sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Coup d'État

Edward Luttwak, Coup d'État: A Practical Handbook (1968). Penguin Books, Harmondsworth, UK, 1969.

Joidenkin mielestä 1900-luvun jälkipuoliskon keskeisin ilmiö oli kylmä sota. Kahden poliittisen leirin välinen köydenveto vaikutti pienten ja suurten maiden sisä- ja ulkopolitiikkaan. Toiset nostavat tärkeämmäksi viisisataavuotisen kolonialismin purkautumisen, joka oli ollut tietenkin käynnissä jo pitkään. Yhdysvallat itsenäistyi Britanniasta vuonna 1776, ja Ranskan vallankumouksesta lähtien hallituksia kaadettiin kiihtyvään tahtiin. Latinalaisen Amerikan maat itsenäistyivät pitkin 1800-lukua. Aasian ja Afrikan osalta itsenäistyminen lähti kuitenkin käyntiin vasta toisen maailmansodan jälkeen ja huipentui 1950-1960 -luvuilla. Entisiä siirtomaita itsenäistyi kymmenittäin - joskus aseettomasti, joskus ei. Uudet valtiot olivat rakenteiltaan usein horjuvia ja sellaisina alttiita yllättäville vallanvaihdoksille.

Edward Luttwakin teos Coup d'État perustuu havaintoihin lukuisista vallankaappauksista vuosilta 1946-1967. Kirja ei ole kuitenkaan historian tutkimusta vaan opas vallankaappauksen käytäntöön. Se hahmottelee vallankaappauksen tavoitteet, strategian, suunnittelun ja toteutuksen.

Mikä sitten on coup d'état eli vallankaappaus? Vallankumouksessa sananmukaisesti kumotaan olemassa oleva valtarakenne, sen prosessit sekä sen johtajat, ja korvataan ne uusilla. Vallankaappaus puolestaan säilyttää hallintorakenteet vain vaihtaen sen johtajat. Luttwakin mukaan vallankaappaus edellyttää keskeisesti kolmea asiaa: taloudellista heikkoutta, poliittista itsenäisyyttä ja orgaanista yhtenäisyyttä. Taloudellinen heikkous ja sitä kautta vähäinen teollisuus ja alhainen erikoistuminen tuottavat epäluuloisen kansan, joka ei ole kiinnostunut eliitistä tai sen vaihtumisesta toiseksi. Vauraissa länsimaissa vallankaappaus ei onnistu kuin poikkeusoloissa (ks. Ranska 1958). Poliittinen itsenäisyys tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että maan rajojen sisällä tai tuntumassa ei ole vahvan vieraan vallan joukkoja, jotka saattaisivat kääntää vallankaappauksen kulun (ks. Unkari 1956). Mikäli valtio ei ole orgaanisesti yhtenäinen, vaan se sisältää voimakkaita etnisiä tai uskonnollisia ryhmittymiä, vallankaappaus voi tyrehtyä niiden vastustukseen.

Miksi vallankaappauksia tapahtuu niin paljon? Vaikka valtio on instituutiona joustava, valtiot eivät ole yleensä pysyneet taloudellisen ja sosiaalisen kehityksen vauhdissa. Toisaalta valtio on tietyssä mielessä hauras. Sen toiminta nojaa virkakoneistoon, joka ei ole usein suoraan päättäjille uskollinen.  Vallankaappaukseen liittyy kolme tahoa: armeija, virkakoneisto ja päättäjät. Kaappaus vaatii aseellista voimaa tai ainakin sen uhkaa, joten armeijasta pitää löytää kiinnostuneita upseereita, jotka tuovat mukanaan osaamista ja voimaa. Luttwak esittelee prosessin, jolla armeijasta tunnistetaan ja seulotaan kandidaatit vallankaappauksen riveihin. Vaikutusvaltaisilla kenraaleilla on omia usein suunnitelmiaan, joten hedelmiä kannattaa poimia alempaa ravintoketjusta. Koko armeijaa ei tarvitse voittaa vallankumouksen taakse, vaan pienehkö osasto riittää. Viestintäupseerit ja teknikot pystyvät lamauttamaan viesti- ja tieliikenteen, millä estetään hallinnolle uskollisten yksiköiden sekaantuminen yleensä pääkaupungissa tapahtuvaan vallankaappaukseen.

Virkakoneiston säilyttäminen säästää monelta ongelmalta. Kuuban ja Venäjän vallankumouksissa virkakoneisto siivottiin väkivaltaisesti, ja maat rämpivät taloudellisissa ja hallinnollisissa ongelmissa vuosikausia. Moderneissa valtioissa virkakoneisto ei ole erityisen uskollinen hallitsijalle tai päättäjälle, ja jos virkamiehille taataan jatkuvuus, he eivät todennäköisesti vastusta uutta hallintoa. Päättäjät sekä armeijan ja virkakoneiston avainhenkilöt pitää tietenkin neutraloida, että he eivät pääse organisoimaan vastarintaa. Lisäksi vahvat organisaatiot, kuten puolueet, uskonnolliset yhteisöt ja ammattiliitot pitää myös pelata sivuun esim. johtajien pidätyksin. Länsimaissa nämä organisaatiot eivät ole riittävän militantteja noustakseen vastarintaan, mutta voivat yleislakoin tai muin tavoin hidastaa kaappauksen etenemistä.

Toisin kuin sodankäynnissä, vallankaappauksessa ei ole aikaulottuvuutta. Siinä ei varata reservejä eikä suunnitella huoltoa tai täydennystä. Onnistuakseen vallankaappaus pitää toteuttaa nopeasti, sillä hitaus paljastaa heikkoudet. Kansan enemmistön aidalla istujat ehtivät muodostaa mielipiteen, ja tilaisuus karkaa käsistä. Nopeus tarkoittaa samanaikaisia operaatioita: avainhenkilöiden pidättämiset, puhelin-, radio- ja televisiokeskusten valtaamiset ja julkisten rakennusten valtaamiset. Kohteena olevat alueet, kuten pääkaupungin hallintokorttelit ja johtajien asuinalueet, pitää ensin eristää muusta liikenteestä ja kaupunkiin johtavat valtaväylät pitää tulpata. Viestintäliikenteen, vielä 1960-luvulla erityisesti puhelinliikenteen, katkaiseminen estää vastapuolta muodostamasta tilannekuvaa ja organisoimasta vastarintaa.

Luttwak käsittelee myös toimenpiteitä välittömästi onnistuneen vallankaappauksen jälkeen. Omat joukot täytyy stabiloida. Tämä tarkoittaa, että vallankaappaukseen osallistuneet upseerit täytyy pitää erillään -- muuten heille alkaa syntyä omia ajatuksia vallanjaosta. Myös virkakoneisto täytyy rauhoittaa, eli virkamiehille täytyy luvata jatkuvuutta ja etuja. Kansan rauhoittaminen onnistuu puhein, joiden erilaisista sävystä Luttwak antaa hauskoja esimerkkejä. Kirjan liitteissä hän tarjoaa laskelmia sortotoimenpiteille: liika sortaminen köyhässä maassa johtaa tyytymättömyyteen, josta kumpuaa uusi vallankaappaus.

Coup d'État on tiivis, parisataa sivuinen opas vallankumouksen toteuttamiseen. Luttwakin katse on kylmä, kun hän luotaa valtiokoneiston osia ja tutkii tapoja kiilata niitä sijoiltaan. Arvostelussaan vuodelta 1969 E. J. Hobsbawm näki teoksen nojaavan virallisen ja todellisen politiikan eroihin, joiden julkilausuminen on kiinnostanut ja järkyttänyt lukevaa yleisöä Machiavellin ajoista lähtien. Kirjalla on vähän annettavaa alan asiantuntijoille, mutta muille kirja tarjoaa näkymän modernin valtion konehuoneeseen. Syksyisen viikonloppuun tällainen kirja istuu todella hyvin.

Kirja jatkaa ponnisteluitani ihminen sodassa -lukuhaasteessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti