Jude the Obscure

Thomas Hardy, Jude the Obscure (1895). Project Gutenberg E-Book, 1994. https://www.gutenberg.org/ebooks/153

Vaikka sanonnan mukaan jokainen on oman onnensa seppä, muutamaa erakkoa lukuunottamatta ihmisen onni riippuu paljon muista ihmisistä. Sosiaalinen ympäristö asettaa normeja ja ihanteita, jotka kolhivat armotta niitä, jotka eivät normeja tai ihanteita täytä, aivan riippumatta muista hyveistä. Kuten kuningas Learille kävi ilmi, ihminen ei voi yksin määrätä, kuka hän on, vaan hänen identiteettinsä riippuu paljon siitä, kenenä muut häntä pitävät ja kuka hänen annetaan olla.

Thomas Hardy (1840-1928) ei kirjoittanut kuninkaista vaan viktoriaanisen Englannin tavallisista ihmisistä, jotka joutuivat yhteisön käsitysten, ennakkoluulojen ja tekopyhyyden — eli ”moraalin” — pahoinpitelemiksi. Päähenkilö romaanissa Tess of d'Urbervilles (1891) saa kantaakseen langenneen naisen maineen, kun hänet raiskannut mies voittaa hurskauden sädekehän (ohimeneväksi paljastuvasta) katumusharrastuksestaan. Bathsheba maksaa kalliisti kiusoittelevan leikkisyytensä romaanissa Far from the Madding Crowd (1874). Molemmissa romaaneissa nuori nainen heitetään ilman opasta tai tukea miesten hallitsemaan aikuisten maailmaan.

Hardyn kovaotteinen ja pessimistinen realismi jatkuu myös hänen viimeisenä valmistuneessa romaanissaan Jude the Obscure (1895). Ulkopuolisuus näkyy jo romaanin nimessä: obscure tarkoittaa vierasta, hämäräperäistä tai epämääräistä. Nimenä Jude on käytännössä sama kuin Juudas. Varhaiset kääntäjät halusivat korostaa eroa Juudas Iskariotin ja apostoli Juudaksen välillä, joten Uuden testamentin Juudaksen kirje on englanniksi Epistle of Jude. Kirje esittää varoituksia vääristä opettajista ja muistuttaa, kuinka ”lopun aikoina tulee pilkkaajia, jotka elävät jumalattomien himojensa vallassa” (Juud. 17). Nämä jumalattomat himot ovat yksi romaanin keskeisistä teemoista.

Romaanin aihe on kuitenkin avioliitto. Jude haaveilee yliopisto-opinnoista ja opiskelee klassisia kieliä ruumiillisen työn ohella. Onnettomuudekseen hän joutuu Arabellan viettelyn ja juonittelun uhriksi. Judesta ehtii tulla aviomies ja kivenhakkaaja ennen kuin Arabellan raskaus paljastuu valheeksi ja avioliitto sietämättömäksi. Arabella muuttaa Australiaan, ja Jude ihastuu Sueen, itsevarmaan, lukeneeseen ja älykkääseen mutta tunteissaan ailahtelevaan serkkuunsa. Missä Arabella on puhdasta lihallisuutta, Sue edustaa idealisoitua tai platonista rakkautta. Ihastus osoittautuu molemminpuoliseksi, mutta Sue on ehtinyt avioitua vanhemman miehen kanssa. Sue jättää miehensä, avioliittoja mitätöidään, lapsia syntyy, osalliset sekä sivulliset kärsivät, kun yksilön kokemus ei asetu ympäristön ylläpitämään järjestykseen.

Hardyn käsissä kärsimys johtuu osin ihmisluonnosta ja mielivaltaisista avioliittoa koskevista säännöistä. Se johtuu myös ihmisten kyvyttömyydestä kommunikoida ajatuksiaan ja ymmärtää toisiaan. Jude ei lopultakaan pääse perille Suen aivoituksista, eikä Arabella ymmärrä Judea ja tämän tiedonjanoa alkuunkaan. Jokainen keskeisistä henkilöistä saa kuitenkin kirkkauden hetkensä ja tavoittaa puheessaan jotain ylevää. Monet näistä viisauksista, elleivät peräti kaikki, koituvat myöhemmin tavalla tai toisella kunkin lausujan onnettomuudeksi.

The gates were shut, and, by an impulse, he took from his pocket the lump of chalk which as a workman he usually carried there, and wrote along the wall:
"I have understanding as well as you; I am not inferior to you: yea, who knoweth not such things as these?"—Job xii. 3.

Romaanissa viitataan Jobin kirjaan pariinkin kertaan, ja sitä voi ajautua lukemaan irvokkaana tai käänteisenä versiona Jobin tarinasta. Hardyn käyttämä monitulkintainen sattuma voisi olla maallinen ilmiö, mutta enteiden valossa se tuntuu jumalalliselta tuomiolta, johon voi vain alistua. Avioliitto on ympäristön sanktioima, mieluiten onneton, normi, jota ei voi paeta ja jonka ulkopuolella ei ole vaihtoehtoja.

Romaanissa on kuusi osaa, jotka kuvaavat toistuvia yrityksiä aloittaa alusta. Toisteisuutensa vuoksi esimerkiksi Norman D. Prentiss pitää romaania Hardyn teoksista muodoltaan raastavimpana ja ahdistavimpana. Hardy kiristää viktoriaaniset juonitekniikat, toiston ja sattuman, äärimmilleen, ja tukehduttaa uuden aloituksen toisensa jälkeen. Toistot ovat henkilöille tahattomia ja kivuliaita. Prentiss löytää henkilöhahmojen puheissa ja sattuman ohjaamissa väkinäisissä juonenkäänteissä vihjeitä metakirjallisesta tunnistamisesta; ikään kuin Jude ja Sue huomaisivat olevansa kirjallisia hahmoja kiduttavassa tragediassa.

Kuten aiemmatkin Hardyn romaanit, lukukokemuksena Jude the Obscure on väkinäisyydestään huolimatta maukas. Ratkaisevan käänteen kohdalla uskottavuus joutuu siinä määrin koetukselle, ettei paluu kirjan maailman sisään enää onnistu. Kerronta on silti älykästä, ja paksun symboliikan takia ollaan koko ajan jonkin äärellä tai rajalla.

Romaani ilmestyi jatkokertomuksena Harper's New Monthly Magazinessa joulukuusta 1894 marraskuuhun 1895. Lehdessä ilmestynyt William Hatherell tekemä kuvitus julkaistiin myös osana romaania. Sitä voi selata mm. Internet Archive -sivuston tarjoamasta amerikkalaisesta painoksesta.

Lisää aiheesta:

• Norman D. Prentiss (1995) The Tortured Form of Jude the Obscure. Colby, 31(3): 179-193.

Kuvat: William Hatherell, 1895  (public domain / Internet Archive).

Far from the Madding Crowd

Kuva: © Graham Horn (Geograph / creative commons)

Thomas Hardy, Far from the Madding Crowd (1874). Project Gutenberg E-Book, 1992. https://www.gutenberg.org/ebooks/27

Perittyään huomattavan omaisuuden ja maatilan Bathsheba Everdene ajautuu vaikeuksiin. Varakas ja kaunis perijätär saa osakseen kosijoiden huomiota, mutta hän haluaisi pysyä riippumattomana ja itsenäisenä maanomistajana ilman aviomiehen tuomaa liekaa.

Bathsheba ei —kenties nuoruuttaan— osaa aivan säädellä käytöstään. Hän lähettää arvokkaita renkejä tiehensä kiukkunsa puuskassa. Kun naapuritilan isäntä herra Boldwood ei noteeraa häntä Weatherburyn markkinoilla, Bathsheban turhamaisuus leimahtaa — toki viktoriaanisissa puitteissa. There was one man who had more sense than to waste his time upon me. Mies saa leikillisen avioliittoehdotuksen ystävänpäiväkortissa, mutta herra Boldwood ei ymmärrä leikkiä. Kortti käynnistää peruuttamattoman tapahtumaketjun, ja niin nuori perijätär alkaa oppia.

Kun sitten paikalle karauttaa komea kersantti Troy, jonka sulava käytös ja imartelevat sanat sumentavat järjen, avioliitto on pian väistämätön. Sotilas ei ole kuitenkaan maanviljelijä, joten jopa luonnonvoimat nousevat vastustamaan sodanjumalan asettumista maatilalle. Ainoastaan renkinä palveleva Gabriel Oak, Bathsheban ensimmäinen kosija ajalta ennen perintöä, osaa lukea ja myötäillä säitä ja olosuhteita.

Thomas Hardyn (1840-1928) Far from the Madding Crowd (1874) ei pääty häihin, vaan se seuraa, mitä avioliitossa tapahtuu. Kuten Anne Brontën romaanissa The Tenant of Wildfell Hall (1848), nytkin on esillä erilaisia miesihanteita ja naisten alisteinen asema. Miesten kautta voi nähdä Hardyn kuvitteellisen Wessexin maaseudun olevan murroksessa: valheelliset ja väkivaltaiset ritari-ihanteet sekä elämästä vieraantunut maaseutueliitti kohtaavat elinvoimaisen talonpojan, joka menestyy säästeliään ja ahkeran luonteensa vuoksi.

Symboliikan ei tarvitse silti peittää kirjan feminististä viestiä. Kuten omaisuus myös kieli ja käsitteet  heijastelevat miesten maailmaa. It is difficult for a woman to define her feelings in language which is chiefly made by men to express theirs. Väkivalta on henkistä, fyysistä ja rakenteellista.

Tess of the d'Urbervilles

Thomas Hardy, Tess of the d'Urbervilles: A Pure Woman (1891). Johdannon kirjoittanut James Gibson. Macmillan, London, UK, 1975.

Kun köyhä ja viinaan menevä kulkukauppias John Durbeyfield saa tietää polveutuvansa normanniajan mahtisuvusta d'Urbervilleistä, hän alkaa mielessään samastua ylimyksiin. Tess, hänen 16-vuotias tyttärensä, lähetetään läheiseen d'Urbervillejen kartanoon pyytämään apua perheen ahdinkoon nyt tunnistettuun sukulaisuuteen vedoten. Kartanon nuori herra Alec ihastuu Tessiin, tarjoaa tälle töitä ja useiden lähentely-yritysten päätteeksi raiskaa tämän. Tess pakenee ja synnyttää lapsen, joka elää vain lyhyen aikaa ja kuolee ilman kastetta.

   "Then will you give him a Christian burial?" she asked quickly.
   The Vicar felt himself cornered. Hearing of the baby's illness, he had conscientiously gone to the house after nightfall to perform the rite, and, unaware that the refusal to admit him had come from Tess's father and not from Tess, he could not allow the plea of necessity for its irregular administration.
   "Ah—that's another matter," he said.

Vanhemmat ovat pettyneitä, koska tytär ei pelaa korttejaan, nuoruuttaan ja kauneuttaan, oikein. Tess pakenee häpeää kotikylästään ja pestautuu palkolliseksi, maitotytöksi. Hän saa ystäviä, häneen rakastutaan ja hän rakastuu, mutta menneisyys seuraa häntä pitkin Wessexin maaseutua, minne teollisuus alkaa ulottaa koneitaan tuoden uudenlaisen työtahdin.

By the engine stood a dark, motionless being, a sooty and grimy embodiment of tallness, in a sort of trance, with a heap of coals by his side: it was the engine-man. The isolation of his manner and colour lent him the appearance of a creature from Tophet, who had strayed into the pellucid smokelessness of this region of yellow grain and pale soil, with which he had nothing in common, to amaze and to discompose its aborigines.
    What he looked he felt. He was in the agricultural world, but not of it. He served fire and smoke; these denizens of the fields served vegetation, weather, frost, and sun. He travelled with his engine from farm to farm, from county to county, for as yet the steam threshing-machine was itinerant in this part of Wessex. He spoke in a strange northern accent; his thoughts being turned inwards upon himself, his eye on his iron charge, hardly perceiving the scenes around him, and caring for them not at all: holding only strictly necessary intercourse with the natives, as if some ancient doom compelled him to wander here against his will in the service of his Plutonic master. The long strap which ran from the driving-wheel of his engine to the red thresher under the rick was the sole tie-line between agriculture and him.

Yhteiskunta muuttuu, ja hieno verenperintö, josta Tessin isä haaveilee, alkaa merkitä yhä vähemmän. Se ei varsinkaan takaa moraalista ryhtiä. Ihmiset asemastaan riippumatta pakenevat arkea unelmiin ja romantisointeihin, jotka eivät ole enää kirkon tuottamia.

Thomas Hardyn Tess of the d'Urbervilles (1891) kuvaa viktoriaanisen loppupuolen seksuaalisuuteen liittyvää kaksinaismoraalia. Tess on idealisoitu naiseus, ahkera, kaunis ja uskollinen mutta ympäröivän yhteisön silmissä tahrattu. Miehet käyttävät asemaansa ja alkavat puhua uskonnosta, moraalista, periaatteista ja rakkaudesta aina omaksi edukseen. Tarinan tragedia seuraa epäsymmetriasta: Aadamin ja Eevan lankeemus on samaa mutta kuitenkin erilaista.

Hardy käyttää äärimmäistä kovaosaisuutta sosiaalisen todellisuuden paljastamiseen samaan tapaan kuin Dickens, mutta Tess ei ole mikään Oliver Twist (onneksi) vaan ajatteleva, tunteva ja toimiva ihminen, jonka kautta tarjoutuu upea -jos kohta paikoin räikeä- näköala 1800-luvun lopun brittiläiselle maaseudulle. Hardy leikittelee myös muutamin goottilaisin kauhutarinan motiivein, mutta paksummat juonteet tulevat Raamatusta: jos Tess maksaa muiden tekemistä synneistä, niin sanaston osalta koneet tuovat helvetin maan päälle.

Romaani julkaistiin aluksi jatkokertomuksena. Kirjan johdannossa James Gibson kuvaa muutoksia, joita kustantaja vaati tarinaan. Romaani julkaistiin ilman näitä korjauksia, ja Tess of the d'Urbervilles saavutti suuren suosion synnyttämästään kohusta huolimatta.