Jalkaväkikenraali Kurt von Tippelskirch komensi itärintamalla mm. Saksan 4. armeijaa toisen maailmansodan loppuvaiheessa. Ennen operaatio Barbarossaa von Tippelskirch toimi jalkaväen yleisesikunnassa kooten ja analysoiden tiedustelutietoja. Sodan jälkeen hän kirjoitti Toisen maailmansodan historian, jonka suomenkielinen laitos on paksu, yli 1800-sivuinen, kaksiniteinen runsaasti kuvia sisältävä teos sodan vaiheista eri rintamilla.
Historia on yleensä voittajien kirjoittamaa. Kenraali von Tippelskirchin kirja tarjoilee tarinan akselivaltioiden näkökulmasta. Kirja käsittelee koko sodan sen alusta akselivaltioiden antautumiseen. Maallikolle, joka ei -kumma kyllä- ole lukenut mainittavan tarkkaa selostusta toisen maailmansodan tapahtumista, kirja on erinomainen johdanto sodan kulkuun. Vaikka von Tippelskirch käsittelee kaikkia rintamia, itärintama tuntuu saavan enemmän painoa. Saksalainen panssarivaunutoiminta ja sen taktinen harjoittelu antoivat alkuun merkittävän edun, mutta kuten Stalin on sanonut: määrä on omanlaisensa laatu.
Saksan sodanjohtoon tuli myös organisatorisia ongelmia. Kenraalieversti Heinz Guderianin keskustelu Hitlerin kanssa on erinomaisen valaiseva:
Noin klo 18 Hitler otti minut vastaan Keitelin, Schmundtin ja muutamien muiden upseerien läsnä ollessa. Enempää maavoimien yleisesikunnan päällikkö kuin kukaan muukaan ei ottanut osaa keskusteluun... Aluksi selostin 2. panssariarmeijan ja 2. armeija tilannetta. Sitten kerroin aikovani siirtää molemmat armeija Susan--Okan asemaan asteittain; tämä aikomus oli joulukuun 14 pnä esitetty Roslavlissa sotamarsalkka von Brauchitschille, ja hän oli sen hyväksynyt. Olin vakuuttunut siitä, että Hitler tunsi asian. Olin yllättynyt, kun hän huusi kiihkeästi: 'Ei. Sen kiellän.' Kerroin, että liike oli jo käynnissä ja ettei mainitun jokilinjan etupuolella ollut mitään sopivaa puolustuslinjaa. Mikäli haluttiin, että joukot säilyisivät ja että talveksi saataisiin pysyvät asemat, ei olisi mitään valinnan varaa.Kieltämättä Guderianin argumentaatio vaikuttaa kovin tiiviiltä. Peter Englund mainitsee kirjassaan Kirjeitä nollapisteestä, että juutalaisten kuljetukset kilpailivat raiteista, vetureista ja muista resursseista. Kuljetukset olivat poliittisen ideologian mukaisia ja mahdollisesti yksi syy siihen, että talvivarusteet seisoivat Varsovassa. Mene ja tiedä. Toisaalta Saksan itärintamassa ei ollut syvyyttä, ja kalustossa alkoi näkyä voittojen ja vaikeuksien tuoma vero, ja niin venäläisten vastahyökkäykset alkoivat ennen pitkää purra.
Hitler: 'Sitten teidän on kaivauduttava ja puolustettava jokaista neliömetriä.'
Minä: 'Kaivautuminen ei ole enää kaikkialla mahdollista, sillä maa on jäätynyt 1-1,5 metrin syvyyteen emmekä pääse kurjilla pioneerityökaluillamme maan alle.'
Hitler: 'Sitten teidän on ammuttava raskailla haupitseilla kranaattikuoppalinja. Niin mekin teimme ensimmäisen maailmansodan aikana Flanderissa.'
Minä: 'Ensimmäisen maailmansodan aikana oli divisioonillamme Flanderissa 4-6 km leveät kaistat ja niiden puolustamiseen kaksi-kolme raskasta patteristoa sekä verrattain runsaasti kranaatteja. Minun divisioonieni on puolustettava 20-40 km:n levyisiä kaistoja ja minulla on divisioonaa kohti neljä raskasta haupitsia ja kuhunkin putkeen 50 laukausta. Jos minä käyttäisin ne kuoppien tekemiseen, saisin joka haupitsilla viisikymmentä pesuvadin kokoista kuoppaa ja mustan renkaan ympärille, mutta ei milloinkaan mitään kranaattikuoppalinjaa. (...)
Hitler pysyi kannassaan, että on jäätävä paikalle.
Minä: '(...) Miehillä ei ole vielä mitään talvivaatteita, ja jalkaväki juoksentelee enimmäkseen työpalveluhousuissa. Saappaita, alusvaatteita, käsineitä, päänsuojuksia puuttuu joko kokonaan tai ne ovat surkeassa kunnossa.'
Hitler räjähti: 'Se ei ole totta. Päämajoitusmestari on ilmoittanut minulle, että talvivarusteet on luovutettu joukoille.'
Minä: 'Onhan ne luovutettu, mutta eivät ole saapuneet vielä perille. Seuraan niiden kulkua tarkasti. Talvivarusteet ovat nyt Varsovan ratapihalla, eivätkä ole liikahtaneet sieltä viikkoihin veturien puutteen ja rautatielinjojen tukkeutumisen takia. Meidän tilauksemme torjuttiin ynseästi syyskuussa ja lokakuussa, ja nyt on liian myöhäistä.'
Sotamarsalkka von Brauchitsch eroaa joulukuussa 1941, ja kun Hitler ottaa henkilökohtaisesti Saksan maavoimien komentajan tehtävät, operatiivista sodanjohtoa ohjaavat enemmän poliittiset näkökohdat kuin strategiset. Hitlerin voittoputki oli ollut lähes katkeamaton valtaannousuineen ja kansainvälisen politiikan voittoineen, eivätkä vastoinkäymiset istuneet ideologiseen hurmokseen. Kun saksalaisten menestys kääntyy 1942, Hitler vannoo julkisessa puheessaan, ettei saksalainen sotilas vetäydy koskaan eikä missään. Tästä eteenpäin sodankäynti on jäykkää: Vetäydytään vasta, kun on pakko, jolloin menetetään tarpeettomasti kalustoa ja miehiä ja jolloin vastaiskujen mahdollisuudet ovat heikkoja. Poliittiset ansiot johtivat myös nimityksiä, joista ehkä kohtalokkain oli Herman Göring, Luftwaffen komentaja.
Liittoutuneet samastivat natsit ja saksalaiset, eivätkä tavoitelleet kuin ehdotonta antautumista. Näistä lähtökohdista saksalaisen opposition oli vaikea toimia. Hitlerin murhayritykset epäonnistuivat, vaikka salaliitto käsitti sangen korkeita upseereita. Tosin totalitaarinen järjestelmä viljeli epäluottamusta, ja oli vaikea tietää, kenen kanssa saattoi puhua. Monet saksalaiset kenraalit vastustivat sotaa pitäen sitä epärealistisena ja strategisesti kestämättömänä mutta pysyivät paikoillaan, jotta poliittisesti korrektien mutta taktisesti harjaantumattomien Hitlerin suosikkien ei olisi mahdollista johtaa koko itärintamaa turmioon.
Kirjassa on historiallisen narratiivin lisäksi 1031 valokuvaa, 55 tekstikarttaa ja 10 karttaliitettä, lainauksia ja koko sodan kattava kronologia. Kirja on vähän toista maailmansotaa tuntevalle mainio lukuelämys.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti