Joesta löytyy pahoin liettynyt naisen ruumis. Sen peukalon ja etusormen välisestä ihopoimusta löytyy tatuointi. Sitten samanlainen tatuointi löytyy tuoreemmasta ruumiista. Ed McBainin romaanissa Huijari (1974) rikoksia ei tutki yksityisetsivä tai kiinnostunut amatööri vaan rikosetsiväryhmä. Niinpä rikosten selvittäminen ei nojaa neronleimauksiin tai liki yliluonnolliseen päättelytaitoon vaan prosessiin.
Tuottelias McBain, oikealta nimeltään Evan Hunter (1926-2005), loi poliisiromaanin, rikoskirjallisuuden alalajin, joka keskittyy todenmukaiseen poliisitutkintaan ja rikosetsiviin. Hänen vuonna 1956 käynnistynyt 87. piiri -sarjansa kasvoi 50 osan mittaiseksi ja toimi esikuvana paitsi kirja- myös televisiosarjoille, kuten Hill Street Blues ja NYPD Blue.
Huijarin kaksi rinnakkaista rikostutkimusta tarjoavat tarinaa aika ohuelti. McBain pujottaa sekaan todenmukaisia katoamisilmoituksia, hammaskarttoja ja rikosrekisteriotteita, mutta merkittävä osa romaanista kuvailee poliisien siviilielämää ja romantiikkaa. Nämä sivujuonet eivät edistä tutkintaa, vaan niiden on tarkoitus McBainin mukaan inhimillistää aiemmin väkivaltaisina petoina kuvatut rikosetsivät. Tulos on ristiriitainen: Esimerkiksi Steve Carella päätyy pieksemään hänen vaimoaan lähennelleen miehen ravintolassa. Vaimo, sen paremmin kuin kertoja, ei kyseenalaista tämän väkivallan tarpeellisuutta.
Kerronta käyttää tämän tästä itseensä viittaavia siirtymiä liikkuessaan kohtauksista toiseen. En ole varma, toimiiko se kovin hyvin.
Brownilla ei ollut aikaa huulenheittoon. Hänellä ei ollut aikaa muuhun kuin arkistojen penkomiseen. Jossain tuolla arkistokorttien seassa oli hänen etsimänsä mies.McBainin tapa rakentaa odotuksia jopa kappaleiden sisään tuntuu keinotekoiselta. Kling seisoo ilmoitustaulun äärellä, sitten kuvaillaan sadetta ja katuvaloja, ja vasta tämän jälkeen paljastuu, mitä ilmoitustaululla on. Lomalista käynnistää melko merkityksettömän sivujuonen.
Bert Klingillä oli toisenlaatuista luettavaa. Bert Kling seisoi etsivien huoneen ilmoitustaulun edessä. [...] Ilmoitustaululle oli kiinnitetty lomalista.
Kirja tarttui jotenkin sattumalta mukaani kirjaston poistohyllystä. Vaikka tämä sarjan neljäs osa ei ole erityisen hyvä tai kiinnostava, sarjan asema rikoskirjallisuuden historiassa on kieltämättä iloinen yllätys. Lisäksi opin jotain Ed McBainista, yhdestä James Ellroyn esikuvista.
Jälleen kirjailija, jonka nimi on tuttu mutta jonka kirjoja en ole lukenut. Dekkarisivistyksessäni on kammottavia aukkoja.
VastaaPoistaMinullekin nimi oli uusi, mutta en ehkä sanoisi nyt täyttynyttä aukkoa kammottavaksi. :-)
PoistaAlkuun 87. Piiri -dekkareita ilmestyi kolme vuodessa. Ne ovat tietysti lyhyempiä kuin nykyiset rikosromaanit ja murhamysteerit, mutta ne ovat myös kevyempiä.