How to write a mystery

Larry Beinhart, How to write a mystery. Ballantine Books, New York, NY, USA, 1996.

Larry Beinhart on yhdysvaltalainen kirjailija, joka on voittanut palkintoja ja jonka kirjasta on tehty elokuva (Wag the dog). How to write a mystery on nimensä mukaisesti opas dekkarin kirjoittamiseen. Monien lukemista harrastavien tapaan Beinhart lukee dekkareita, pitää dekkareista, ja niinpä hän kaivaa kaikki esikuvansa ja esimerkkinsä dekkareista. Kirjassa ei juuri kirjallisuusklassikoita vilahda.

Moniin muihin kirjoittamisoppaisiin verrattuna How to write a mystery poikkeaa siinä, ettei se tunnu pureskelevan juonen, hahmojen tai kohtausten rakentamista tai dialogin ja kuvauksen kirjoittamista tai kuvausta, vaikka näille kaikille kirja omistaa kokonaisen luvun. Beinhart toki mainitsee monien asioiden tärkeyden, mutta leppoisa, anekdoottien ryydittämä kirjoitustyyli ei tuota mitään kaavaa tai moniportaista ohjelmaa. Kirjan opetuksen voisi tiivistää sanoihin: katso mallia.

Pimeyden sydän

Joseph Conrad, Pimeyden sydän.  Englanninkielisestä alkuteoksesta "Heart of Darkness" (1902) suomentanut Kristiina Kivivuori. Otava, Keuruu, 2010.

Joseph Conrad (1857-1924) syntyi Venäjän miehittämässä Puolassa, eli perheensä kanssa karkotettuna Pohjois-Venäjällä ja päätyi vanhempiensa kuoltua 16-vuotiaana Marseilleen ja sitä kautta merille. Hieman myöhemmin hän pestautui englantilaiseen laivaan ja työskenteli itsensä kapteeniksi ja Britannian kansalaiseksi. Conrad aloitti kirjailijan uransa vuonna 1894 seilattuaan maailman meriä (ja jokia) 20 vuotta.

Pimeyden sydän alkaa seesteisesti Thamesin suistossa. Joukko ystävyksiä odottaa nousuvettä keikkuvan laivan kannella, ja yksi miehistä, Charles Marlow, kertoo ajankuluksi kokemuksistaan belgialaisen kauppayhtiön palveluksessa jokilaivan kapteenina. Jokea ympäröivä viidakko on musta, mutta mustempia ovat eurooppalaisen siirtomaahallinnon tavat, joilla se kohtelee paikallisia. Marlow saa tehtäväkseen noutaa englantilaisen norsunluukauppiaan, Kurtzin, kaukaa yläjuoksulta. Kurtz on vienyt äärimmilleen keinot, joilla hän norsunluuta hankkii, ja selitykset, joilla hän oikeuttaa tekonsa.

Pimeyden sydän on englanninkielisiä klassikoita ja ehkä syystä. Kerronta on paikoin lumoavaa. Kuuluisin kirjasta tehty elokuvasovitus lienee Francis Ford Coppolan Ilmestyskirja. Nyt., joka sijoittaa hyvin väljästi kirjaa seuraavat tapahtumat Vietnamin sodan keskelle.

Veriveljien saaga ja Viinimaan saaga

Veriveljien saaga ja Viinimaan saaga. Suomentanut ja toimittanut Jyrki Mäntylä. Otava, Helsinki, 1971.

Veriveljien saaga (Fóstbrœðra saga) on kirjoitettu noin vuonna 1200. Sen tapahtumat sijoittuvat 1000-luvun alkuun. Thorgeirr ja Thormodr (uudemmissa teksteissä Þorgeirr ja Þormóðr), kaksi pystyvää miestä, solmivat verivalan, joka velvoittaa heitä kostamaan toistensa kuolemat. He kiertävät alkuun yhdessä oikaisemassa vääryyksiä ja herättämässä uusia. Sitten Thorgeirr varomattomasti pohtii ääneen, kumpi heistä jäisi niskan päälle, jos he ottelisivat. Thormodr loukkaantuu ja toteaa, että on parempi, että he kulkevat eri teitä. Thorgeirr jatkaa rohkeaa ja itsetuhoista toimintaansa. Thormodr päätyy Norjan kuninkaan Olafrin hoviin hird-mieheksi. Kun uutiset Thorgeirrin kuolemasta saavuttavat Thormodrin, hän alkaa lunastaa verivalaansa -- runoilun ja naisten kanssa pelaamisen lomassa. 

Viinimaan saaga, eli toiselta nimeltään Erik Punaisen saaga (Eiríks saga rauða) kertoo islantilaisten matkoista Pohjois-Amerikkaan. Tosin Wikipedian mukaan Viinimaan saaga käsittää myös Grönlantilaissaagat, joita Mäntylä ei ole kirjaan kääntänyt. Joka tapauksessa Erik Punainen tulee julistetuksi lainsuojattomaksi ja joutuu muuttamaan Grönlantiin. Hänen poikansa Leifir joutuu purjehduksillaan harhaan ja tulee osuneeksi Hellulandiin (Baffininsaari), Marklandiin (Labrador) ja Viinimaahan (Newfoundland). Matkoilla vastaan tulee skraelingeja, käydään kauppaa ja lopuksi tapellaan. Liitteissä Mäntylä viittaa asiantuntijoiden keskusteluun siitä, viittaako Vinland viiniin vai niittyyn tai laitumeen.

Mäntylän käännös kulkee hyvin. Johdanto avaa saagakirjallisuuden historiaa (kirjoittajia ovat kristityt munkit, jotka halusivat tallentaa maan historiaa) ja liitteet selittävät erityissanastoa.

He

Asko Sahlberg, He. WSOY, Juva, 2010.

Asko Sahlbergin He on lyhyt, Suomen sodan vaiheille sijoittuva romaani. Sodassa veljekset Henrik ja Erik ovat taistelleet eri puolilla. Henrikin kotiinpaluu Pietarista nostaa esiin vanhat kaunat. He on hevonen ja Henrik. He ovat vieneet esikoisen osan. He ovat vihollinen sodassa.

Sahlbergin tragedia etenee eri henkilöiden kautta. Kieli on paksua. Siellä täällä vilahtaa agraarisanastoa ikään kuin lavasteeksi, muuten ajattelu etenee modernein termein. Muutamissa kohdin hyvän rytmin rikkovat johtopäättein ladatut, pitkistä yhdyssanoista leivotut adjektiivit.

Gísli Súrinpojan saaga

Gísli Súrinpojan saaga. Islanninkielisestä alkuteoksesta Gísla saga Súrssonar suomentanut ja toimittanut Joonas Ahola. Johnny Kniga, Juva, 2003.

Gisli Surinpojan saaga on yksi ns. islantilaissaagoista, eli islantilaisista sukutarinoista, jotka kirjoitettin 1200-1300 -luvuilla mutta jotka kertovat Islannin asutuksen varhaisvaiheista 900-l000. Naisten käymä keskustelu johtaa verikoston kierteeseen, kun Gislin lanko salakuuntelee vaimonsa varomattomia tunnustuksia eikä kestä ajatusta jostakusta vaimolleen mieleisemmästä. Lanko tappaa, ja sen Gisli ottaa asiakseen kostaa. Seuraa lainsuojattomuus ja pitkä takaa-ajo.

Kirjassa on saagakirjallisuutta laajemmin esittelevä johdanto, karttoja, bibliografia ja skaldirunoutta käsittelevä liite, jossa kääntäjä Joonas Ahola esittelee Gislin lausumien runojen sanastoa, kielikuvia, rytmiä ja kääntämistä. Kaikki kirjassa esiintyneet runot on liitteissä alkukielisinä, sanatarkasti käännettyinä ja nykysuomeksi tulkittuina. Käännös kulkee hyvin, ja johdanto sekä runoliite ovat erinomaisen mielenkiintoisia. Suomentaja valmistelee Helsingin yliopistossa väitöskirjaa henkipatoista keskiajan islantilaisessa kirjallisuudessa.

Miekkojen laulu

Bernard Cornwell, Miekkojen laulu. Englanninkielisestä alkuteoksesta Sword Song (2007) suomentanut Ulla Lempinen. Bazar, Norhaven, Tanska, 2011.

Bernard Cornwellin tarina 800-luvun lopun englannissa jatkuu. Uhtred, tanskalaisten kasvattama englantilainen soturi ja kuningas Alfredin sotapäällikkö, horjuu kahden perimänsä välillä, kun uudet viikinkipäälliköt kokoavat voimiaan Lontooseen ja piinaavat laivoillaan koko itärannikkoa. Cornwellin kertomus ei yllä aivan ensimmäisten osien tasolle, mutta edelleen värikäs ajankuva saksien Englannista jaksaa viihdyttää.

Sarjan aikaisemmat osat ovat Viimeinen kuningaskunta, Kalpea Ratsastaja ja Pohjoisen valtiaat.

The Golden Bough

Sir James Frazer, The Golden Bough: A Study in Magic and Religion. Abridged Edition in one volume. MacMillan & Co., London, UK, 1954.

Sir James Frazer (1854-1941) oli skotlantilainen sosiaaliantropologi, jonka työ uskontojen ja mytologioiden parissa oli ilmestyessään hyvin vaikutusvaltainen. Frazer tuli tunnetuksi teoksestaan The Golden Bough, joka julkaistiin kahtena niteenä vuonna 1890. Kirjan kolmas laitos julkaistiin kaksitoistaosaisena sarjana 1906-15. Tämä on lyhennetty laitos, joka julkaistiin alunperin vuonna 1922. Kirjassaan Frazer tarkasteli uskontoja nimenomaan kulttuurisina ilmiöinä vertaillen eri perinteiden ja kulttuurien ilmiöitä, ja kristinuskon käsitteleminen ilman teologiaa nosti aikanaan myrskyn. 

Kirjassa on lukemattomia esimerkkejä uskomuksista, rituaaleista, tabuista, joista miltei kaikki liittyvät jotenkin sympaattiseen magiaan, jota on kahta lajia. Homeopaattinen tai imitatiivinen magia perustuu ajatukselle, että syy tuottaa seurauksen jonkin yhteisen piirteen vuoksi, eli syy ja seuraus ovat jollain tapaa samanlaisia vaikka muodon, nimen, tilan tai värin kautta. Voodoo on esimerkki homeopaattisesta magiasta: aiheuttamalla vamma henkilöä esittävälle nukelle aiheutetaan vamma varsinaiselle henkilölle. Muinaisessa Intiassa keltatautia yritettiin ehkäistä manaamalla keltainen väri pysymään keltaisissa asioissa (kukissa, eläimissä, auringossa) punaiseksi maalatun härän avulla. Sadetta tuotettiin murskaamalla sammakoita. Poronsarvien kovuus siirtyy jauheesta mieheen ja niin edelleen. Tartuntamagia (contagious magic) perustuu ajatukselle, että syy tuottaa seurauksen välillisen kosketuksen kautta. Ihmiselle voidaan aiheuttaa vahinkoa hänen ruoantähteiden, hiusten pätkien, jalanjälkien tms. kautta. 

Alkuun Frazer halusi selvittää Arician (nyk. La Riccia) seudulla sijaitsevaan lehtoon liittyvän omituisen perinteen: Miksi  Dianalle vihitty pappi vartioi siellä pyhää puuta? Miksi virka ansaittiin kaksintaistelussa edellistä pappia vastaan? Miksi pappia kutsuttiin metsän kuninkaaksi? Frazerin mukaan samanlaista pappeutta ei ole tavattu antiikissa, joten hän lähtee etsimään vastauksia hieman kauempaa. Lyhennetyssäkin laitoksessa Frazer käyttää seitsemisensataa sivua kulttuuristen ja myyttisesten analogioiden rakentamiseen.

Frazerin keskeinen ajatus on, että samat myytit ja rituaalit toistuvat eri kulttuureissa eri puolilla maailmaa hyvin samantapaisina. Tämä johtuu siitä, että vanhat uskonnot olivat Frazerin mukaan alkujaan hedelmällisyyskultteja, joissa sakraalikuningas eli pyhässä avioliitossa hedelmällisyyden jumalattaren kanssa. Sakraalikuningas säännöllisesti myös uhrattiin, koska ihmisenä hän vanheni, väheni ja sairastui. Perillinen olisi mahdollisesti kantanut samoja heikkouksia, joten oli parempi, että seuraaja oli vieras, joka ansaitsi tehtävänsä taistelun kautta. Kuolemasta seurasi uudelleen syntyminen.

Ariciassa haastajan piti ennen otteluaan taittaa pyhästä puusta "kultainen oksa". Frazer päättelee, että kultainen oksa on misteli, joka eli loisena usein tammen kyljessä ja jolla katsottiin olevan kosolti maagisia ominaisuuksia kautta Euroopan.

Frazerin kerronta ei ole tavattoman arvolatautunutta, kun hän esittelee rituaaleja ja uskomuksia, mutta hän mittaa maailmaa englantilaisen herrasmiehen nojatuolista käsin. Hän pitää tutkimiaan kulttuureja alempiarvoisina ja kutsuu niiden jäseniä villi-ihmisiksi, koska ne eivät tunnusta tieteellistä ajattelua. Sittemmin antropologiassa on otettu pitkiä harppauksia, mutta Frazer oli ensimmäisiä, joille taikauskoiset rituaalit eivät olleet pelkästään joukko sekavia uskomuksia ja tekoja, vaan niillä oli selkeä syy, joka oli luettavissa auki kulttuurista itsestään tai muista kulttuureista, joissa esiintyi samankaltaisia uskomuksia. 

Frazerin englanti on kerrassaan loistavaa, mutta hän ei suunnattomasti perustele esimerkkejään tai arvioi niiden laajuutta saati pätevyyttä suhteessa esittämäänsä argumenttiin. Kirjassa on hakemisto mutta ei bibliografiaa.