Bruce Sterling, Holy Fire. Bantam Books, New York, NY, USA, 1996.Gilgamesh ei onnistunut saamaan kuolemattomuutta jumalilta. Häntä koeteltiin, mutta hänen kuolevainen ruumiinsa petti lopulta juuri ratkaisevalla hetkellä. Emme tiedä, mitä olisi tapahtunut, jos eepoksen sumerilainen kuningas ja kenties jotkut muut olisivat onnistuneet pidentämään elämäänsä. Millainen olisi ollut kuolemattoman kuninkaan hallitsema valtakunta?
Ahdistus ja kuolemanpelko eivät ole tietenkään väistyneet kuluneiden tuhansien vuosien aikana. Moderneissa tarinoissa ei kuitenkaan enää käännytä jumalten puoleen, vaan ihmisen itsensä kehittämä teknologia siirtää luonnollisia rajoja. Siitä harvoin seuraa paratiisi — pikemminkin teknologia palkitsee epätasaisesti ja siten vahvistaa yhteiskunnan olemassa olevia jännitteitä ja eriarvoisuutta. Niinpä monet tieteisromaanit, kuten esimerkiksi Richard Morganin Muuntohiili (Altered Carbon, 2001), Alastair Reynoldsin Kuilukaupunki (Chasm City, 2001) ja jossain määrin Peter Hamiltonin Pandora's Star (2004), maalaavat tapahtumien taustalle uhkakuvia kuolemattomasta poliittisesta ja taloudellisesta eliitistä. Vaikka periaatteessa varallisuutta voivat kerätä kaikki, pääoma kasaantuu tehokkaimmin olemassa olevan varallisuuden ympärille.
Romaanissaan Holy Fire (1996) yhdysvaltalainen kirjailija Bruce Sterling virittelee teknologisen ekstrapoloinnin rinnalle kulttuurista ekstrapolointia. Jos teknologia pidentää ihmisen elinikää, miten se vaikuttaa kulttuuriin? Miltä esimerkiksi Pariisi näyttää vuosisadan lopulla, kun vallassa ovat edelleen nykyiset kaksi-kolmekymppiset? Mitä mahdollisuuksia avautuu arkkitehtuurissa tai taiteessa, kun valta ja maku jähmettyvät 2030- ja 2040-lukujen miljardeja uhreja vaatineista rutoista selvinneille sukupolville?
Sterling kuvaa myös nuorentumisen ja elämän pidentymisen vaikutusta yksilöön ja tämän identiteettiin. Romaanissa elämänpidentäminen ei ole pelkkää teknologiaa, vaan se vaatii huomattavan määrän itsekuria, säästäväisyyttä, kieltäytymistä ja huolellisuutta. Kehosta on pidettävä huolta kaiken aikaa, eikä rahallakaan voi paikata huolimattomuuden tai elostelun jättämiä tuhoja. Vain varovaiset elävät vanhuksiksi. Vain heille tarjotaan jatkoa, koska he ovat osoittaneet halunsa elää. Näin elämän pidentämisen keinoista muodostuu sen päämäärä.
Sanfranciscolainen 94-vuotias Mia Ziemann elää kuin kitsas kaasuliekki. Haudatessaan nuoruutensa heilaa ja huomatessaan kadehtivansa sattumalta kohtaamaansa nuorta naista hän päättää toimia. Uusi ja kokeellinen nuorennusprosessi muovaa Miasta solu solulta jälleen norjan ja kauniin parikymppisen, mutta onko lopputulos enää sama henkilö?
”So I'll feel it, but I won't feel it.”Minuus on hoitojen jälkeen kateissa. Nuoruuden mukana roihahtavat myös impulsiivisuus, rohkeus, kokeilunhalu ja kapinallisuus. Puolipsykoottisessa tilassa Mia karkaa hoitolaitoksesta Eurooppaan etsimään tunnetta, kadottamaansa ”pyhää tulta”. Näin elämän pidentämisen keinot uhkaavat tuhota omat edellytyksensä.
”That's semantics again. 'Feel' is a very broad and inexact folk term. So is the term 'I,' for that matter. Maybe we can say that there will be feelings, but there won't be any 'I' to have them.” Dr. Rosenfeld smiled. ”Ontology is fascinating, isn't it?”
Mia alkaa kulkea nimellä Maya. Paperittomana hän jää kaikille jaettavan perustoimeentulon ulkopuolelle. Hän syöksyy hyväosaisuudestaan keskelle vaihtoehtokulttuurien vieraskielisiä boheemi-, anarkisti- ja avant-gardistipiirejä. Hänen vilpittömyytensä ja kauneutensa lumoaa miehiä ja naisia, jotka suorastaan kilvan tarjoavat hänelle mahdollisuuksia.
Kun hän päätyy lopulta Roomaan valokuvamalliksi, hän heijastelee uuden aikakauden jännitteitä kahdella tapaa. Hänen kauneutensa muistuttaa gerontokratiaa syyllisyydestään. Toisaalta häntä luotsaavan valokuvaajan tietämättä Mia/Maya on uusnuori, joka taistelee kirjaimellisesti samasta reviiristä nuorten kanssa.
”When Giancarlo and I were young in the twenties, anything seemed possible. Now it's the nineties, and anything truly is possible—but if you are young, you're not allowed to do anything about those possibilities. You understand me?”Vähitellen nuoren Mayan ja vanhan Mian identiteetit sulautuvat. Hän alkaa puhua vaikeita aikoja kokeneesta näkökulmasta ja katsella entistä velvollisuuksien säätelemää elämäänsä inhoten. Toisaalta kokemus tarkoittaa illuusiottomuutta, joka tapaa riistää nuoruuden viattomalta innostukselta elintilan. Vaikka henkilökuvaus ei ehkä ole Sterlingin vahvuus, Mian ristiriitainen muutos toimii erinomaisesti.
She nodded, stone-faced, careful not to damage her cosmetics. ”Yes, Josef, I do understand. I understand perfectly.”
”The uncanny beauty is macchiato, darling, beauty just a little spotted—with the guilty, with the monstrous. That's what Vietti really saw in you, when he said that he saw something cute. You see, my darling, in order to make this world very safe for the very old, we have changed life for the young in ways that are truly evil.”
Sterling on 1980-luvulla vaikuttaneen kyberpunk-liikkeen keulahahmoja. Vaikka hän oli julistanut liikkeen kuolleeksi monta vuotta ennen Holy Firen julkaisemista, kirja kartoittaa vastakulttuurin ja marginaalin asemaa teknologian kyllästämässä tulevaisuudessa pitkälti kyberpunkin hengessä. Mian/Mayan juoneton seikkailu seurapiiristä toiseen tuo mieleen Sterlingin aiemman romaanin Kulkurin (Schismatrix, 1985) rapsodisen vaelluksen. Satiiri näyttäytyy esineissä ja ilmiöissä — esimerkiksi suosituin talk show -juontaja on teknologian virittämä, puhuva koira — mutta siitä puuttuu jotenkin yhtenäinen sävy, jotta siihen osaisi suhtautua ”vakavasti”.
Kirjan ansiot ovat maailmassa ja sitä koskevissa kysymyksissä. Sterlingin kirjoittaa tulevaisuutta ja tieteistarinaa ilman tarvetta toiminnan tai teknologian korostamiseen. Maailma tulee kohti käytännön yksityiskohdissa, asenteissa, jännitteissä ja instituutioissa. Myös kirjan monitulkintainen nimi palvelee tarinaa ja siinä esiintyviä teemoja erinomaisesti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti