perjantai 31. lokakuuta 2014

Rome Enters the Greek East

Arthur M. Eckstein, Rome Enters the Greek East: From Anarchy to Hierarchy in the Hellenistic Mediterranean, 230-170 BC. Blackwell Publishers, Malden, MA, USA, 2008.

Jotkut historioitsijat ovat luonnehtineet roomalaisia poikkeuksellisen sotaisiksi. Yläluokan jäsenten pätevöityminen julkisiin virkoihin edellytti pitkää palvelusuraa armeijassa, mikä heijastui päätöksentekoon ja politiikkaan. Rooman laajenemista Adrianmeren yli itään vuoden 200 eaa tietämillä on pidetty yhtenä esimerkkinä roomalaisesta aggressiivisuudesta. Lopultahan valtakunta nielaisi koko Välimeren.

Yhdysvaltalainen historioitsija Arthur M. Eckstein lähtee teoksessaan Rome Enters the Greek East: From Anarchy to Hierarchy in the Hellenistic Mediterranean, 230-170 BC haastamaan tätä näkemystä. Hänen keskeinen pointtinsa on, että Rooma ei ollut sen sotaisampi kuin muutkaan eikä Roomalla ollut intressejä idässä ennen n. vuotta 200 eaa  -- ja oli siellä senkin jälkeen hyvin varovainen tai epävarma liikkeissään.

Aleksanteri Suuren kuoltua 323 eaa laaja valtakunta jakaantui kolmeen osaan: Ptolemaiojen Egyptiin, Seleukidien Persiaan ja itään sekä Antigonidien Makedoniaan. Balkanilla kähistään, mutta vuoteen 205 eaa asti Rooma osallistuu Balkanin sotiin varovasti käyden samanaikaisesti mm. toista puunilaissotaa Karthagoa vastaan. Kun 204 eaa Roomaan saapuu kreikkalaisia lähestystöjä kertomaan, että Makedonian Filippos V ja Seleukidien Antiokhos III olivat juonimassa heikentyneiden Ptolemaiojen Egyptin ja siinä sivussa joidenkin kreikkalaisten pikkuvaltioiden tuhoamista, Rooman senaatti päättää sekaantua tilanteeseen. Rooma lyö taisteluissa molemmat kuninkaat ja etenee seuraavien vuosikymmenten aikana syvemmälle itään, mutta ei Ecksteinin mukaan minkään imperialistisen vision vallassa vaan keveiden liittolaisuuksien ohjaamana. Rooma myös vetäytyy Adrianmeren itäpuolelta 200-luvun eaa alussa antaen ehkä hieman väärän viestin Makedonialle.

Eckstein lukee antiikin aikalaistekstejä, erityisesti Polybioksen historiateosta, ja soveltaa  kansainvälisten suhteiden (international relations) käsitteistöä jäsentääkseen itäisen Välimeren 300-luvun eaa poliittista tilannetta.  Ecksteinin näkökulma on realismi. Näin ollen hän pitää antiikin kansainvälistä järjestelmää ensisijaisesti moninapaisena anarkiana, mikä tekee valtioista toistensa kaltaisia, itsekkäitä ja epävarmassa maailmassa voimankäyttöön taipuvaisia. Eckstein tunnustaa roomalaisten sotaisuuden, mutta lähteiden perusteella he eivät olleet sen sotaisampia kuin muutkaan. Paitsi sodankäynti myös epävarmuus on endeemistä: Pysyviä lähetystöjä ei ole, joten epäluulo ja huhut hallitsevat kuvaa naapureista ja heidän aikeistaan.

Rome Enters the Greek East ei ole suurelle yleisölle suunnattu vaan se on tutkimusta. Silti, vaikka kirja on akateeminen ja hieman kuiva, sen käsittelemä kuudenkymmenen vuoden ajanjakso avautuu kiehtovan elävänä ja monisyisenä. Polybioksen tekstejä on säilynyt vain katkelmina, mutta Eckstein onnistuu lukemaan niistä ulos tavattoman paljon. Hän tunnustaa näkemyksensä kiistanalaiseksi, mutta kaataa huolellisesti aikaisempia tulkintoja. Nyt kirjan myötä tekee mieli lukea lisää antiikin historiaa.

Kirja jatkaa ponnisteluitani ihminen sodassa -lukuhaasteessa.

2 kommenttia:

  1. Länsimaisella historiankirjoituksella on taipumus nähdä useimmat menneisyyden imperiumit erityisen sotaisina tai julmina. Erityisesti assyrialaiset ovat saaneet kliseisen maineen raakoina ja verenhimoisina sotilaina. Sota oli kuitenkin aina julmaa ja assyrialaisten maine perustuu pitkälti siihen, että heidän valloituksistaan kerrottiin Vanhan Testamentin teksteissä ja toisaalta he myös itse kuvasivat nylkemisiä ja paalutuksia reliefeissään. Voidaan kuitenkin lähteä siitä, että kaikki armeijat käyttivät samanlaisia taktiikoita, myös esim. heettiläiset, jotka eivät herkutelleet näillä teksteissään tai taiteessaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maine on varmaankin ollut myös väline. Jotkut valloittajat (mm. Tsing-Tsing-Tsingis-Khan ja jotkut viikinkipäälliköt) halusivat heistä levitettävän ja kirjoitettavan hurjia tarinoita, koska kuvaukset keksityistä ja todellisista raakuuksista olivat halvempia piiritysvälineitä kuin armeijat. Nyt sitten historioitsijoille jää epäkiitollinen tehtävä yrittää tulkita säilyneitä, monin ladattuja tekstikatkelmia ja yrittää selvittää niiden konteksti. :-)

      Kansainvälinen järjestelmä anarkiana (seurauksineen) oli minulle sellainen suomut silmiltä -hetki.

      Poista