Ensimmäisen maailmansodan resepti on tyypillisesti seuraava: Ottomaanien hiipuva valta jätti Balkanille tyhjiön, jota uudehkon kansallistunteen kyllästämät ryhmittymät ja pikkuvaltiot pyrkivät täyttämään. Syntyi paikallisia jännitteitä olemassa olevien suurvaltojen välisten jännitteiden lomaan. Sitten arkkiherttua Frans Ferdinandin salamurha Sarajevossa kesäkuussa 1914 käynnisti tapahtumaketjun, jossa keisarit ja kunniastaan herkät esikunnat yrittivät vääntää Serbian mattoon uhkavaatimuksin ja liikekannallepanoin. Tilanne karkasi nopeasti käsistä.
Yhdysvaltalaisen kirjailijan Frederic Mortonin teos Thunder at Twilight (1989) kuvailee Wienin tapahtumia ja ilmapiiriä vuosina 1913 ja 1914. Vaikka kirjan nimen ukkonen tietysti viittaa ensimmäiseen maailmansotaan, Morton kuljettaa poliittisen kehityksen rinnalla muita samanaikaisia myrskyn merkkejä. Tietysti kaiken poliittisen juonittelun ja kompastelun lomassa paljastuu myös arkaluonteisia vakoilutapauksia, ihmissuhdeskandaaleja ja itsemurhia.
Noina vuosina esimerkiksi wieniläinen Sigmund Freud kävi taistelua Carl Gustaf Jungia ja Alfred Adleria vastaan psykoanalyysin perusteista. Kirja rinnastaa Itävalta-Unkarin ja Serbian välisen poliittisen kädenväännön — ja osin myös keisari Frans Josefin ja arkkiherttua Frans Ferdinandin välisen kitkan— valtataisteluun psykoanalyytikoiden kansainvälisen organisaation suunnasta ja Freudin seksuaalikehitysteorian asemasta.
Wienissä asuivat maanpaossa tuolloin myös venäläiset bolševikkivallankumoukselliset Lev Trotski, Josif Stalin ja Vladimir Lenin, jotka eivät yhteisestä asiasta huolimatta olleet kovin hyvissä väleissä. Jälleen Morton rinnastaa Trotskin ja Leninin opillisen välirikon keisarin ja arkkiherttuan näkemyseroihin. Lenin joka tapauksessa opiskeli Itävalta-Unkarin hallintoa: kansojen tilkkutäkki tarjosi palasilleen kulttuurista mutta ei poliittista itsenäisyyttä, mikä tuntui sopivan Leninin näkemykseen vallankumouksen jälkeisestä ajasta.
Kansallismieliset tuulet sysäsivät liikkeelle bosniahertsegovinalaisen serbiopiskelijan Gavrilo Principin, arkkiherttuan murhaajan. Morton viettää pitkään attentaatin, sen tekijöiden ja kohteiden kanssa. Hän kuvailee seikkaperäisesti myös Itävalta-Unkarin johdon kuukauden kaikessa hiljaisuudessa valmistelemaa uhkavaatimusta, joka yllätti Euroopan ja kiskaisi päättäjät ja upseerit lomiltaan keskelle kansainvälistä kriisiä.
Kun sota sitten syttyi, monet tervehtivät sitä painostavan ilman puhdistavana myrskynä. Sotainnolta eivät välttyneet edes intellektuellit kuten Freud, Ludwig Wittgenstein, Hermann Hesse tai Thomas Mann. Morton itse asiassa kirjan jälkisanoissa esittää, etteivät johtajat varsinaisesti halunneet sotaa, vaan että kansa halusi sitä. Sota antoi merkityksiä materialismin ja individualismin tyhjentämän arjen keskelle. Vaikka innostus oli laajaa, tätä näkemystä on kritisoitu (siitä myöhemmin).
