tiistai 9. kesäkuuta 2009

Keskiajan kevät

Tuomas M. S. Lehtonen (toim.), Keskiajan kevät: kirjoituksia eurooppalaisen kulttuurin juurista. WSOY, Juva, 2001.

Tuomas M. S. Lehtonen on historian dosentti, Suomen Kirjallisuuden Seuran pääsihteeri ja entinen Renvall-instituutin johtajana. Hän on toimittanut muutaman kulttuurihistoriaa käsittelevän kirjoituskokoelman, joista yksi on Keskiajan kevät. Kirja pureutuu kristilliseen yhteiseurooppalaiseen kulttuuriperintöön ja sen keskiajalla tapahtuneisiin käännekohtiin 10 kirjoituksen voimin. Kirjoittajat ovat pääosin suomalaisia historian, teologian ja kirjallisuustieteen tutkijoita.

Kirja jakautuu kolmeen osaan. Ensimmäinen tarkastelee sydänkeskiajan (n. 1000-1300) opillista murrosta tai "heräämistä". Samalle ajanjaksolle on sijoitettu myös aineellisen kulttuurin kehittyminen, eivätkä nämä kaksi linjaa kulje erillään. Luostareiden ideologinen valta ja linnanherrojen maallinen valta liukui kasvavan taloudellisen toiminnan myötä maaseudulta kaupunkeihin. Kasvava kaupankäynti ja keskittyvä valta tarvitsivat maallista oppineistoa.

Kirjan toinen osa keskittyy fransiskaaniliikkeeseen ja naisten asemaan kirkon piirissä. Kasvava rahatalous herätti kriitiikkiä. Jeesuksen esimerkki aiheutti opillisia kiistoja vaurastuvan katolisen kirkon piirissä. Köyhyyslupaus aiheutti myös juridisia ongelmia: mikä on omaisuus, miten fransiskaani voi olla omistamatta mitään ja silti asua jossain? Eivätkö lahjoitukset, erityisesti ruoka, siirtäneet lahjan saajan omaisuudeksi? Seurasi hienojakoista rajankäyntiä omistus- ja hallintaoikeuksien välillä. Fransiskaanit irtisanoutuivat omistuksesta sallien itselleen ainoastaan omaisuuden käyttämisen itsensä ylläpitämiseksi. Kerjäläisveljeskuntien piirissä myös naisille asetetut ihanteet ja toisaalta naisten hurskaus sai vähin erin hyväksyttyjä muotoja.

Kolmas osa kertoo liikkuvuudesta ja viestinnästä. Euroopan yhtenäiskulttuuri perustui matkustukseen ja kulttuurivaihtoon. Yhtäältä saarnatekstit kiersivät pitkin poikin Eurooppaa. Toisaalta tavalliset maallikot tekivät pyhiinvaellusmatkoja, jotka toivat kaukaiset paikat hieman lähemmäksi vaikutteineen ja tapoineen.

Kirja on otsikonsa mukaisesti joukko kirjoituksia, ja niinpä kirjoittajien tekstit pureutuvat pääasiassa sangen kapeisiin ilmiöihin, jotka Lehtonen punoo laajempaan kontekstiin kukin osan alkuun kirjoittamallaan johdannolla. Kieli on siistiä asiatekstiä, ja kirjoitukset ovat tukevasti lähdeviitoitetut.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti