Näytelmässään Kesäyön unelma William Shakespeare kuljettaa henkilökaartinsa öiseen metsään, missä unen, taikuuden ja todellisuuden välimaastossa keijut sotkevat ja sitten selvittävät nuorten rakastavaisten ja toistensa lemmenpuuhat, eikä mikään ei ole varmaa tai selvää. Jotkut ovat tunnistaneet keijujen synnyttämässä karnevalistisessa tunnelmassa queer-viitteitä ja vallitsevilla seksuaalinormeilla leikittelyä.
Yhdysvaltalaisen Djuna Barnesin romaani Yömetsä (1936) tuntuu viittaavan tähän renessanssinäytelmää jo nimessään. Moderni maailma ei kuitenkaan tarjoa keijuja tai taikuutta kuin symbolisesti. Rakkaussuhteet ovat sekaisin. Ihmisten seksuaalisuus ei ole selvää, asiat kääntyvät, eikä mikään ole öisessä metsässä, sirkuksessa tai pariisilaisessa illanvietossa varmaa. Tohtori O'Connor haluaisi olla nainen (eikä hän ole oikeasti tohtori), poikamainen Robin avioituu miehen kanssa mutta jättää sitten tämän naisen vuoksi, mutta sekään ei tyydytä kiehuvaa rauhattomuutta, ja itävaltalainen paroni Felix Volkbein hapuilee vanhojen aristokraattisten ihanteiden perään, mutta maailma on pysyvästi muuttunut. Sävy ei ole koominen eikä tarjoa Shakespearen komedian tavoin varmuutta onnellisesta lopusta.
Alkuvuodesta 1880, huolimatta Luojan rankaiseman ja ihmisten väheksymän rodun lisäämisen arveluttavuudesta, Hedvig Volkbein, ponteva ja sotilaallisen upea wieniläisnainen syvän karmosiininpunaisessa katosvuoteessa, jonka uutimia koristivat Habsburgien kotkan kaksihaaraiset siiveja untuvapeitteen pulleata satiinipintaa Volkbeinin tunnukset mahtavana himmena kultakirjailuna — synnytti neljäkymmenenviiden vuoden iässä pojan, ainokaisensa, seitsemän päivää lääkärinsä ennakoimaa aikaa myöhemmin.Romaanin karnevalismi elää Barnesin kerronnassa. Hänen käyttämä kieli on rikasta ja runsasta. Se verhoaa tapahtumia paksuun kertomuksellisuuteen, joka on väistää realismia. Esipuheessaan T. S. Eliot toteaa, että kirjan elävä proosa on runouden ystävien makuun vailla sitä arkipäiväistä "hälinää", jota aikalaiskirjailijat kerronnassaan myötäilivät.
Yömetsä on harvoja 1900-luvun alkupuolen romaaneja, jotka käsittelevät homoseksuaalisuutta. Hämmennystä herätti aikoinaan, että henkilöt, kuten tohtori O'Connor, eivät esiinny mitenkään erityisessä valossa tai kärsi karmeaa kohtaloa poikkeavuuksiensa vuoksi. He kärsivät tavallisista asioista: kaipuusta, menetetystä rakkaudesta tai rikkoutuneista ihanteista.
Onko tyyli kuitenkin hieman vanhahtavaa vai millainen lukuelämys tämä oli? Esimerkki on ainakin aika raskaan oloinen, 'huolimatta Luojan rankaiseman ja ihmisten väheksymän rodun lisäämisen arveluttavuudesta'...
VastaaPoistaJoo, Barnes liikkuu kaukana toteavasta koivuklapiproosaa. :-)
PoistaKieli ei ole minusta erityisen vanhahtavaa. Se on pikemminkin runsasta: kielikuvia on paljon, samoin ladattuja, herkullisia sanavalintoja. Kerronta voi tuntua raskaalta; sitä pitää välillä maistella.
Olen lukenut tämän, mutta muistikuvani ovat hatarat. Tähän pitäisi palata mitä pikkimmiten, sillä muistan pitäneeni teoksen tunnelmasta. Muistaakseni tässä oli hieman samanlaista kiehtovuutta kuin Woolfin Orlandossa, joka on yksi suosikkikirjoistani.
VastaaPoistaKirjassa on kiehtova tunnelma, jos kohta tohtori O'Connorin pitkät monologit hieman rasittavat sitä.
PoistaEnsi vuonna aion urakoida Woolfin tuotantoa. Olen kuullut siitä pelkkää hyvää — jopa siinä määrin, etten oikein tiedä, miten kirjoja osaisin lähestyä. Ehkä riittää ihan vaan lukea ensimmäiseltä sivulta eteenpäin. :-)
Minulla oli tämä kerran lainassa kirjastosta, mutta en vaan päässyt vauhtiin. Pitääpä yrittää uudelleen!
VastaaPoistaKirja on melko lyhyt. Värikäs kerronta tosin vaatii huomiota, ja hitaammalla lukemisella siitä olisi varmasti löytynyt kaikenlaista ihmeteltävää, mutta tällä kertaa tämä meni näin.
PoistaMites mulla nyt oli aiemmin mennyt tämä kirjoituksesi ohi. Yömetsä on yksi niistä, joiden uudelleenlukeminen on listallani. Edellisestä kerrasta on kauan ja muistan vaan hyvin huonosti lähinnä omia ihastuneisuuden reaktioitani. Tämän kansikin on hirveän hieno. Haluaisin omaksi.
VastaaPoistaKansi on kieltämättä tyylikäs. Jos oikein muistan, maalaus on tuntemattoman wieniläistaiteilijan tekemä. Siniharmaa ja oranssi räiskyvät vierekkäin.
Poista