Genghis Khan and the Making of the Modern World

Jack Weatherford, Genghis Khan and the Making of the Modern World (2004). Three Rivers Press, New York, NY, USA, 2005.

Rotuoppi on yksi karvaimpia länsimaisen tieteenhistorian kompurointeja. 1700-luvun lopulta alkaen innostuneet tiedemiehet ryhmittelivät ihmiset rotuihin satunnaisten fyysisten mittaustulosten mukaan ja asettivat rodut kehitysjanalle sen mukaan, kuinka paljon ne muistuttivat vaaleita eurooppalaisia eli mittausten tekijöitä. Aasialaiset saivat tässä pelissä huonot kortit. Mongoloidi ("mongolin kaltainen") tuli merkitsemaan heikkolahjaista, degeneroitunutta, eläimellistä ja epäinhimillistä. Nimen alle niputettiin paitsi kaikki aasialaiset lopulta myös Amerikan intiaanit.

Tiede on jättänyt nämä pseudotieteelliset tulokset taakseen, mutta niiden nimet ja leimat istuvat tiukassa. Mongolien huono maine on vieläpä sattumaa. Kun vielä keskiajan ja renessanssiajan kirjoittajat ja matkailijat näkivät mongolit hyvässä tai suorastaan ylistävässä valossa, valistusajalla Eurooppaan kehittyi Aasia-vastaisuus, joka maalasi mongolit kaiken pahuuden ja heikkouden alkuperänä. Montesquieu halveksi avoimesti aasialaisia. Voltaire kirjoitti näytelmän typerästä ja julmasta Tšingis-kaanista kritisoidakseen Ranskan kuningasta. Comte de Buffon esitti luonnonhistorian ensyklopediassaan mongolien olevan uskonnon, moraalin ja säädyllisyyden ulottumattomissa. Downin oireyhtymästä kärsivät nimettiin niin ikään mongoloideiksi, koska heillä katsottiin olevan mongolien piirteitä, jotka olivat olivat jääneet eurooppalaiseen perimään keskiajalla, kun mongolit liikkuivat näillä main.

Valistusajalta käynnistyneiden tieteellisten harharetkien oikaisemiseen meni pitkään. Jack Weatherfordin kohtuullisen tuore Genghis Khan and the Making of the Modern World tarkastelee mongoleja huomattavan suopeassa valossa verrattuna aikaisempaan länsimaiseen tutkimukseen. Kirjan nimi paljastaa teoksesta oikeastaan kaksi osaa. Se on yhtäältä Tšingis-kaanin elämäkerta ja toisaalta katsaus hänen valtakuntansa vaikutuksiin. Weatherford on kulttuuriantropologian emeritusprofessori, joka on viime vuodet perehtynyt Aasian tasankojen kansoihin.

Mongolit olivat joukko paimentolaisheimoja, joiden keskinäiset karjavarkaudet, naisten ryöstöt ja kahakoinnit olivat tavallista. Ennen valtaan nousuaan vuonna 1206 Tšingis-kaani oli paimentolaispoika nimeltään Temüjin. Hänen isänsä kuoltua hänen sukunsa hylkäsi hänen äitinsä lapsineen. Temüjin ei ollut lapsena vahvin, rohkein tai paras, mutta hän otti opiksi. Rikkonaisen taustansa vuoksi hän kokosi lähipiirinsä verisiteiden sijaan kykyjen ja uskollisuuden varaan. Hän lähti kostamaan kokemiaan vääryyksiä mutta osoitti neuvokkuutta ja malttia kääntäen kukistetut viholliset seuraajikseen. Kun tasangon heimot oli yhdistetty ja aristokraatit joko vaiennettu tai eliminoitu, hän käänsi katseensa valtakuntansa rajojen ulkopuolelle. Valloitus seurasi toistaan, ja mongolien valtakunta ulottui lopulta Mustaltamereltä Tyynelle valtamerelle.

The Mongols devised and used weapons from the different cultures with whom they had contact, and through this accumulation of knowledge they created a global arsenal that could be adapted to whatever situation they encountered. 

Weatherfordin mukaan mongolien sodankäynti poikkesi maata viljelevien naapurien taktiikoista. Mongolien sodankäyntiä ei ohjannut mikään ideologia, vaan se tähtäsi yksinkertaisesti voittoon. Jos taistelu tai piiritys oli voitettavissa ilman lähikontaktia viholliseen, sen parempi. Jos vihollisella on toimivia aseita tai taktiikoita, ne omaksuttiin. Vastustajiinsa verrattuna mongoliarmeija oli kuitenkin nopea: se koostui pelkästään ratsuväestä, joka liikkui ilman hitaita kuormastoja. Armeijan mukana kulkevat hevoslaumat tarjosivat ratsuja ja ruokaa. Sotilaat olivat kurinalaisia pystyen kääntämään näennäisen vetäytymisen hyökkäykseksi ja tuhoamaan takaa-ajossa hajalleen joutuneet viholliset. Monet raakuudet, joista mongoleja syytettiin, ovat joko myöhemmän Sekopää-Timurin tekosia tai sitten valloitettujen kansojen kirjoittamaa propagandaa, johon Tšingis-kaani suorastaan yllytti, koska se oli kustannustehokkaampi tapa vallata kaupunkeja kuin piiritys. Kirjoittaja huomauttaa, etteivät mongolit harjoittaneet julkisia teloituksia tai kidutuksia, kuten kristityt ja muslimit.

Tšingis-kaani tunnisti sivilisaatioiden erikoistumisen tuottamat hedelmät: valloitettujen alueiden käsityöläisiä, kirjureita ja oppineita siirtyi (tai siirrettiin) eri osiin palvelemaan valtakuntaa. Hänen poikansa eivät kuitenkaan omaksuneet malttia, kohtuutta ja rauhallisuutta. Hän yritti opettaa itsekurin merkitystä johtamisessa mutta turhaan. Tšingis-kaanin kuoltua vuonna 1227 hänen poikiensa hallitsemat alueet muodostuivat itsenäisiksi valtakunniksi Kiinaan, Venäjälle, Persiaan ja Intiaan, ja mongolit sulautuivat valloittamiinsa kansoihin.

Kuvaillessaan mongolien merkitystä Weatherford näkee heidät ennakkoluulottomina yhdistäjinä, joiden vaikutus oli ensisijaisesti positiivinen. Heidän valtakuntansa yhdisti neljä eri sivilisaatiota toisiinsa ja välitti hyödykkeitä, teknologiaa ja kulttuuria niiden välillä. Kaupankäynti kukoisti. Mongolien valtakausi herätti hiljenneen silkkitien uudestaan henkiin. Mongolihallitsijat ja erityisesti Marco Polon ylistämä Kublai-kaani kehittivät (meritokraattista) virkamiehistöä, yhtenäistä kieltä, kirjoitusta ja yhteisiä painoja (punnuksia) suuren alueen hallitsemiseksi ja kaupan helpottamiseksi. He ottivat käyttöön paperirahan, sallivat uskonnonvapauden, kehittivät oikeusjärjestelmää ja lievensivät yleensä ankaria lakeja poistaen ruumiinvammojen tuottamisen ja hilliten kidutusta. Hallinto kasvoi niin, että heidän oli pakko alkaa painaa tekstiä.

The volume of information produced in the Mongol Empire required new forms of dissemination. Scribes could no longer handle the follow of laboriously hand copying everything that need to be written. They compiled the records, wrote letters, and sent information to those who need it, but they did not have time to copy agricultural manuals, medical treatises, atlases, and astronomical tables. Information had to be mass-produced for mass dissemination, and for this task, the Mongols turned again to technology, to printing.

Mongolien loisto näkyi Euroopassa vilkkaana kaupankäyntinä, joka toi muassaan erilaisia silkkikankaita. Itämainen tähtitiede osoitti, että antiikin perintö oli osin virheellistä. Chaucer äityi ylistämään Tšingis-kaania kuninkaista suurimpana. Keittiöihin virtasi uusia mausteita ja ruokia. Renessanssimaalarit tallensivat mongolien vaatteita teoksiinsa. Sitten musta surma aloitti niittotyöt, silkkitie hiljeni ja yhteys idän ja lännen välillä katkesi vuosisadoiksi. Atlanttia ylittäessään Kolumbuksella oli mukanaan puhkiluettu Marco Polon matkakertomus, koska hän toivoi löytävänsä tien Kiinaan ja käynnistävänsä kukoistaneen kaupan uudelleen. Tarinat mongolien valloituksista ja raaoista piirityksistä oli unohdettu, kunnes valistus löysi idästä vihollisen.

Weatherford on kirjoittanut Tšingis-kaanin lapsuutta ja nuoruutta koskeva osan melkein proosamuotoon. Elämä tasangolla välittyy hienosti, ja kerronta on muutenkin sujuvaa. Sodat ja valtakunnan laajeneminen etenevät vauhdikkaasti, ja mongolien saavutusten pitkään listaan päästessään lukija alkaa jo epäillä Weatherfordin poistuvan tieteellisen konsensuksen valokeilasta. Oli miten oli, Genghis Khan and the Making of the Modern World kuitenkin jäsentää Keski-Aasian tapahtumat laajempaan keskiaikaiseen kontekstiin sovittaen yhteen takaraivoon jääneitä yksittäisiä ja hajanaisia tapahtumia.

Kirja jatkaa ponnisteluitani ihminen sodassa -lukuhaasteessa.