lauantai 11. marraskuuta 2017

The Color Purple

Vaikka The Color Purple (1982) sijoittuu 1930-luvun Georgiaan, ajattelin sitä lukiessani 1800-luvun Englantia. Alice Walker käsittelee romaanissaan Frances Burneyn ja Jane Austenin tavoin nuoren naisen itsereflektion ja sitä kautta sisäisen ja ulkoisen identiteetin kehittymistä, mutta taistelu itsenäisyydestä on raakaa kuin Brontën siskojen tarinoissa. Syrjäisellä georgialaisella sekä lohduttomalla länsiafrikkalaisella maaseudulla vallitsee Thomas Hardyn kuvaama rakenteellinen väkivalta: taloudellinen kehitys ja vallitsevat ennakkoluulot, käsitykset ja ”moraali” lanaavat ihmiset ja erityisesti naiset maahan. 1930-luvun punaniskaisessa etelässä ihonväri tuo tietysti oman realisminsa.

Yhdysvalloissa Walkerin romaani esiintyy toistuvasti kiellettyjen kirjojen listalla. Tämä kasvukertomus kulkee aivan eri sävyissä kuin viktoriaaniset tarinat. Se puhuu suoraan siitä, mistä Anne Brontë saattoi vain vihjailla. Romaaninsa The Tenant of Wildfell Hall (1848) esipuheessa Anne Brontë kertoo, miten hänen esikoisteostaan Agnes Grey (1847) syytettiin tarinan ”liiallisesta värittämisestä”, vaikka juuri kritisoidut kohdat perustuivat tositapahtumiin. Walker aloittaa väreistä jo kirjan nimessä ja korostaa tarinan käännekohtia kirkkain värein.

The Color Purple (suom. Häivähdys purppuraa) on kirjeromaani. Nuoren tytön Celien kirjeistä jumalalle piirtyy perhesuhteiden, yhteisön ja moraalin korruptio. Hän synnyttää väkivaltaiselle isälleen kaksi lasta. Hänen äitinsä kiroaa häntä kuolinvuoteellaan. Hänen miehensä pieksee häntä mielivaltaisesti ja ajaa työhön kuin kuormahevosta. Ympäristö vähättelee häntä leimaten hänet rumaksi ja tyhmäksi. Kirjeissä subjektin ja predikaatin suhde on jatkuvasti epävireessä. Celie vetäytyy passiiviseksi objektiksi.
Shug act more manly than most men . . . he say. You know Shug will fight, he say. Just like Sofia. She bound to live her life and be herself no matter what.
    Mr. ______ think all this is stuff men do. But Harpo not like this, I tell him. You not like this. What Shug got is womanly it seem like to me. Specially since she and Sofia the ones got it.
Walkerille purppura ei ole pelkästään mustelmien väri. Naisten väliset suhteet ovat paitsi kateuden ja mustasukkaisuuden areena myös turvasatama. Ympärillä näkyy yrityksiä identiteetin ja subjektiuden perustamiseen. Sisko Nettie pakenee kotoaan ja päätyy lähetyssaarnaajaksi Afrikkaan, missä orjuuden jatkuminen kehityksen viirien alla esittää hardymaisen lohduttoman maiseman. Sofia puolustaa oikeuksiaan nyrkein, mihin miesten hallitsema yhteisö reagoi lopulta voimakkaasti. Vain Shug Avery nousee asetelman yläpuolelle kuuluisana ja taloudellisesti riippumattomana jazz-laulajana. Hänen esimerkkinsä itsenäisyydestä on tarttuvaa.

Walker yhdistää taitavasti tapahtumat ja kerronnan tavat vähittäiseen muutokseen. Seassa liikkuu jumalaa tapaileva tai etsivä juonne, johon en jaksanut keskittyä. Etualalle sijoitin viktoriaanisen realismin teemat, jotka kierolla tavalla ovat edelleen ajankohtaisia.

Alice Walker, The Color Purple (1982). E-Book. Orion, London, UK, 2014.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti