Antiikin runoutta ja draamaa

H. K. Riikonen (toim.), Antiikin runoutta ja draamaa: suomennoksia. Antiikin kreikan- ja latinankielisistä alkuteoksista suomentanut Pentti Saarikoski. Otava, Keuruu, 2002.

Olen tutustunut Pentti Saarikosken tuotantoon pelkästään käännöstöiden muodossa. Lukuisten romaanien ohella Saarikoski käänsi runsaasti erityisesti antiikin Kreikan runoutta ja draamaa. Hän on siinä mielessä maailman mittakaavassa harvinainen tapaus, että on kääntänyt sekä Homeroksen Odysseian että James Joycen Ulysseksen (1922).

Antiikin runoutta ja draamaa: suomennoksia (2002) on H. K. Riikosen toimittama kokoelma Pentti Saarikosken käännöksiä, joista osa ilmestyi käännösnäytteinä aikakauslehdissä kuten Parnassossa.  Mukana on otteita Homeroksen Iliaan proosakäännöksestä, Euripideen Bakkhantit johdantoesseineen, Aristofaneen Lysistrate, Pindaroksen kuorolyriikkaa, otteita Menandroksen  Dyskoloksesta ja pari runoa Alkaiokselta sekä joukko hellenistisen ajan eri kirjoittajien runoja. Catulluksen runot ja epigrammit ovat teoksen ainoat latinasta käännetyt tekstit.

Riikonen taustoittaa Saarikosken uraa kääntäjänä sekä yksittäisten käännösten historiaa. Hän lainaa Saarikosken mietteitä tämän laatiessa esitystä Oulun klassikkopäiville:

Enhän minä pysty luennoimaan kääntämisestä. En ole lukenut ainoatakaan tekstiä kääntämisen teoriasta, enkä koskaan rakennellut mitään omiakaan teorioita, mutta käytännön kokemusta minulla on: 25-vuotiaana käänsin Ulysseksen, 35-vuotiaana Odysseian, ja kun täytän 45, on Ilias toivon mukaan valmis.

Saarikoskella ei ollut pohjalla varsinaista koulutusta kääntämisestä tai kielitieteestä vaan ainoastaan kokemus ja yleinen filologinen koulutus. Hän pyrki tavoittamaan kirjailijan alkutekstin takaa ja omaksumaan hänen eleensä ja puheensa. Kieli oli kuitenkin Saarikosken omaa. Niinpä käännökset eivät ole aina kovin tarkkoja. Osa käännöksistä on tehty tilapäistarkoitukseen. Runokäännökset ovat vapaamittaisia ja -muotoisia, mitä kautta saattoi välttää vanhahtavan kielen. Runot hengittävät.

Kesken jääneen Iliaan käännös on sujuva, täynnä herkullisia sanoja ja sanontoja; sitä olisi mieluusti lukenut enemmänkin. Lysistrate on yllättävän rohkea ja hauska, vaikken tiedä, paljonko Saarikoski on laittanut mukaan omiaan. (Olen lukenut aiemmin vain saksalaisen sarjakuvapiirtäjän Ralf Königin hauskan sovituksen, joka ei kulje aivan alkuteoksen mukaan)

Lähettiläs: Olen rauhan lähettiläs, herra Karjalainen Spartasta, tulin neuvottelemaan rauhasta.
Kansanedustaja: Neuvottelemaan rauhasta? Miekka mekon alla?
Lähettiläs: Ei siellä mitään ole.
Kansanedusta: Älä nyt venkoile. Mikä siellä sitten sojottaa?

Antiikin runojen käännökset tietysti heijastuivat paikoin myös Saarikosken omissa runoissa. Niihin pitäisi tutustua jossain vaiheessa.

Odysseia

Homeros, Odysseia. Kreikankielisestä alkuteoksesta suomentanut Pentti Saarikoski. Otava, Helsinki, 2012 (1972).

Homeroksen, antiikin Kreikan myyttisen runoilijan, katsotaan kirjoittaneen kaksi eeposta. Ilias kertoo Troijan eli Ilionin kaupungin kymmenvuotisesta piirityksestä. Odysseia puolestaan kertoo Troijan sodasta palaavan kreikkalaisen kuninkaan Odysseuksen kymmenen vuotta kestäneistä harharetkistä.  Molemmat teokset on kirjoitettu heksametriseen runomittaan käyttäen joonialaista murretta. Pentti Saarikoski (1937-1983) oli runoilija ja suomentaja, joka käänsi aikalaiskirjallisuuden ohella muutamia teoksia antiikin kreikasta, muiden muassa Odysseian.

Esipuheessaan Saarikoski hän toteaa, että Otto Manninen on jo heksametrikäännöksen tehnyt, joten sellaiselle ei ole tarvetta. Niinpä Odysseia on proosakäännös, jossa on, kuten H. K. Riikonen käännöstyötä käsittelevissä jälkisanoissa toteaa, "rytmisiä piirteitä ja alkusointuja". Odysseian alkuperästä on jonkin verran kiistaa, eikä ole varmaa, onko kirjoittajia ollut yksi vai useampi mahdollisesti pidemmän ajanjakson aikana. Saarikoski valitsi käännöksen lähtökohdaksi Victor Bérardin edition, joka on hieman suppeampi kuin esim. Mannisen käyttämä editio.

Odysseia kuitenkin alkaa Ithakasta, missä Odysseuksen paluuseen uskoo enää harva ja missä Odysseuksen vaimoa Penelopeiaa piinaa rietas kosijajoukko. Odysseuksen poika Telemakhos lähtee etsimään isäänsä löytämättä tätä. Kertoja siirtyy Odysseukseen, joka on nymfin vankina kaukaisella saarella. Jumalat sopivat Odysseuksen vapauttamisesta, ja sankari päätyy faiaakien saarelle, missä hän kertoo matkastaan aina Troijasta lähtien. Kirjan kolmas osa käsittelee Odysseyksen kotiinpaluuta ja kostoa kilpakosijoille.

Odysseia on kiehtova tarina, tosin maallikko tietenkin ihmettelee sankarten sankaruutta, kun erityisesti "kiilakatseinen" Athene on auttamassa ja loitsimassa vähän joka käänteessä. Omin voimin ei sankari paljon jaksa. Saarikosken käännös maistuu suussa sujuvuutensa ja erityisesti vanhahtavien ilmaustensa ansiosta.

Kirjan kansi herättää kuitenkin ihmetystä. Miten täystakiloidun laivan masto liittyy kirjan tapahtumiin? Yhtä hyvin kannessa olisi voinut olla vesiskootteri.

The Iliad

Homer, The Iliad. Wordsworth, Chatham, Kent, UK, 1995.

Kreikkalaisen runonlaulajan Homeroksen historiallisuudesta ja töistä keskustellaan edelleen. Yhtenä hänen teoksenaan pidetään Iliasta, laulua Ilionista. Se on toki suomennettu, mutta Otto Mannisen käännös on uskollinen alkuperäiselle runomitalle, millä on tietenkin oma arvonsa mutta mikä tekee käännöksestä vaikeaselkoisen. Wordsworthin Ilias on englanninkielinen proosakäännös; kääntäjän nimi ei kirjasta selviä.

Ilias kertoo Troijan eli Ilionin kaupungin kymmenvuotisen piirityksen toiseksi viimeisestä vuodesta. Akhilleus on raivostunut sotajoukon johtajalle Agamemnonille saaliinjaosta ja kieltäytyy osallistumasta taisteluihin. Troijalainen sankari Hektor niittää kreikkalaisia taistelukentällä ja ajaa heidät aina laivoihinsa saakka, kunnes Patroklos pukeutuu Akhilleun haarniskaan ja innoittaa kreikkalaiset uudestaan vastarintaan. Hektor surmaa Patrokloon ja Akhilleus kostaa. Troijan ympärillä käydyn taistelun lisäksi kamppailua käydään myös jumalten välillä. Ne yrittävät suojella suosikkejaan ja sotkea vastustajiensa juonet. Viha, kohtalo, kunnia.

Miehet ovat turhamaisia ja kunniastaan herkkiä. Kesken taistelun he pysähtyvät luettelemaan sukujensa urotekoja ja ylistämään toistensa veren jaloutta. Taistelu on kuitenkin raakaa ja iskujen aiheuttamat yksityiskohtaisesti kuvatut vammat vakavia. Homeros tietää nimeltä pitkälle kolmattasataa kaatunutta soturia. Proosakäännös on hieman vanhahtavaa mutta sopivan ylätyylistä englantia. Ajan kuva on mehevä.

Toisin kuin usein luullaan, Troijan hevonen ei esiinny Iliaassa. Kirja päättyy, kun Priamos hakee poikansa Hektorin ruumiin Akhilleulta ja vie sen Troijaan surtavaksi. Odysseiassa on viittaus hevoseen, mutta yksityiskohtaisin versio tarinasta lienee Vergiliuksen Aeneiaassa.  Samoin Akhilleun kantapäähän osuu nuoli vasta myöhemmin. 

Homeros kompastuu vielä Hollywoodin tapaan historiallisten faktojen pyöristämiseen: esim. Patroklos saa polttohautauksen, joka ei ollut käytössä noilla seuduin tarinan kuvaamana aikana. Ehkä Homeros halusi tarinaansa polttohautauksen, koska se on näyttävämpi. Voitte kuvitella, millaista närkästystä nämä anakronismit ovat herättäneet kriitikoissa vuosituhansien ajan!