Nuorallatanssija

Yksi kesällä päättyneen novellihaasteen luetuimpia novellikokoelmia oli Zinaida Lindénin Nuorallatanssija (2009). Lukijoiden määrässä kokoelma oli toisena, mutta paksummat kokoelmat kiilasivat luettujen novellien määrässä sen ohi. Sinänsä novellistien järjestyksellä on tuskin edes viihdearvoa, ja sitäkin vain sen vuoksi, että järjestys riippuu kovasti siitä, mitä luetuimmuudella tarkoitetaan, lukijoita vai luettuja novelleja.

Kirjoja ei sovi arvostella niiden kansien perusteella, mutta näin jälkikäteen Nuorallatanssijan kannesta pystyn etsimään omat ajatukseni. Novellit käsittelevät tasapainoilua jonkinlaisen vierauden yläpuolella. Päähenkilön, usein naisen, identiteetti on epävarma. Taiteillessaan ympäristön odotusten, sulautumisen ja toiveiden tai neuvostokasvatuksen ja mutkattoman suomalaisen naismallin välillä hän joutuu jatkuvasti valintatilanteisiin, joissa jalan asento tai kielen valinta muuttavat tai horjuttavat identiteettiä.

Hän näytti olevan vähintään viidenkymmenen. En millään kyennyt sinuttelemaan häntä. Siksi välttelin puhuttelemasta häntä suoraan.

Epävarmuudesta huolimatta kukaan ei antaudu rohkeisiin akrobaattisiin liikkeisiin, vaan päähenkilöt verhoavat epämukavuutensa näennäiseen vaivattomuuteen tai päivänvarjoon. Venäläisyys verhotaan hätävalheeseen, sosiaalisia kohtaamisia paetaan työhön tai yksinäisyyteen. Valoja ei uskalleta sytyttää, ovelle hiivitään varpaisillaan. Bakteriologinen karanteeni rinnastuu koettuun sosiaaliseen karanteeniin. Nuorallatanssija ei löydä tukevaa jalansijaa kuin yksinäisyydestä.

Novellien aiheet kulkevat kannen murretuissa sävyissä, mistä edes sen räiskyvät osat eivät pakene. Päähenkilöiden toiminta muistuttaa hieman kankeaa taivutusta taaksepäin: se värittyy aina menneisyydellä. Tunteet tai intohimot eivät leimahda paljaaseen pigmenttiin, vaan niitä murtaa heti jokin toinen tunne. Epävarmuus ei hellitä edes erotilanteessa, kun päähenkilöt kääntyvät katsomaan taakseen. Suunnitelmat eivät koskaan kanna tulevaisuuteen.

Entä kirjailija itse? Vaikka Nuorallatanssija on järjestyksessään Lindénin viides teos, toista kotimaista (luultavasti) toisena kielenään kirjoittava kirjailija saattaa kokea tasapainoilevansa odotusten, sulautumisen ja toiveiden keskellä. Suomennoksen kerronta ei räisky tai antaudu villeihin akrobaattisiin temppuihin vaan sen sijaan kuljettaa hapuilevia, epävarmoja kohtaloita vaivattomin ottein.

Vähäeleisyydestään huolimatta Nuorallatanssija on varsin maukasta luettavaa. Kokoelman nimi ja alku antavat lupauksen teemasta, jonka variaatiot toistuvat novellista toiseen. Novellihaasteessa olisin peukuttanut tätä juuri teeman vuoksi. Nyt kirjoittamisen lomassa tunnistan novelleissa siellä täällä uusia epävarmuuden sävyjä, jotka kiertävät suomalaisuutta kuin hiihtäjä vierasta pihapiiriä.

Zinaida Lindén, Nuorallatanssija. Ruotsinkielisestä alkuteoksesta Lindanserskan (2009) suomentanut Jaana Nikula. Gummerus, Helsinki, 2009.