perjantai 2. heinäkuuta 2010

Sellaista oli atsteekkien elämä espanjalaisvalloituksen aikana

Jacques Soustelle, Sellaista oli atsteekkien elämä espanjalaisvalloituksen aikana. Ranskankielisestä alkuteoksesta La vie quotidienne des Aztèques à la veille de la conquête espagnole (1955) suomentanut Marja-Kaarina Renkonen. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo, 1968.

Ranskalainen akateemikko Jacques Soustelle (1912-1990) teki uran politiikassa ja Amerikan esikolumbiaanisessa antropologiassa. Sellaista oli atsteekkien elämä julkaistiin ensi kertaa vuonna 1955 osana Hacheten vuonna 1938 käynnistämää La vie quotidienne -tietokirjasarjaa, jonka tarkoitus oli välittää ajankuvaa historiasta kiinnostuneille maallikoille. Yksi sarjan aikaisemmista teoksista on Flacelièren Sellaista oli elämä antiikin Kreikassa.

Atsteekit ovat tutkijoille monella tapaa epäkiitollinen kulttuuri. Vaikka arkeologiset tutkimukset ovat Soustellen mukaan olleet hedelmällisiä, kulttuurin runsaasta kirjallisesta materiaalista on jäljellä vain rippeitä. Ensimmäiset eurooppalaiset eivät arvostaneet atsteekkien sivilisaatiota eivätkä erityisesti sen uskontoja. Niinpä piispa Zumarraga kokosi uskonnolliset ja maalliset teokset rovioksi. Alkuperäistekstien sijaan jäljellä on reconquistan maattomien hidalgojen, fanaattisten munkkien ja askeettisten lähetyssaarnaajien kuvauksia.

Johdannon jälkeen Soustelle aloittaa käsittelemällä México-Tenochtitlán kaupungin syntyä, historiaa ja rakennetta. Nimi Tenochtitlàn johtuu viikunapuun nimestä ja México joidenkin arvioiden mukaan Mexitl-jumalasta, jota symboloi kaktuksessa istuva käärmettä nielevä kotka. Kaupunkia asuttivat atsteekit, joka oli alunperin metsästäjä-keräilijä -heimo ja joka sittemmin vaelsi Meksikon ylätasangolle (Aztlánista, valkeasta maasta), omaksui maanviljelyksen ja alisti naapuriheimot valtaansa. Nykyisen Mexico Cityn paikalla sijainnut México-Tenochtitlàn oli kanavien halkoma, espanjalaisvalloitusten aikaan 1500-luvun alussa muutaman sadantuhannen asukkaan koti ja kaupan keskus. Ensimmäinen luku on hieman sekava: se on sekoitus kaupungin yksityiskohtia ja silmäyksiä pidempään historiaan.

Atsteekkien heimot perustuivat klaaneihin ja talonpoikaissotureihin, mutta aikaa myöten erikoistuminen saa sijaa, ja hallitsijan apuna toimii laaja hierarkinen virkamiehistö. Alunperin vaalein, sittemmin hallitsijan päätöksellä valitut tecuhtlit, mahtimiehet, muodostivat hallinnon, upseeriston ja oikeuslaitoksen eliitin. He nojasivat paikallisessa hallinnossaan alempiin virkamiehiin, capulleceihin, ja saivat kantaa veroa. Kuten Roomassakin, pätevöityminen politiikassa edellytti sotakokemusta ja -saavutuksia. Espanjalaisten saapuessa säädyt olivat vasta vakiintumassa ja varsinainen aatelisto yksityisine maaomistuksineen syntymässä. Silti asema jossain määrin periytyi isältä pojalle. Ylimysten lapset pääsivät parempiin kouluihin, ja siten useammat virat hallinnossa, oikeuslaitoksessa, armeijassa ja temppelien papistossa olivat heille avoinna. Säätynä kauppiaat, pochtecatlit, olivat vasta nousemassa laajenevassa valtakunnassa, ja heidänkin keskuudessa oli arvojärjestys. Isoimmissa kaupungeissa oli kauppiasyhtymiä, jotka huolehtivat karavaaneista, suhdetoiminnasta, kauppiaiden välisestä oikeudenkäytöstä jne. Näiden alapuolella olivat käsityöläiset, talonpojat ja orjat (joita kohdeltiin pääasiassa hyvin).

Atsteekkien, kuten monien muidenkin Keski-Amerikan kansojen käsitys ajasta oli syklinen ja jakautui aikakausiin, atsteekkien tapauksessa "aurinkoihin". Neljäs "aurinko" oli "veden aurinko" , koska se päättyi vedenpaisumukseen. Oma aikamme on viides, "liikkeen aurinko". Sen kesto ja kohtalo tuli päätetyksi samana vuonna, jona se alkoi ja jona aurinko pantiin liikkeelle. Luvassa on siis tuhoisia luonnonmullistuksia, kunnes lopulta todellisuus repeää, ja länsitaivaan pohjalla odottavat pimeyden hirviöt, Tzitzimime, järjestelevät asioita uudelleen lovecraftilaisessa hengessä. Iä! Iä! Maailman katolla kaiken lähteenä oli atsteekkien mukaan kaksinaisuuden pariskunta, mutta heidän jälkeläisensä, nuoremmat jumalat, olivat kuitenkin luoneet maailman ja - ennen kaikkea - auringon. Liikkuakseen aurinko tarvitsi "kallisarvoista vettä" eli ihmisverta, jolloin jumalat uhrasivat itsensä. Sen jälkeen tuli ihmisten osaksi pitää aurinko liikkeessä ja pimeys loitolla, ja ilman pyhiä uhreja elämä pysähtyisi. Sulkakäärme Quetzalcoatl, tiedon ja taidon jumala , ei hyväksynyt ihmisuhreja, mutta Tezcatlipoca, väkivaltaista muutosta edustava jumala, oli pelannut hänet syrjään ja antanut Méxicon uhreja janoavien jumalten käsiin.

Taivaankappaleiden liike ja vuodenaikojen rytmi herättivät atsteekeissa kuten monissa muissakin kansoissa halun ymmärtää ilmiöitä ja nähdä niitä ennalta. Niinpä ennusmerkkejä luettiin paitsi tähdistä myös luontokappaleiden oikuista. Tärkeitä rituaaleja ja tapahtumia sovitettiin alkavaksi suotuisten merkkien alla.

Atsteekeilla oli monia jumalia, ja määrä valloitusten myötä kasvoi, kun uusien alueiden jumalat kytkettiin osaksi valtakuntaa. Niinpä atsteekkien valtakunta oli paikallisten uskontojen ja kulttuurien tilkkutäkki, jossa vielä eri säädyillä oli omien ihanteidensa mukaisia palvonnan kohteita. Eri yhteisöjen yhteisiäkin jumalia oli, kuten kauppiaiden Yiacatecutli, sulkakauppiaiden Cocyotlinaual ja suolakauppiaiden Huixtociuatl. Atsteekkien auringon ja sodan jumala oli Huitzilopochtl.

Soustelle kuvaa myös atsteekkien koteja, työtä, arkea ja juhlia. Kaupunkien talot rakennettiin pääosin auringossa kuivatuista tiilistä, ja niiden sisustus oli niukkaa: huonekaluina mattoja, arkkuja, muutama istuin ja hiiliastia. Taloihin kuului oleellisesti piha ja puutarha. Varakkaampien talot olivat Soustellen mukaan ainoastaan suurempia (mahdollisesti koristemaalattuja) ja niiden puutarhat loisteliaampia. Miesten vaatteet koostuivat sandaaleista, lannevaatteesta ja viitasta, kutakin koristeltu säädyn ja varallisuuden mukaan. Naiset käyttivät hametta ja kaupungeissa povensa peittona jonkinlaista liivin ja paidan välimuotoa. Kertomukset työmoraalista ja päihteiden kohtuukäytöstä tuntuvat välittyneen värittyneinä ja idealisoituina. Arkea rytmittivät uskonnolliset rituaalit ja osana rituaaleja harrastettiin metsästystä ja pelejä, kuten Tlachtli-pallopeli.

Myös sodankäynti oli osaltaan uskonnollinen rituaali, joka muodostui keskeiseksi osaksi eliitin elämää ja toimintaa. Sodan käynnistäminen edellytti lähettiläiden keskustelua ja neuvonpitoa, ja sotatila oli säädelty prosessi, jossa Soustellen mukaan yllätystä ei pidetty soveliaana, mutta toki vakoojia, ansoja ja harhautuksia käytettiin. Tappio oli sekin säädelty, koska taistelu oli eräänlainen jumalten tuomio, ja siihen päädyttiin jälleen neuvotteluiden kautta. Atsteekkien tarkoitus ei ollut "totaalinen sota", jossa viholliset alistetaan, heidän maansa tuhotaan ja väkensä surmataan. Vaikka taistelussa tavoite oli sitten vankien hankkiminen jumalten uhreiksi, sodan tarkoitus oli tuoda julki Huitzilopochtlin tahto, ja vihollisten riitti tunnustaa erehdyksensä suhteessa tähän tahtoon -- mikä käytännössä tarkoitti, että valloittettu kaupunki tai alue taipui Tenochtitlánin tahtoon,  luopui omasta ulkopolitiikasta ja maksoi veroa. Espanjalaiset kypärineen, miekkoineen, hevosineen, laivoineen ja tykkeineen rikkoivat kaikkia atsteekkien sodankäynnin sääntöjä: He saapuivat puhuen rauhasta, ja alkoivat sitten yllättäen tappaa väkeä ilman neuvotteluita. He surmasivat sotilaita ottamatta vankeja, he eivät neuvotelleet, eivätkä säästäneet ihmisiä, taloja, jumalia tai paikallisia tapoja. Espanjalaisille Kaarle V oli ainoa hallitsija ja kristinusko ainoa uskonto. Soustelle tiivistää lopputuloksen näin (s. 214):
Ja kun kaikki oli ohi, meksikolaispäälliköt odottivat katkeraa neuvottelua valloittajille maksettavasta verosta eivätkä aavistaneetkaan mitä tuleman piti: että heidän kulttuurinsa tuhottaisiin, jumalansa ja uskontonsa hävitettäisiin, poliittiset instituutiot mitätöitäisiin, kuninkaita kidutettaisiin, aarteet ryöstettäisiin ja kansa merkittäisiin orjuuden punaisella polttoraudalla.
Niin se käy. Loppuun Soustelle kokoaa vielä kuvauksia atsteekkien sivistyksestä, ihanteista, kuvaamataiteista ja runoudesta.

Maallikolle tällainen "kevyempi" johdanto kulttuurihistoriaan on erinomaista herkkua, mutta on luultavaa, että tällaisia kirjasarjoja tuskin enää kustannetaan. Lukijoilla on parempaa tekemistä, eikä tietokirja ole historioitsijalle tai antropologille suurikaan ansio. Maallikolle jää Wikipedia, 50 vuotta vanhoja tietopokkareita ja raskaita akateemisia teoksia, mikä ei sekään ole aivan huono kohtalo.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti