torstai 10. joulukuuta 2015

Sacrifice: Its Nature and Function

Henri Hubert ja Marcel Mauss, Sacrifice: Its Nature and Function. Ranskankielisestä alkuteoksesta Essai sur la nature et la fonction du sacrifice (1898) englanniksi kääntänyt W. D. Halls. Esipuheen kirjoittanut E. E. Evans-Pritchard. Cohen & West, London, UK, 1968.

Kun 1800-luvulla tutkijat alkoivat kiinnostua myyteistä ja rituaaleista, he kiinnittivät huomiota myös uhraamiseen. E. B. Tylor, William Robertson Smith ja James Frazer tulkitsivat uhraamisen lahjaksi tai sovitukseksi jumalalle tai toteemille. Henri Hubert ja Marcel Mauss tutkielmassaan Sacrifice: Its Nature and Function (1968) tunnistavat aiempien määritelmien heikkoudet: puutteelliset uhrimekanismin selitykset, totemismin katteeton yleistäminen, sekava tai satunnainen aineiston jäsentäminen ja analogioihin perustuvien luokitteluiden rakentelu alkuperäisen ilmiön analysoinnin sijaan. Sivallettuaan aikaisempaa (englantilaista) tutkimusta kohteliaasti pariin otteeseen kirjoittajat esittävät, kuten tapana on, oman näkemyksensä. He osoittavat selvästi, ettei uhraaminen palaudu totemismiin.
Sacrifice is a religious act which, via the consecration of a victim, modifies the condition of the moral person who performs it or of certain objects in which that person is interested.
Uhraamisen tarkoitus on uhraajan tilan muuttaminen maallisesta pyhäksi tai toisinpäin riippuen alkutilasta: Neutraali alkutila johtaa vihkimisen tai siunaamisen kautta pyhitykseen. Toisaalta epäpuhdas (syntisyys on omanlaistaan pyhyyttä) tai vastaavasti pyhä alkutila pyritään siirtämään uhriin ja siten puhdistumaan, koska pyhässä tai epäpuhtaassa tilassa ihminen ei voi osallistua normaaliin elämään.

Hubertin ja Maussin esittämän mallin yhdenmukaisuus on toimintatavassa, jolla uhraaminen tapahtuu: valmistautuminen, uhraus, puhdistautuminen. Aluksi uhraaja eristetään maallisesta touhusta ja uhri sekä uhrimenojen paikka puhdistetaan. Uhrauksen tulee edetä alusta loppuun keskeytyksettä. Uhri (esim. eläin tai leipä) tuhotaan esimerkiksi tulessa tai ruokapöydässä. Menojen jälkeen uhraajan ja mahdollisten muiden osallistujien pitää puhdistautua pyhän kosketuksesta (ja mahdollisesta verestä), jotta paluu takaisin maalliseen ympäristöön on mahdollinen.

Uhraamiselle tulee näin kaksi määritelmää: yhtäältä kommunikaationa maallisen ja jumalaisen välillä ja toisaalta proseduurina, joka noudattaa esitettyä skeemaa. Uhri toimii välittäjänä maallisen ja jumalaisen välillä, koska ihminen ja jumala eivät voi olla suorassa kosketuksessa; ihminen kuolisi. Usein uhraaminen on vapaaehtoista ja tilanteen mukaista, mutta se voi olla myös säännöllistä tai jumalten velvoittamaa. Uhraaminen voi myös johtaa uhrin uudelleen syntymään, kuten maanviljelyyn ja hedelmällisyyteen liittyvissä myyteissäkin esitetään.

Kirjan esimerkit on poimittu hindulaisista ja juutalaisista teksteistä (eli veda-kirjoista ja Raamatusta), jotka ovat lähteinä monin verroin parempia kuin tulkinnanvaraiset antiikin tekstikatkelmat. Hubertin ja Maussin teos on tietenkin jo vanhentunut, mutta sillä on klassikon asema. Teos oli aikoinaan osa Émile Durkheimin käynnistämää ohjelmaa, jonka oli tarkoitus valjastaa sosiologiasta vakavasti otettava tiede, joka selittää yhteiskunnallisia ilmiöitä. Kirja alkaakin durkheimilaisten vaatimusten mukaisesti käsitteiden määrittelyllä, jota en ole tavoitellut omassa kielenkäytössäni.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti