Kalpea rikollinen

Philip Kerr, Kalpea rikollinen. Englanninkielisestä alkuteoksesta The Pale Criminal (1990) suomentanut Jukka Jääskeläinen. Atena, 2013.

Skotlantilaisen Philip Kerrin Berlin Noir -sarjan toinen osa sijoittuu vuoteen 1938. Hitler on neuvottelemassa Tsekkoslovakian sudeettialueista, ja sodan väistämättömyys alkaa olla selvää jo tavallisen kansallekin. Yksityisetsivä Bernhard Gunther selvittää jäljittää kadonneita ihmisiä entiseen tapaan, mutta sitten hänet väännetään takaisin rikospoliisiin.

Berliinissä löytyy arjalaistyttöjä raa'asti murhattuna yksi toisensa jälkeen. Laitokselta on siivottu poliittisin verukkein ammattitaitoiset etsivät -- siis kaikki ne, jotka eivät tutki rotuhygieniaa tai poliittisia rikoksia -- joten poliisi polkee tutkimuksissaan paikallaan. Komisariona Gunther altistuu raaistuneille menetelmille ja väkivaltaiselle ajalle, jossa rikoksista on aina poliittinen tulkinta. Ihmishenki on kolmannessa valtakunnassa hyvin halpa.

Kalpea rikollinen on edellistä osaa kyynisempi ja sävyltään johdonmukaisempi: Kerr on vähentänyt huumoria ja rauhoittanut tarpeettomien ajankuvan yksityiskohtien vyöryttämistä. Kirja on vauhdikas, kovaksi keitetty dekkari. Lukijaystävällinen Kerr piirtää natsivastaisen turva-alueen Guntherin ympärille: hänen on vaikea peittää halveksuntaansa kolmannen valtakunnan kehitykseen.

Kansallissosialismin lumo tuntuu tarttuvan typeryksiin, hulluihin, opportunisteihin ja tietenkin nuoriin, mutta kaikki muut joutuvat tekemään varovaisia tunnusteluita keskustelukumppaniensa näkemyksistä ennen kuin kertovat omansa. Berliinin tunnelma on painostava.

Liekit Berliinissä

Philip Kerr, Liekit Berliinissä. Englanninkielisestä alkuteoksesta The March Violets (1989) suomentanut Jukka Jääskeläinen. Atena, Porvoo, 2012.

Vuonna 1936 Saksa järjestää olympialaiset ja valmistautuu kulissien takana jo seuraavaan sotaan. Kansallissosialistien hallinnoima kulttuuri korostaa kaikessa saksalaisuutta, ja ulkomaisia kulttuurivaikutteita suitsitaan. Berliiniläinen sotaveteraani ja entinen rikospoliisi Bernhard Gunther on päätynyt yksityisetsiväksi. Hoiperrellessaan sihteerinsä hääjuhlista kotiin hän tapaa lakimiehen, joka tarjoaa töitä.  Rikkaan teollisuuspampun tytär ja tämän mies ovat kuolleet tuhopoltossa, ja hyvin kalliit timanttikäädyt ovat kadonneet talon kassakaapista. Guntherin tehtävä on paikantaa käädyt, mutta juttu osoittautuu melko pian monimutkaiseksi. Tuhopolttoa tutkivat niin rikospoliisi kuin Gestapokin, ja Gunther joutuu luovimaan politisoituneen poliisitoiminnan arvaamattomilla vesillä.

Skotlantilainen Philip Kerrin Liekit Berliinissä on ensimmäinen osa Berlin Noir -rikosromaanisarjaa. Kirja noudattaa kovaksi keitettyä noir-perinnettä uskollisesti: Kertoja on tarinan päähenkilö, hänen maailmankuvansa on kyyninen ja toimintatapansa ympäröivän väkivallan ja korruption sanelemia. Niinpä Bernie Gunther nauttii alkoholia ja tulee kolkatuksi kuin Philip Marlowen ikään, mutta, vaikka tarina ei säästele iskuja, Kerr maustaa tarinaansa runsaasti huumoria.

Ovesta astui nainen, jonka tunnistin heti elokuvayhtiö UFA:n tähdeksi Ilse Rudeliksi. Hänellä oli tumma soopelitakki ja sininen satiiniorganzailtapuku. Hän katsoi minua kummastuneena, ja minä puolestani tuijotin häntä ällistyneenä. Hän oli tuijotuksen arvoinen. Hänellä oli sellainen vartalo, josta oli saattanut vain uneksia sentyyppisessä unessa, jonka näkemisestä oli usein unelmoinut.

Kerr näkee paljon vaivaa tarinan kulisseihin. Moni kansallissosialistisen Berliinin tarjoama ilmiö on tuttu esim. Richard Evansin erinomaisesta historiatrilogiasta: Naisten siirtäminen kotirouviksi työllisyyden parantamiseksi, kraft durch Freude -matkailu, valtatieverkoston huonopalkkaiset rakennusprojektit, säännöstely, puheet, vainoharhaisuus, poliittinen korrektius, ilmiannot, propaganda ja pidätykset. Paikoin yksityiskohtia tuntuu olevan melkein liikaa: Kertoja muistelee murojen mainoslausetta nauttiessaan aamiaista, ja Ilse Rudelinkin vaatetuksesta hän tunnistaa materiaaliksi satiiniorganzan, mitä se sitten onkaan. Hieman vähäeleisempi immersio olisi ollut ehkä tehokkaampaa.

Vuoden 1936 Berliini on korruptoitunut, ahdistava ja arvaamaton, ja se palvelee noir-dekkarin tunnelmaa hyvin. Kerronta kulkee rikkaiden ja köyhien maailmassa kiertäen keskiluokan asuinalueet ja elämänpiirin. Kirjan englanninkielinen nimi The March Violets viittaa poliittisiin takinkääntäjiin, jotka liittyivät natsipuolueeseen vasta sen noustua valtaan maaliskuussa 1933. Kaksi kuukautta myöhemmin puolue suljettiin uusilta jäseniltä, vaikka puolueen järjestöt tietenkin pysyivät avoinna.

Liekit Berliinissä on toimivaa, kovaksikeitettyä, häpeilemätöntä pulppia. Berlin Noir -sarjan toisen osan olen jo aloittanut.