Varjo

Karin Alvtegen, Varjo. Ruotsinkielisestä alkuteoksesta Skugga (2007) suomentanut Sirkka-Liisa Sjöblom. WSOY, Juva, 2008.

Karin Alvtegen on ruotsalainen kirjailija, käsikirjoittaja ja lavastaja. Varjo on hänen viides suomennettu kirjansa. Se kertoo Nobel-palkitusta kirjailijasta Axel Ragnerfeldtistä ja hänen perheestään. Perhettä palvellut kotiapulainen kuolee vanhuuteen, ja testamentti kaivaa esiin vanhat synnit, joita perhe on hautonut vuosikymmeniä. Takakansi mainostaa kirjaa psykologiseksi "huippujännäriksi", mutta jännitystä syntyy vasta loppupuolella. Alkutilanne on niin ladattu, että kirja on ennalta-arvattava.

Lumiukko

Jo Nesbø, Lumiukko. Norjankielisestä alkuteoksesta Snømannen (2007) suomentanut Outi Menna. WSOY, Juva, 2009.

Norjalaisen Jo Nesbøn dekkarissa Oslossa katoaa perheenäiti. Talon pihalle jää selittämätön lumiukko. Kun tulee esiin toinen samantyyppinen katoamistapaus, apulaispoliisipäällikkö Harry Hole tietää jahtaavansa sarjamurhaajaa. Hole saa tasapainoilla vuotavan poliisilaitoksen ja nälkäisen lehdistön välillä.

Nesbøn kerronta on edelleen napakkaa. Tällä kertaa tarinassa on vähemmän Holea ja enemmän juonenkäänteitä.

Pelastaja

Jo Nesbø, Pelastaja. Norjankielisestä alkuteoksesta Frelseren (2005) suomentanut Outi Menna. WSOY, Juva, 2008.

Norjalaisen Jo Nesbøn oslolainen apulaispoliisipäällikkö Harry Hole saa selvitettäväkseen Pelastusarmeijan sotilaan murhan. Miestä ammuttiin päähän joulupadan vieressä vilkkaalla kadulla, mutta kukaan ei tunnu pystyvän antamaan ampujasta tuntomerkkejä eikä muistamaan kasvoja.

Nesbø kirjoittaa vakuuttavaa rikosdraamaa. Harry Hole kompastelee poliisijohdon, rikollisten, läheistensä ja itsensä kanssa olematta typerä, itsekäs tai kylmä.

The Maritime Paintings of Montague Dawson

Ron Ranson, The Maritime Paintings of Montague Dawson. David & Charles, Newton Abbot, UK, 2008 (1993).

Montague Dawson (1895-1973) oli englantilainen taidemaalari, Henry Dawsonin pojanpoika. Taideharrastuksensa hän aloitti varhain, ja myi ensimmäisiä töitään jo ennen teini-ikää. Sitten hän päätyi kuvittajaksi Lontooseen, kunnes ensimmäinen maailmansota alkoi. Sodan ajan hän palveli Laivastossa pienillä aluksilla, kuten troolareilla ja miinanraivaajilla. Samaan aikaan hän teki mustavalkoista lehtikuvitusta sodan tapahtumista. Sodan jälkeen Dawson päätyi Charles Napier Hemyn oppiin ja kaupallinen kuvitus jäi sivuun. Toisen maailmansodan aikaan hän teki pikkutarkkaa lehtikuvitusta kiertäen telakoita, haastatellen silminnäkijöitä ja syynäten Laivaston tarjoamia piirustuksia.

Dawson oli hyvin ahkera ja tuottelias, ja hänen työnsä hallitsi ja sääteli myös perhe-elämää. Hän oli parhaina vuosinaan tiettävästi Picasson jälkeen parhaiten ansaitseva taidemaalari. Erityisen haluttuja olivat hänen maalauksensa klippereistä, yhdysvalloissa kehitetyistä erittäin nopeista purjelaivoista, joilla rikottiin nopeusennätyksiä kaikilla reiteillä.

The Maritime Paintings of Montague Dawson käsittää yli 80 maalauksen lisäksi piiroksia, luonnoksia ja muutamia valokuvia. Aaltoilevan meren, pilvisen taivaan ja vanhojen purjealusten käsittely on lumoavaa.

A Celebration of Marine Art

A Celebration of Marine Art: Sixty Years of the Royal Society of Marine Artists. Bounty Books, London, UK, 2008 (1996).

Royal Society of Marine Artists, l. Kuninkaallinen meriaiheisen taiteen yhdistys, perustettiin 1939 vahvistamaan meriaiheisen taiteen arvostusta Britanniassa. Yhdistys on vuosien ajan järjestänyt lukuisia näyttelyitä, esitelmiä ja työpajoja. A Celebration of Marine Art on kuusikymmenvuotisjuhlakirja ja esittelee meriaiheisia maalauksia vuosikymmenten varrelta. Maalaukset on jaoteltu purjelaivoihin, sota-ajan taiteilijoihin ja laivostotöihin, jokia, rannikkoa ja suistoja esittäviin tauluihin ja lopulta höyrylaiva-aikakauteen, johon lasketaan myös modernit tankkerit. Jokaisen luvun aloittaa esipuhe, joka luotaa muutoksia yhdistyksen historian ajoilta.

Purjelaivoja ei ole enää kaupallisessa käytössä, eikä "eläviä malleja" ole entiseen tapaan tarjolla. Yhdistyksen perustamisen aikoihin jäseninä oli maalareita, jotka olivat aloittaneet uransa viktoriaanisella aikakaudella ennen höyrylaivoja. Juhlakirjan tyyliin Mark Myers ylistää maalareiden autenttisuuden halua ja hinkua merille: mahdollisuuksien mukaan he hakeutuvat opetuskäytössä oleville purjelaivoille. Toisaalta kenties vanhin meriaiheinen maalaustaide on kuvannut meritaisteluita ilman malleja tai edes tarkkaa tietoa aikakauden laivoista. Historiallisten laivojen maalausperinne voi edelleen hyvin.

Toisen maailmansodan aikana Britannian laivasto piti riveissään muutamia taidemaalareita, joiden tehtävä oli ikuistaa operaatiota Välimerellä ja Atlantilla. Esipuheessaan John Worsley mainitsee jääneensä sotavangiksi Sisiliassa. Laivaston maalausperinne on sittemmin jatkunut mutta laimeampana.

Jokien, rannikoiden ja suistojen maalaus on dokumentoinut aaltojen iskeytymistä rantakiviin, laskuveden maalle jättämiä purjeveneitä, kalastusalusten aamuista lähtöä. Toki teknologia on muuttunut, kalastus on vähentynyt, ja mustaa savua tuksuttavat hinaajat on poistettu käytöstä.

Höyrylaiva-aikauden esimerkeiksi poimitut maalaukset esittävät usein kuivatelakoita, vanhoja, ruosteisia troolareita tai risteilijöitä. Esipuheessa Colin Verity toteaa, että nykyiset tankkerit ovat satamissa hyvin lyhyen aikaa, eivätkä ne ole vanhojen tai rapistuvien laivojen tapaan helposti käännettävissä mielenkiintoisiksi maalauksiksi.

Kirjassa esitellyt maalaukset ovat pääosin öljyvärein maalattuja, mutta mukana on myös akvarelleja ja muutama erinomainen pastellityö.

Häirikkötehdas

Ville Vuorela, Häirikkötehdas: nörttinä koulussa ja töissä. Finn Lectura, Saarijärvi, 2011.

Internet on tarjonnut alakulttuureille elintärkeän kanavan. Internetissä pelattavien moninpelin ympärille on muodostunut yhteisöjä. Kanssakäyminen (ja kiusaaminen) on saanut uudenlaisia muotoja. Samaan aikaan nörttien taidot ovat muuttuneet yhteiskunnan kannalta kullanarvoisiksi (jos nördeiksi ei lasketa kaikkia tietokonepeleihin uppoutuvia hedonisteja). Kulttuuri on monin tavoin nördeistynyt.

Peliteollisuus on nopeasti kasvava viihteen muoto, joka perinteisten arvojen suunnalta näyttää rappiolta. Pelien vaarallisuutta lapsille korostetaan, vaikka keskimääräinen peliharrastaja on 30-vuotias mies ja peleissä kuten elokuvissa kulkee ikärajat. Peliharrastus ei ole tehnytkään pelaajista saatananpalvojia tai väkivaltaisia huumehörhöjä, kuten valtavirta halusi pitkään ajatella. Monet pelialalla toimivat ammattilaiset ovat toki poikkeavuuksia, jotka nähneet peruskoulun huonot puolet hyvin läheltä, mutta ohjelmistoala ja erityisesti pelifirmat ovat ehkä muita suvaitsevaisempia.

Ville Vuorela on suomalainen pelisuunnittelija. Vuorela on toiminut monessa tietokonepeliyhtiössä suunnittelijana ja julkaissut viisi perinteistä pöytäroolipeliä. Häirikkötehdas on kokoelma kirjoituksia peruskoulusta, internetin tuomasta murroksesta ja peliteollisuudesta. Peruskoulua tuskin kukaan muistaa lämmöllä, mutta Vuorela joutui pahasti luokanvalvojain yhdenmukaistamisvimman hampaisiin. Oma lukunsa on koulukiusaaminen, ja yksi Vuorelan pointti tuntuukin olevan, että opettajat ovat lasten ja nuorten edesottamuksista pahasti pihalla. Niinpä lapset ja nuoret pitkälti kasvattavat toisensa, jolloin kaikki poikkeavuudet pääsevät osaksi Kärpästen Herrasta. Vuorela pohtii pelien ja pelikäsitteiden soveltuvuutta opetukseen, mutta kaikki näyttäisi edellyttävän pienempiä luokkakokoja.

Häirikkötehdas on omaelämänkerrannallinen selvitys ja jonkinlainen pamfletti. Koulun ja pelien käsittely vuorottelee luvusta toiseen ilman ilmiselvää rakennetta. Betonibunkkereihin rakennettujen koulujen jäykät otteet ovat helposti tunnistettavia kaikille historiattomien lähiöiden kasvateille. Yhdenmukaistamisessa tulee uhreja, mutta 1980-luvun jälkeen kulttuuri on pirstoutunut, eikä se entiseen tapaan tarjoa jaettuja arvoja, joita vasten systeemi voisi lapsia jauhaa. Ohjelmajulistus jää epäselväksi ja samoin julistuksen kohdeyleisö. Kenties kirja on tarkoitettu opettajille tai sosiologeille muistutukseksi erilaisuudesta, joka väärin tulkitaan häiriköinniksi.

Veritimantit

Jo Nesbø, Veritimantit. Norjankielisestä alkuteoksesta Marekors (2003) suomentanut Outi Menna (2006). WSOY, Juva, 2008.

Norjalaisen dekkarikirjailijan Jo Nesbøn luoma apulaispoliisipäällikkö Harry Hole on ratkennut ryyppäämään. Sitten löytyy murhattu nainen, jonka otsassa on luodinreikä ja silmäluomen alla punainen, hiottu timantti. Hole yrittää päästä tolpilleen samaan aikaan, kun murhaaja kiihdyttää vauhtiaan.

Nesbøn tarina imaisee mukaansa, vaikka hetkittäin kiekkoa haetaan aika kaukaa; kielikuvat ja sivujuonteiden koristeet kasvavat koukeroisiksi. Silti impulsiivinen Hole, eteenpäin puskevat juonenkäänteet ja helteinen Oslo poliiseineen, katuineen ja ihmisineen lumoavat.