keskiviikko 18. marraskuuta 2009

Fantasy Art Workshop

John Howe, Fantasy Art Workshop. David and Charles Book, Cincinnati, OH, USA, 2007.

Kanadalainen kuvittaja John Howe on noussut kuuluisuuteen töistään J. R. R. Tolkienin ja muiden fantasiakirjojen parissa. Hän toimi yhdessä Alan Leen kanssa Taru sormusten herrasta -elokuvatrilogian lavastussuunnittelijana. Fantasy Art Workshop käsittelee -nimensä mukaan- fantasia-aiheiden kuvittamista, materiaaleja, maisemia ja mielikuvitusta, mutta se on samalla myös kurkistus Sveitsissä asuvan taitelijan työskentelytapoihin, studioon ja töihin.

Kirjassa ei ole tavattomasti tekstiä, vaan sivut täyttyvät Howen eri vaiheissa olevista kuvituksista. Varsinaista työskentelyprosessia ei esitellä. Howe käyttää paljon akvarelleja, ja siten värisävyt ovat haaleat ja hieman utuiset. Tietenkään kuvittamiseen ei ole mitään kikkaa tai kaavaa, mutta teksti on samaan tapaan taiteen suhteen hieman haaleaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

O niin kuin oikeus

Kun entisen aviomiehen (so., ensimmäisen entisen aviomiehen) pienvaraston sisältö päätyy huutokaupattavaksi maksamattomien laskujen vuoksi,...