Edith Whartonin romaani The House of Mirth (1905) satirisoi New Yorkin 1900-luvun vaihteen seurapiirielämää, kun Yhdysvallat jakoi vaurautta aiempaa epätasaisemmin. Britannian huostasta vapautuneessa siirtomaassa ei ollut aatelistoa, mutta Wharton pukee taparomaaninsa henkilöt newyorkilaiseksi eliitiksi. Vaikka seurapiiri ei ole suoranaisesti avoin, se mahdollistaa kuitenkin sosiaalisen liikkuvuuden. Toisin kuin Jane Austenin rakkauden nälkäiset hahmot, kaunis, 29-vuotias Lily Bart haluaa tulevalta avioliitoltaan ensisijaisesti rahaa ja taloudellista vakautta.
[Lily] rose with a sigh, tossing her cigarette into the grate.Lily liikkuu sujuvasti New Yorkin yläluokan seurapiireissä tätinsä tuen ja edesmenneiden vanhempiensa niukan perinnön varassa. Hänen isänsä teki ennen kuolemaansa vararikon, eikä hänen äitinsä tuntunut kestävän perheen taloudellista romahdusta. Ilman omaa rahaa Lily on epäitsenäinen, mikä rikkaiden ystävien keskellä on kiusallista ja ahdistavaa. Hän yrittää voittaa itsenäisyytensä uhkapelien ja keinottelun kautta, mutta ne johtavat vain syvemmälle ongelmiin.
"Ah, there's the difference—a girl must, a man may if he chooses." She surveyed him critically. "Your coat's a little shabby—but who cares? It doesn't keep people from asking you to dine. If I were shabby no one would have me: a woman is asked out as much for her clothes as for herself. The clothes are the background, the frame, if you like: they don't make success, but they are a part of it. Who wants a dingy woman? We are expected to be pretty and well-dressed till we drop—and if we can't keep it up alone, we have to go into partnership."
Miss Stepney, in the beginning, had not meant to bring up this point; but Mrs. Peniston had only her own incredulity to blame. She was like the stiff-necked unbelievers of Scripture, who must be annihilated to be convinced.Varakkaista ihailijoista huolimatta Lily perääntyy kihlauksen kynnykseltä. Syystä tai toisesta hän ei pysty tekemään ratkaisua. Ehkä avioliitto antaa rahalle vieraat kasvot ja uuden epäitsenäisyyden, tai ehkä raha ja rakkaus ovat sovittamattomasti erillään. Joka tapauksessa ajalla on suunta, ja tehtyihin päätöksiin ja tilanteisiin voi palata vain muistoissa. Hänen ympärillään on esimerkkejä itsenäisistä naisista: jotkut käyvät töissä, toiset käyttävät avioliittonsa ja sosiaalisen asemansa tuomaa suojaa salasuhteilleen. Ne, joilla ei ole vaurautta tai avioliittoa, ovat helppoja maaleja "puheille".
"Gambling debts? Lily?" Mrs. Peniston's voice shook with anger and bewilderment. She wondered whether Grace Stepney had gone out of her mind. "What do you mean by her gambling debts?"
"Simply that if one plays bridge for money in Lily's set one is liable to lose a great deal—and I don't suppose Lily always wins."
Kirjan nimi tulee Raamatusta Saarnaajan kirjan 7. luvusta: "Viisaan sydän on surutalossa, tyhmän sydän huvipaikoissa." (Ecc. 7:4 "The heart of the wise is in the house of the mourning; but the heart of fools is in the house of mirth"). Wharton piiskaa joutilaisuudessa elävää vaurasta yläluokkaa, joka tuhlaa aikaansa ja mahdollisuutensa tyhjänpäiväisyydessä. Päivät täyttyvät shoppailusta ja normien hallitsemista illallisista.
Whartonin kerronta väreilee hienovaraisia vihjailuita sekä edestakaisin peilautuvia odotuksia. Seurapiirin sisällä draama kulkee monin tavoin peiteltynä, mutta kohteliaan ja sovittelevan kuoren takaa vilahtelevat raakuus, kateus, ahneus ja himo. Näiden pyörteissä Lily Bartin ristiriitojen repimä mutta julkisivuaan epätoivoisesti ylläpitävä hahmo on yksinkertaisesti kiehtova. Whartonin myöhempi The Age of Innocense (1920) on erinomainen, mutta The House of Mirth on vielä parempi.
