Lapin Kouta oli suurin tietäjistä, mutta hänkään ei osannut ”sitoa sinistä tulta”. Eino Leinon runossa mahtava noita maksaa kovan hinnan aarnihautojen salaisuuksista. Kouta ei kuitenkaan varasta vaan hinnan kuultuaan vakain mielin laskeutuu ”rotkohon Rutimon” ja näin uhraa itsensä. Tieto ja tietämisen seuraukset nivoutuvat yhteen.
Kreikkalaisessa mytologiassa Prometheus sen sijaan varastaa tulen jumalilta ja lahjoittaa sen ihmisille. Jumalat tietysti hermostuvat: Prometheus joutuu kahleisiin ja ihmiset tautien ynnä vitsausten kiusaamiksi. Mary Shelleyn Frankenstein (1818) on alaotsikossaankin tuoreempi laitos kreikkalaisesta myytistä: tiedemies Victor Frankenstein varastaa ”sinisen tulen” itseltään luonnolta ja luo uutta elämää. Seuraukset ovat, kuten usein käy, arvaamattomat.
H. P. Lovecraftin kauhunovelli ”Herbert West — Reanimator” (1922) kuuluu tähän Prometheus-myyttien perinteeseen. Kertoja on lääketieteen opiskelija, joka lumoutuu opiskelijatoverinsa Herbert Westin taidoista ja päättäväisyydestä selvittää elämän salaisuus. He tekevät yön pimeinä tunteina kokeita varastamillaan ruumiilla pistäen niihin Westin kuumeisesti kehittelemiä ”seerumeita”.
The first horrible incident of our acquaintance was the greatest shock I ever experienced, and it is only with reluctance that I repeat it. As I have said, it happened when we were in the medical school, where West had already made himself notorious through his wild theories on the nature of death and the possibility of overcoming it artificially.Novellissa sielu on pelkkä myytti. Elämä on kemiallinen prosessi, joka on mahdollista käynnistää uudelleen. West ei kollegansa Frankensteinin tavoin yritä luoda uutta elämää vaan pelkästään potkaista sen uudelleen käyntiin. Yrityksillä on, kuten arvata saattaa, odottamattomia seurauksia. Ensimmäinen hylättyyn taloon perustettu laboratorio palaa maan tasalle, kun miehet säikähtävät kuolleesta ruumiista lähtevää huutoa ja kaatavat lampun mennessään. Hieman myöhemmin yksi herännyt ruumis hakkaa heidät tajuttomiksi. Omituisia seurauksia kaikuu lehtien pienissä uutisissa.
Tutkimuksen edellyttämien tuoreiden ruumiiden hankkiminen on kuitenkin vaikeaa. Niinpä West etsiytyy praktiikkoineen ruumiiden läheisyyteen. Lavantautiepidemiat, hautausmaat, Flanderin kaatuneet sotilaat ja vanhat katakombit tarjoavat materiaalia, mutta Westin tutkimusten nauttima vähäinen arvostus pakottaa varovaisuuteen. Tiedonjano kohdistaakin paineen tutkimusmoraaliin.
But in that triumph there came to me the greatest of all horrors—not horror of the thing that spoke, but of the deed that I had witnessed and of the man with whom my professional fortunes were joined.Kertoja on mukana melkein pelkästään katsojana — tai hän vain toimii avustajana. Vaikka hänen tuntemuksensa ovat kauhuromantiikan tapaan äärimmäisiä, kertoja maalaa oman osansa tutkimuksessa mitättömäksi. Hän alkaa laahata jalkojaan eettisten kysymysten painon alla, mutta tunnustaa moraalisen voimattomuutensa heti Westin läheisyydessä. Onko kertoja luotettava? Millaisen tarinan Herbert West itse kertoisi?
”Herbert West – Reanimator” ilmestyi alunperin kuusiosaisena jatkokertomuksena Home Brew -lehdessä vuonna 1922. Lehti oli tunnettu karkeasta huumoristaan, eikä Lovecraft väistellyt tehtävänannon vaatimia karmeuksia. Novellia luetaan usein Shelleyn romaanin parodiana. Lovecraft valitti pakon edessä pelkän rahan vuoksi kirjoittamisesta ja moitti tulosta myöhemmin novelleistaan huonoimmaksi.
Eikä novelli ole erityisen hyvä. Inhimillisen tiedon rajojen äärellä ei tutkijoille oikeastaan tapahdu mitään mielenkiintoista. Kuuteen miltei itsenäiseen jaksoon venytettynä parodiaa tuottava irvokkuus laimenee toistoksi. Kenties kauhuromantiikalle tai omille maneereilleen uskollisena Lovecraft käyttää tehokeinonaan adjektiiveja substantiivien sijaan kuvatessaan esimerkiksi tutkimustyön kiivautta. Kerronta tai toiminta ikään kuin pysähtyy kertojan tunteisiin juuri, kun alkaa tapahtua.
Novellista on tehty pari filmatisointia. Stuart Gordonin ohjaama parodia Re-Animator (1985) lienee jonkinlainen klassikko. Yllättäen siihen viitataan ohimennen mm. Sam Mendesin elokuvassa American Beauty (1999) ja Daniel Espinosan tuoreessa elokuvassa Life (2017).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti