Pelkästään uutisia seuraamalla syntyy helposti kuva kiihtyvästä taitamattomuuden, vastakkainasettelun ja häikäilemättömän voitontavoittelun kierteestä, joka on syöksemässä sivilisaatiomme perikatoon. Kuva ei ole välttämättä täysin väärä, vaikka ainakin osin se heijastelee tiedotusvälineiden likinäköistä ja sensaatiohakuista näkökulmaa. Silti kansainvälisiä sopimuksia puretaan, kauppasuhteita kolhitaan, eikä taustalla puoliunesta havahtuvaa autokratiaa enää yritetä entiseen tapaan taivuttaa takaisin nukkumaan.
Historian ”suuret kertomukset” ovat kuolleet. Ennen vanhaan ihmiskunta kulki jotain päämäärää tai kiintopistettä kohti. Politiikka, sodankäynti ja diplomatia hallitsivat historiankirjoitusta, mutta sittemmin elämän eri alueille on tunnistettu ja tunnustettu omat limittäiset kronologiansa. Samaa aikakautta voi perustellusti katsella hyvin eri näkökulmista, eikä postmodernissa sanota olevan todellisuutta sinänsä — on vain havaintoja todellisuudesta (postmodernista ehkä myöhemmin lisää).
Emme ole varsinaisesti minkään alussa emmekä lopussa, vaan kuten Wolfgang Streeck on todennut, ”kaikki olemassa oleva on aina jollakin kehityspolulla”. Kehitys tai historia ei pysähdy soteen, rauhaan tai sopimukseen, vaan asiat muuttuvat toisiksi. Vaikka historiankirjoittajien kehittämä nöyryys ei ehkä sovi päivittäiseen uutistuotantoon, se tuottaa hyvin paljon erinomaista luettavaa.
* * *
Ehkä juuri edellä mainituista syistä Richard J. Evansin valtava The Pursuit of Power (2017) väistää perinteiset 1800-luvulle asetetut ”suuret kertomukset” ja mielivaltaisesti piirrettyjen ”aikakausien” määritelmät. Siitä huolimatta siinä on yhdistävä juonne, joka tulee esiin heti otsikossa: vallan tavoittelu. Tietenkin valtaa on tavoiteltu ja siitä on taisteltu aina, mutta teokselle (tai 1800-luvulle) kenties poikkeuksellista on tavoittelun ja sen kohteen moniulotteisuus.
Uudenlaiset ja aiempaa suuremmat armeijat kehittävät sotilaallista valtaa. Kansainvälisessä kilpailussa vuosisadan mittaan kansallistunteeseen kiinnittyvät valtiot kilpailevat vallasta ja arvovallasta — sekä siirtomaista. Vallankumoukselliset pyrkivät tarttumaan poliittiseen valtaan. Poliittiset puolueet ja järjestöt kampanjoivat noustakseen valtaan. Pankkiirit ja teollisuusyrittäjät yrittävät kasvattaa taloudellista valtaansa. Ammattiliitot käyttävät lakkoja työväen etujen ajamiseen. Taiteilijat haastavat taideakatemioiden vallan. Vapautuminen säädyistä, säädöksistä ja asenteista tarjosi valtaa niille, jotka olivat aiemmin olleet monin tavoin epäitsenäisiä.
Toisaalta ihminen yrittää vuosisadan mittaan saada otteen ympäristöstään. Lääkärit ja tutkijat etsivät keinoja tautien torjumiseksi. Tiede taistelee itseään irti uskonnollisten käsitysten vallasta ja kartoittaa maailmaa ymmärrettävien ja sovellettavien lakien muotoon. Insinöörien valjastamat uudet energianlähteet ja koneet kasvattavat ihmisen valtaa luonnosta. Lennättimet, höyrylaivat ja rautatiet pienentävät etäisyyksien valtaa.
Kirjan käsittelemän ajanjakson aikana Euroopassa tapahtuu jotain poikkeuksellista. Vielä 1700-luvun puolivälissä se oli suunnilleen tasoissa Intian, Kiinan ja vaikkapa ottomaanien sivilisaatioiden kanssa, mutta Napoleonin sotien päätyttyä Euroopalla oli jo etumatkaa, joka vain kasvoi vuosisadan mittaan. Evans liikkuu vilkkaasti eri puolilla Eurooppaa — joka on pikemminkin idea kuin selkeä maantieteellinen alue — kuvaillen alueellisia eroja kehityksessä, kaupungistumisessa ja teollistumisessa.
1800-luvun aikana yhdentyminen ja hajaantuminen vuorottelevat tai vaikuttavat jopa samanaikaisesti. Wienin kongressi pyrki estämään paikallisten konfliktien laajenemisen kansainvälisellä tasolla. Toisaalta nationalismi samanaikaisesti synnytti jännitteitä valtioiden sisälle ja niiden välille. Yhteisen aikakäsityksen tarpeellisuus ajoi sopimukseen aikavyöhykkeistä, mutta toisaalta yhteinen antiikin kulttuuriperimä joutui väistymään kansallisten tarinoiden ja historioiden tieltä.
* * *
Nopea teknologinen ja taloudellinen kehitys eivät poistaneet kaikkia jännitteitä; ne myös synnyttivät uusia. Joillain aloilla ja alueilla kehitys oli hidasta. Eurooppa maksoi nopeasta ja epätasaisesta kehityksestä karvaasti 1900-luvun alkupuoliskolla. Maaorjuuden aiheuttama kärsimys ja siitä kumpuava viha oli yksi keskeisistä motiiveista, kun Gavrilo Princip ampui Itävalta-Unkarin arkkiherttuan Frans Ferdinandin Sarajevossa kesäkuussa 1914. Vaikka maaorjuus oli Venäjällä lakkautettu jo vuonna 1861, epätasaisten maanomistusolojen aiheuttamat ongelmat olivat taustalla myös Venäjän vallankumouksessa vuonna 1917.
Koska kaikki asiat ovat jollain kehityspolulla, Streeckin mukaan ihminen on sokea ilman historiaa. 1800-luvun poliittinen kehitys tuskin asettaa lehdistön kuvaamia poliittisia taisteluita ja skandaaleita mihinkään historiallisiin mittasuhteisiin, eikä se kerro selkeää kehityslinjaa, jolla olemme. Joudumme elämään tässä ajassa emmekä menneisyydessä, mutta Evansin kirja antaa kuitenkin aavistuksen, mistä olemme tulossa. Se kuvaa Eurooppaa aikana, jolloin poliittisia toisinajattelijoita rutiininomaisesti teloitettiin, jolloin monia luontaisina pitämiämme oikeuksia ei ollut tunnustettu ja jolloin kirjoitettiin runsaasti erinomaisia romaaneja. Ihminen ei ollut vähemmän luova tai neuvokas, mutta päätöksiä tehtiin kovasti erilaisen järjestelmän ja arvojen piirissä.
Evansin kerronta viljelee monipuolisia yksityiskohtia, laajoja kehityslinjoja ja yksittäisten ihmisten kohtaloita pitkälti samaan tapaan kuin hänen erinomainen Saksan Kolmatta valtakuntaa käsittelevä trilogiansa. Sen kolmessa osassa käsiteltiin vain paria vuosikymmentä, mutta nyt kokonaisen vuosisadan käsittelyyn Evansilla on käytössään vain vajaa tuhat sivua. Asiaa on valtavasti, eivätkä langat punoudu historialliseksi narratiiviksi yhtä vaivattoman tuntuisesti. Silti 1800-luvun Eurooppa on lumoavan vieras paikka.
Richard J. Evans, The Pursuit of Power: Europe 1815-1914. Penguin Books, London, UK, 2017.
