lauantai 25. maaliskuuta 2017

Brasyl

Ian McDonald, Brasyl (2007). Gollancz, London, UK, 2008.

Minun on vaikea sulattaa kvanttimekaniikan synnyttämää monimaailmatulkintaa, jonka mukaan jokainen asia, joka voi olla toisin, on toisin jossain rinnakkaisessa todellisuudessa. Todellisuus on monimutkainen, enkä siten yleensä valita selitysten monimutkaisuutta. Monimaailmatulkinta ei kuitenkaan selitä mitään vaan kasvattaa selittävien muuttujien määrän äärettömään.

Epäluuloni ei pohjaudu fysiikan tuntemukseen vaan oikeastaan vain filosofiseen kursailuun. Monimaailmatulkinta muistuttaa kolmannen ihmisen argumenttia, jonka voimin Aristoteles puhkoi Platonin ideaoppia:  Esimerkiksi samanlaisuus kahden asian välillä on niiden osallistumista samanlaisuuden ideaan. Asioiden ja samanlaisuuden idean välinen samanlaisuus osallistuu uuteen samanlaisuuden ideaan, mikä johtaa äärettömään regressioon, kun jokainen ideaan osallistuminen synnyttää uuden idean. Päättely vajoaa näin pohjattomaan silmäkkeeseen, eikä todellisuudesta voida sanoa oikein mitään.

Fyysikot pyörittävät paperilla äärettömyyksiä hyvin vaivattomasti, joten miksi tällaisia silmäkkeitä pitäisi väistellä tai kaihtaa? Nietzschen ajattelulle ja kritiikille altistuneen pitää tunnustaa, ettei mikään takaa, että todellisuuden selitykset olisivat yksinkertaisia tai että todellisuus olisi edes selitettävissä. Kenties ”ääretön” on juuri sellainen henkinen este, joka kaltaiseni henkisen pienviljelijän on ylitettävä matkallaan kohti ymmärrystä — silläkin uhalla, että esteen takana on vain lisää valheellista turvaa tuottavia huteria teorioita.

* * *

Brittiläinen Ian McDonald (s. 1960) on tehnyt irtiottoja tieteiskirjallisuuden tyypillisistä anglosaksisista ympäristöistä. Esimerkiksi hänen romaaninsa River of Gods (2004) sijoittuu tulevaisuuden Intiaan ja Brasyl (2007) tulevaisuuden, nykyisyyden ja menneisyyden Brasiliaan. Hänen kirjansa sanotaan tarkastelevan teknologioiden ja nopeiden sosiaalisen muutosten vaikutuksia ei-länsimaisissa yhteiskunnissa.

Tässä murroksen hengessä Brasyl kuljettaa kolmea tarinaa: 1700-luvulle sijoittuvaa Pimeyden sydäntä (1899) muistuttavaa matkaa Amazonian uumeniin, nykypäivään sijoittuvaa tositelevisiotuottajan murenevaa todellisuutta ja lähitulevaisuuteen sijoittuvaa kamppailua kvanttiteknologian seurausten kanssa. McDonaldin Brasiliassa on jalkapalloa, capoeiraa, biodieseliä, maantieteellisiä ja sosiaalisia korkeuseroja, värikkyyttä ja Amazonin sademetsää.
The ball hangs motionless at the top of its arc. It frames Cidade de Luz, fifty hillside streets, its head adorned with the thorny crown of the favela, at its knees the rodovia heat-crazy with windows and wing mirrors. Beyond the high-way the gated enclaves begin: red-roofed, blue-pooled, green-shaded. Through the sun-shiver the endless towers of São Paolo recede into half-believed spirits of architecture, their summits orbited by advertisements.
Romaanissa on kaiken aikaa esillä monia maailmoja tai oikeastaan todellisuuksia. Tositelevisio ja varallisuus tuottavat ja muokkaavat niitä. Rio de Janeiron tai São Paolon kaupunginosista toiseen liikkuminen on maailmasta toiseen siirtymistä. Länsimaisille matkailijoille mystinen sademetsä alkuperäisasukasheimoineen paljastaa lukuisia uusia todellisuuksia. Maailmat syöttävät päähenkilöille kierteisiä palloja, ja melko pian käy ilmi, että kvanttimekaniikka ei ole romaanissa läsnä vain rekvisiittana.

McDonald lataa paikoin virkkeisiinsä epäilyttävät määrät ruutia ja barokkisia kielikuvia, mutta kaikkinensa kerronta kulkee sujuvasti ja tyylikkäästi. Henkilöhahmot käyttävät portugalin sanastoa ja paikallista slangia irroittamaan lukijan omasta kielestään vieraaseen maailmaan — hieman samaan tapaan kuin Kellopeli appelsiini (1962). Kirja on sijoitettavissa kyberpunk-perinteeseen, koska yksi tai kaksi päähenkilöistä liikkuu teknologian lävistämän yhteiskunnan marginaalissa, vaikka varsinaisia vastakulttuuriteemoja ei romaanissa käsitelläkään. Juuri teknologian sosiaalisten vaikutusten kautta kirja on ehkä enemmän post-kyberpunk -genreä (näin pääsin käyttämään aiemmin viikolla oppimaani sanaa).

Kaikesta huolimatta, kuten kvanttimekaniikan monimaailmatulkinta, myös Brasyl pysyy minulle etäisenä. Maailmojen tai todellisuuksien välinen liike siirtää tarinan sellaisen fantasian suuntaan, jonka logiikasta on vaikea pysyä kärryillä, jonka panoksia on vaikea tunnistaa, ja josta mielenkiinto lipeää helposti. Romaanin rakentaminen näin monimutkaisten teorioiden varaan on samanlaista kuin moukarin asettaminen pystyyn varsi alaspäin: epävakaata painopistettä on vaikea ohjailla ilman voimakkaita korjausliikkeitä, ja lopulta lattiaan tulee jälki.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti