapahtumat alkavat vaikuttaa myös anakronistiseen keisarikuntaan. Kun kapinalliset julistavat vallankumouksen alkaneeksi radiopuheessaan 1960-luvun alkupuolella, se jää suurelta osalta kuulematta, koska radiot olivat harvinaisia. Vallankumouskin kukistetaan nopeasti.

Sitten 1970-luvun alussa Etiopiaa koettelee nälänhätä, joka pääsee otsikoihin länsimaissa. Korruptoituneet virkamiehet keräsivät viljan omiin varastoihinsa, mistä he myivät sitä roimalla katteella. Köyhin kansanosa vajosi teiden varsille. Länsimaiden avustusoperaatiot tyrehtyivät samoihin virkamiehiin. Opiskelijaoppositio muuttuu äänekkäämmäksi, kun hallitus vähättelee nälänhätää. Upseereista koostuva marxistis-leninistinen derg junailee vallankumouksen välttäen hyökkäämästä suoraan keisarin persoonaa vastaan. Kun virkamiehet keisarin ympäriltä on siivottu pienemmissä erissä, Selassie syrjäytetään 1974.

Kapuścińskin kirjoittamat etiopialaisten haastattelut avaavat uskomattoman urkinnan, korruption ja nepotismin maailman. Sanat asetellaan "virallisen" linjan mukaan, mutta rivien välissä istuu ironia.

Hi-Fi Color for comics

Brian Miller, Kristy Miller, Hi-Fi Color for comics: digital techniques for professional results. Impact, Cincinnati, Ohio, USA, 2008.

Brian Miller pyörittää Hi-Fi Design -yritystä yhdessä vaimonsa Kristyn kanssa värittäen sarjakuvia ja kuvitusta digitaalisesti. Hän tekee hommia mm. DC:lle ja Marvelille, ja nyt Miller ikään kuin raottaa ammattisalaisuuksiaan tämän kirjan muodossa laajemmalle yleisölle. Hi-Fi tulee englannin kielen sanoista High Fidelity, mutta lukija miettii, mille tässä ollaan uskollisia? Äänentoistossa uskollisuuden kohde on selvä, mutta sarjakuvissa ei ehkä niinkään.

Kirja alkaa piirroksen skannaamisella, kuten monet digitaalisen tekniikan oppaat. Sitten esitellään pohjavärien maalaaminen ("flats"), valonlähteet ja varjostukset, musteiden sävyttäminen ("color holds"), skriptien tallettaminen, erikoistehosteet, loisteet ja värien toiminta painoprosessissa. Jokainen vaihe on sangen tiukasti ankkuroitu Adobe Photoshopin käyttöön, vaikka tekijä luetteleekin vaihtoehtoja. Kirjan mukana tulee CD, jolta löytyy siveltimiä, esimerkkejä ja Photoshop-skriptejä. Kirjalla on myös sivusto.

Kirjassa on maallikolle paljon uutta, hyvin käyttökelpoista tietoa. Kirja herätti myös diagnosoimaan, mikä aiheuttaa Photoshop-allergiani. Miller toimii tyypillisesti osana Stan Leen kehittämää työositusta, jossa joku piirtää lyijykynillä pohjan, joku toinen piirtää sen musteilla, joku kolmas värittää. Nyt digitaalisen tekniikan myötä väritystä voidaan hinkata loputtomasti erilaisin gradient-sävyin ja loiste-efektein aina niin pitkään, että sivu näyttää kiiltävältä joulupaperilta. Ongelma ei ole pelkästään amerikkalaisessa supersankarisarjakuvassa, vaan myös ranskalaisen perinteen uudet teokset ovat samojen liukuvien sävyjen ja efektien vallassa. Kun eri vaiheiden taiteilijat viilaavat omaa suoritustaan äärimmilleen, kokonaisuus kärsii.

Yhtä kaikki, kirja on ihan hyvä johdanto photoshoppaamiseen.

Webcomics

Steven Withrow, John Barber, Webcomics: tools and techniques for digital cartooning. Ilex Press, Lewes, UK, 2005.

Steven Withrow kirjoittaa ja piirtää paria verkkosarjakuvaa. Hän on myös kirjoittanut muutaman sarjakuvanteko-oppaan -- erityisesti digitaalisia työkaluja käyttäen. John Barber kirjoittaa ja piirtää Vicious Souvenirs -verkkosarjakuvaa, jota julkaisee Modern Tales -sivusto.

Withrow ja Barber ovat nyt kirjoittaneet kirjan verkkosarjakuvan tekemisestä. Kirjassa haastatellaan noin tusinaa verkkosarjakuvan tekijää, jotka edustavat tyyleiltään ja tekniikoiltaan kattavaa otosta laidasta laitaan. Kultakin heistä kysellään jokseenkin samat peruskysymykset, mikä sai tekemään verkkosarjakuvaa, mitkä ovat printin ja verkon erot, tekeekö verkkosarjakuvilla rahaa, ja mitä tavoitteita tekijällä on. Kukaan ei tunnu tienaavan mitenkään merkittävästi, vaan verkkosarjakuvaa tehdään päivätyön ohessa. Haastattelun lisäksi lähes jokainen esittelee prosessin, jolla sarjakuvasivu syntyy. Haastettelujen ja haastateltavien antamien vaiheittaisten opastusten lomassa Withrow ja Barber esittelevät lyhyesti verkkosarjakuvan keskeisiä käsitteitä ja tekniikoita, kuten skannaaminen, resoluutio, verkkodomainit, ansaintamallit jne.

Kirja ei tarjoa mitään suurta viisautta tai oikotietä sarjakuvan tekemiseen. Photoshop-temput ovat toki käyttökelpoisia, ja haastateltavien näkemykset ja tekniikat ovat ihan kiinnostavia.

Kirjoittamisesta

Stephen King, Kirjoittamisesta: Muistelma leipätyöstä. Englanninkielisestä alkuteoksesta On Writing. A Memoir of the Craft (2000) suomentanut Ilkka Rekiaro. Tammi, Juva, 2006.

Kauhukirjailija Stephen King ei esittelyjä kaivanne. Hän on kirjoittanut huomattavan määrän romaaneja, joita on myyty kaikkiaan yli 350 miljoonaa kappaletta. Hän on kirjoittanut myös novelleja ja elokuvakäsikirjoituksia -- hänen töistään on tehty yli sata elokuvaa. Kriitikot eivät ole olleet yhtä suopeita kuin yleisö.

Kirjoittamisesta on omaelämänkerrannallinen teos siitä, miten Kingistä tuli kirjailija ja mitä kirjoittaminen hänen mukaansa on. Omaelämänkerta, tai "ansioluettelo" kuten King sen nimeää, on ihan kiinnostava selvitys kirjailijan lapsuuteen ja kirjoittamisuraan. Ne 1970- ja 1980-lukujen kirjat, jotka minä olen lukenut, on kirjoitettu ensin alkoholin ja sitten huumeiden vaikutuksen alaisena. Mies sittemmin raitistui.

Ohjeet kirjoittamiseen eivät tarjoa mitään ihmeellistä. King puhuu keskustelevaan sävyyn lukemisen tärkeydestä, kuvauksesta, dialogista, kieliopista, teemasta ja agenteista, mutta ohjeet ovat pääosin ympäripyöreitä ja Kingin ote hieman ponneton tai veltto. Ehkä maanisen kauhukirjailijan resepti ei ole helposti siirrettävissä Kingin ulkopuolelle -- todennäköisemmin kirjoittamiseen ei ole reseptiä. Oli miten oli, kirjoittamiskursseja King ei suosittele, vaan lukemista ja kirjoittamista; oikotietä ei ole.

Käännös anglismeineen tuntuu huolettomalta, miltei huolimattomalta. Osa esimerkkitekstikatkelmista on jätetty kääntämättä tykkänään.

Kun öljy loppuu

Paul Roberts, Kun öljy loppuu -- uuden energiatalouden vaihtoehdot. Alkuteoksesta The End of Oil -- on the edge of a perilous new world (2004) suomentanut Riitta Kankkunen. Edita, Helsinki, 2006.

Paul Roberts on yhdysvaltalainen, pitkään ympäristön, teknologian ja talouden vuorovaikutuksesta kirjoittanut ja luennoinut toimittaja. Kun öljy loppuu on hänen ensimmäinen kirjansa, ja se käsittelee halvan öljyn tulevaisuutta ja vaihtoehtoja.

Ensimmäiseksi maallikko jää miettimään kirjan nimeä.  Öljy ei ole loppumassa, sillä sitä on noin puolet jäljellä. Öljyn  tuotanto on saavuttamassa huippunsa, jonka jälkeen tuotantoluvut laskevat vääjäämättä. Peak oil -skenaariossa ei ole kyse öljy varannoista vaan tuotannosta. It's all about the flow.  Samaan aikaan, kun tuotanto on kääntymässä laskuun, populaatio lisääntyy, elintaso nousee ja energian kulutus kasvaa. Kysyntä siis kasvaa ja tuotanto hiipuu. Jäljellä olevat lähteet ovat pieniä, vaikeissa paikoissa ja huonolaatuisia.  Niinpä energian hinta nousee väistämättä tulevaisuudessa, eikä mikään näköpiirissä oleva teknologia tule muuttamaan tätä. No jaa, kylmäfuusio voisi kyllä muuttaa...

Joka tapauksessa Roberts ei esitä peak oil -tilannetta mitenkään ansiokkaasti. Kirjassa ei ole tilastoja, kuvaajia tai kaavioita selvittämään sangen monimutkaista ja usein väärin ymmärrettyä asiaa. Ehkäpä Roberts ottaakin peak oilin lähtökohdakseen ja luotaa öljyn vaihtoehtoja. Asiaa ruoditaan erityisesti Yhdysvaltojen näkökulmasta.

Vaihtoehtojen esittely alkaa vedystä. Roberts esittelee vetyä käyttävän polttokennofirman nousun, hypen, ja hiipumisen. Lupauksia ei voitu lunastaa ja niin seuraavilla firmoilla on oleva vaikeuksia voittaa sijoittajat puolelleen. Polttokennot voisivat soveltua teollisuuskäyttöön, mutta esimerkiksi ajoneuvojen energialähteinä ne ovat hankalia. Lisäksi, vaikka vety on universumin yleisin alkuaine, vetyä on saatavilla kaikkein kätevimmin hiilivedyistä, maakaasusta ja öljystä.

Maakaasu on hyvin houkutteleva vaihtoehto, mutta sekin on rajallinen, fossiilinen polttoaine ja sitä löytyy jokseenkin samoista maista kuin öljyä. Geologia on suosinut Venäjää. Maakaasu voi soveltua siirtymävaiheen energiaksi, mutta pysyvää ryhtiliikettä siitä ei saa. Sen kuljettaminen muuten kuin putkia pitkin on taloudellisesti raskaampaa. Putket kulkevat usein ilmastollisesti tai poliittisesti vaikeiden alueiden halki.

Kivihiili on todennäköinen ratkaisu. Keskeisillä teollisuusmailla, kuten USA, Saksa ja Kiina, on sitä omasta takaa, ja teoriassa sitä olisi mahdollisuus polttaa puhtaasti -- joskin parhaat kivihiililaadutkin alkavat olla finito. Vaikka "parempaa ja puhtaampaa" teknologiaa on olemassa, kilpailuasetelma vaikeuttaa niiden valjastamista. Yhdysvalloissa monet kivihiilivoimalat on lobattu ympäristösäädösten ulkopuolelle, koska puhtaampi teknologia vaatisi lisäinvestointeja, jotka pidentäisivät hiilivoimalan takaisinmaksuaikaa. Voimalat nielevät miljardeja, ja niiden kuoletus kestää vuosikymmeniä. Poliitikot eivät uskalla painostaa "kivihiiliosavaltioita". Kiinan ongelma on räjähdysmäisesti kasvava energian kysyntä. Vuodessa siellä rakennetaan arvioilta 60 kivihiilivoimalaa. Energian puute ja sähkökatkokset ovat endeemisiä. Uuden, paremman teknologian käyttöönotto on haave.

Keskeinen ongelma vaihtoehtojen käyttöönotossa on, että ne kilpailevat halvan energian kanssa. Vaihtoehdot ovat poikkeuksetta kalliimpia kuin öljy ja maakaasu. Kaikki energiamuodot eivät ole edes korvike öljylle. Kivihiili liikuttaa autoja tai lentokoneita aika heikosti. 

Robertsin mukaan yksi parhaista energian lähteistä on säästäminen. Länsimaat ja erityisesti Yhdysvallat ovat eläneet huolettomasti ilman käsitystä tai tuntemusta siitä, mistä energia tulee, miten paljon sitä kuluu mihinkin ja miten energia mahdollistaa ns. länsimaisen arkikokemuksen. BKT:n ja energian kulutuksen välillä on vahva positiivinen korrelaatio. Hinnoittelumekanismit pitäisi nyt suunnitella palkitsemaan kestävää kehitystä (Prof. Bartlettin mukaan kestävää kehitystä ei ole suljetussa järjestelmässä, ja niin kestävä kehitys on käsitteellinen ristiriita). Auton hinnassa pitäisi näkyä koko elinkaaresta koituvat kustannukset, jotka tällä hetkellä on ulkoistettu tuleville sukupolville ympäristöongelmien muodossa.

Kokonaisuutena tulevaisuuden energiaratkaisu tulee Robertsin visioissa olemaan hajautettu ja monipuolinen. Sähköverkko on kaksisuuntainen siinä mielessä, että kotitaloudet voivat tuottaa energiaa esim. aurinkopaneelein ja myydä ylijäämänsä verkkoon. Osa energiasta tulee vesi-, tuuli- ja vuorovesivoimasta. Siinä sitten tasapainoillaan hiilidioksidipäästöjen ja kulutuksen välillä. Fossiilisia polttoaineita käytetään todennäköisesti niin kauan kuin se on taloudellisesti suinkin mahdollista.

Roberts on toimittaja ja hän kertoo tarinaa. Niinpä luvusta toiseen siirtyessään hän saattaa vaihtaa etäisestä tyylistä omakohtaiseen kerrontaan. Hän vierailee Saudi-Arabian ja Kaspianmeren öljykentillä, Kalifornian leväplantaaseilla ja kaasusatamissa. Hän puhuu ilmastonmuutoksen uhkista, Kiinan energian puutteesta ja Bushin hallinnon haluttomuudesta rajoittaa energiankulutusta.

Suomennos on siistiä ja täsmällistä. Amerikkalainen ja suomalainen triljoona taitavat mennä kerran sekaisin, muutoin teksti on napakkaa.